Nokia uudistaa brändiään

Osana suuria muutoksia Nokia on päättänyt uudistaa brändiään. Suomalaisvalmistaja kertoo blogissaan, että uudella brändillä haetaan yksinkertaisempaa, raikkaampaa ja voimakkaampaa ilmettä kuin koskaan aiemmin.

Eräs keskeisimmistä osasista uudessa ilmeessä on yhtiötä varten luotu kirjasintyyppi. Sitä kutsutaan nimellä Nokia Pure ja esimakua siitä on nähtävissä yllä. Fonttia kuvaillaan yksinkertaiseksi, joka luo Nokian mielestä kuvan eteenpäin virtaamisesta. Kirjasintyyppiä tullaan käyttämään valmistajan promootiomateriaaleissa. Lieneekö Nokialla aikeena myös viilata yhtiön logoa uudella fonttityypillä?

Nokia kertoo uuden ilmeen näkyvän tuotteissa ja mainoksissa kuluvan vuoden aikana. Jutun lopussa nähtävissä vielä toinen kuva, jolla Nokia visio uuden brändin ilmentymistä matkapuhelinten käyttöliittymässä.

Lähde: Nokia Conversations

42 kommenttia

  1. Nokia…. pure & simple!? LOL!!!!! :)))

  2. > Lieneekö Nokialla aikeena myös viilata yhtiön logoa uudella fonttityypillä?

    Tuskin, enkä ne siihen edes mitään syytä. Nokian logo näyttää nykyisellään ihan hyvältä ja se on niin tunnettu että tuskin sitä kannatata alkaa muunteklemaan muotoon jota ihmiset ei tunnista.

  3. Noi uudet kuvakkeet? Tosi lapsellisen näkösiä. Tulee mielee joku halpa kiinalainenpuhelin… Nokia tarvii nuoria ja raikkaita osaajia. Voisin itsekkin mennä mutta ikä ei riitä 😀

    1. No ei noista ktllä minusta sellasta vaikutelmaa tule. Taidat kyllä itse olla lapsellinen kommentistasi päätellen.

      > Voisin itsekkin mennä mutta ikä ei riitä 😀

      Kuten sanoin yllä…

      1. Koitas nyt vähän rauhoittua ja vetää välillä henkeä. Kai ihmisillä saa olla oma mielipiteensä, ilman että sinun tarvitsee tulla heti heittelemään jotain kummallisuuksia. Taidat ottaa Nokiaan liittyvät uutiset ja kommentit vähän liian henkilökohtaisesti?

        Jos joku ei tykkää Nokiasta, niin sitten ei tykkää, ei sinun tarvitse tulla siihen heittelemään omia kommenttejasi, että ”höpö höpö”, ”idiootti”, ”lapsellinen”…

        Ja en nyt tarkoita, että et saisi mielipidettäsi sanoa, mutta voisit jättää nuo muiden kommentoijien kommentoinnit vähemmälle ja keskittyä siihen asiaan. Itseäni ainakin alkaa jo ärsyttämään tyylisi toimia. Jos sinä et muuta toimintaasi, niin ehkä minäkin voisin alkaa lisäämään omiin, sinun kirjoituksiisi liittyviin kommentteihin omia kommenttejani sinusta ihmisenä. Miltä se sinusta tuntuisi?

      2. Olen Mikaelin kanssa aivan samaa mieltä. 😉

        Mutta uutiseen, minä henkilökohtaisesti tykkään tästä ”uudesta Nokiasta” ja sen tulevasta uudesta ilmeestä.
        Olinkin jo jonkunaikaa ehtinyt pitää Nokian nykyistä ulkoasua ”mummoteemana”, sillä minuun ei ole ikinä nämä 90-luvun/2000-luvun alun yritysten ilmeet iskeneet, sillä ne ovat olleet liian monimutkaisia. Myös Nokiaan ilmeen päivitys on ihan tervetullut asia.

        Etenkin Symbianin teemoittaminen uudelleen on pelkkää edistystä, sillä nykyään tumma väritys ja palikkamainen muotoilu ei jaksa kiinnostaa pätkääkään. Vaaleus ja raikkaus taas saa asiat näyttämään paremmilta.
        Olisipa myös kiva nähdä uudistettu logo, sillä nykyinen tönköin tikkukirjaimin synkeällä sinisellä väritetty teksti ei oikein tunnu myyvän.

        Vieläpä jos saataisiin oikeasti kunnolla päivitettyä vanhaa mutta tunnettua Nokia tunea, tehtyä siitä vaikka kevyempi ja lyhyempi mutta raikkaampi versio, niin voisi olla markkinointi kohdillaan.
        Saataisiin Nokia ajantasalle.

      3. Samaa mieltä muiden kanssa. Täysin lapsellista tuollainen uhoaminen. Mitä tulee artikkeliin, ikonit ei uppoa. Liian pyöreitä minun makuun. Mitä nokian logoon tulee, se tuo vieläkin mieleen laadun, hiukan toki vanhanaikaisuuden.

  4. Kyllä Nokia tarvitsee tuuletusta ja tästä on hyvä aloittaa. Toivottavasti myös nopeus pysyä ajantasalla paranee Elopin käsittelyssä.

  5. Konka Mobile (Googlen kuvahaulla lisää) on jo niin kova Kiinassa, että pakko vaihtaa :).

    Ei vaan, hyvä idea, jotain uutta tarvitaan. Riskun sanoin, kilpailijat on toteuttaneet ’Connecting peoplen’ paremmin. Tsemppiä vaan jatkoon Noksulle!

  6. @ Mikael

    > Koitas nyt vähän rauhoittua ja vetää välillä henkeä. Kai ihmisillä saa olla
    > oma mielipiteensä, ilman että sinun tarvitsee tulla heti heittelemään jotain
    > kummallisuuksia

    Toisinsanoen sinä siis meinaat, että muilla saa olla omat mielipiteensä, mutta minulla ei saa olla? Nimittäin sen kuvan tuosta sun kirjottamastasi saa. Eli jospa vähän itse miettisit ennenkuin alat kirjotella tuollasia. Vaikuttaa myös siltä, että sinä ja kaltaisesi ette kestä yhtään sitä jos teille sanotaan että kommenttinne on paikkansapitämättömiä ja/tai typeriäö ja lapsellisia. Ehkä kannattas miettiä miksi teitä arvostellaan. Ehkä kannattas miettiä olisko niissä kommenteisanne oikeasti korjaamisen varaa.

    > Jos joku ei tykkää Nokiasta, niin sitten ei tykkää, ei sinun tarvitse tulla
    > siihen heittelemään omia kommenttejasi, että “höpö höpö”, “idiootti”,
    > “lapsellinen”…

    Ei sananvapaus voi toimia vain yksipuolisesti, vaan siihen kuuluu myös se, että toisten laukomia typeriä kommentteja voi oikoa ja arvostella.

    Eli kuten sanoin, sinä näyt kuvittelevan, että muilla saa olla omat mielipiteensä mutta minulla ei. Sä näyt kuvittelevan, että muut saa laukoa ihan mitä tahansa, mutta minä en saa sanoa sen olevan roskaa ja lapselilista vaikka se sitäö olisi? Äläkä nyt ala väittämään ettet muka sitä tarkota, koska juuri nytkin teet juuri noin.

    Eli sanoit, että minä en saisi sanoa omaa mielipidettäöni touisten kommenteista on ne sitten kuinka typeriä tahansa. Jos jonkun kommentti on minusta typerä, niin mkinä myös sen sanon.

    > Ja en nyt tarkoita, että et saisi mielipidettäsi sanoa

    Älä nyt viitsi, just sitähän sinä tarkotat.

    > mutta voisit jättää nuo muiden kommentoijien kommentoinnit vähemmälle

    Jospa noudattasit ihan sitä omaa ehdotustasi. Sitäpaitsi meinaat nyt näköjään, että minua saa haukkua ja syytellä vapaasti, mutta minä en saa sanoa muille jos heidän kommenttinsa on typeriää. Jos luulet, etä alistun moiseen niin erehdyt.

    > ja keskittyä siihen asiaan.

    No niinhän minä teenkin, mutta ein se tarkota sitä että toisten puheiota ei saisi oikoa tai arvostella sillon kun siihen on aihetta.

    > Itseäni ainakin alkaa jo ärsyttämään tyylisi toimia.

    Joo ja minua alkaa ärsyttää monen kaltaisesi tyyli.

    > Jos sinä et muuta toimintaasi, niin ehkä minäkin voisin alkaa lisäämään
    > omiin, sinun kirjoituksiisi liittyviin kommentteihin omia kommenttejani
    > sinusta ihmisenä. Miltä se sinusta tuntuisi?

    No niinhän sä olet tähänkin asti tehnyt, kuten nytkin.

    Sitäpaitsi minä olen pääsääntöisestii pyrkinyt välttämään kommentointia ketjuissa, jotka ei itseäni kiinnosta. Mutta muut näillä keskustelualueilla ovat suorastaan pelkkiä riidanhaastajia, joiden pitää kirjotella kaikkea moskaa jokaiseen Nokiaan liittyvään ketjuun.Näiden tyyppien pitää mennä jokaiseen ketjuun riehumaan vaikkei koko asia kiinnostas heitä yhtään. Mikä hiton pakko jollain Andfroid ja iphonefaneilla on meuhkata jokaisessa nokiaan liittyvässä ketjussa?

    Ja mitä tulee sitten Nokiaan liittyvien uutisten ottamiseen henkilökohtasesti, niin kyllä se tahallinen mustamaalaaminen ja loanheitto suututtaa sikäli, kun itse teen softaa nokian laitteille ja jotkut idiootit pyrkii sitten oikeen tahallaan kaivamaan maata alustan ja kehittäjien jalkojen alta. Ette taida oikeen tajuta, että se Nokian ja Symbianin perusteeton haukkuminen ja mustamaalaaminen osuu Nokian lisäksi myös yksittäisiin kehittäjiin, Eli kyllä on jossain määrin syytäkin ottaa tota mustamaalausta ja loanheittoa henkilökohtasesti. Suoraansanoen mita alkaa ola täynnä. On aika ikävä asia kun alkaa tuntua, että mahdollinen sovellusten kohdeyleisö voisi painua suoraa päätä hevettiin, ja että miksi pitäs käyttää aikaa moiselle porukalle sovellusten kehittämiseen.

    Perusteltu kritiikki on asia erikseen, mutta kun suurin osa näistä Nokiaa ja Symbiania haukkuvista kommenteista on silkkaa roskaa. Esimerkiksi toi yllä oleva kommentti noista kuvakkeista, mikä noissa nyt muka on niin lapsellisen näköstä jne? Eli taas heitettiin tollanen kommentti ilman, että asiaa edes perustellaan. Kuulemma Nokia nyt vaan on ”tunkkanen” ja plaa pla plaa.
    Eli jopsa opettelisitte perustelemaan sen väitteenne ja perustaisitte sen faktoihin eikä mutu pohjalle. Sillon kritiikkiin voi uhtautua muunakin kuin pelkkänä hölynpölynä. ”Nokia on tunkkanen” väiteei minusta ole asiallinen kommentti. Anteks nyt vaan, mutta minusta noi kuvakkeet ei ole mitenkään lapselklisen näkösiä, muta esim tuo Nokian kutsuminen ”tunkkaseksi” joidenkin kuvakkeiden perusteella taas on lapsellista. Jotkut on haukkunu nykysiäkin Symbianin kuvakkeita, mutta kuinkas moni on nähnyt ne täydessä koossa? Itse olebn ja ne on itseasiassaa varsin hyvän näjkösiä, hyvin pitkälti saman n’äkösiä kuin mitä Linuxissa käytetään työpöydällä ja eipä niitä kukaan siellä ole haukkumassa, mutta kun Symbianista on kyse niin tottakai joidenkin pitää haukkua niitä ihan periaatteen vuoksi 😛

    Ja sit’äpaitsi pitäs sietää erilaisuutta, ei kaikkien kuvakkeiden tarvitse olla vaikapa iPhone tyylisiä vaikka joku olisikin ihastunut kyseiseen luuriin 😛

  7. Tottakai jokaisella onn oikeus mielipiteeseensä, mutta niin on minullakin. Ja jos minusta joku kommentoija on lapsellinen tai typerä, niin se on mielipide siinä missä muutkin ja ehkäpä kyseisen ihmisen kannattas ottaa opikseen siitä kun häntä arvostellaan. Ja kuten sanoin, niin sananvapaus ei voi olla yksiåpuolinen niin, että joillain on oikeus laukoa mitä vaan, mutta sitä ei sitten saisi arvostella. Moinen kuulostaa lähinnä diktatuurilta jossa esim valtion totuutta ei saa oikoa ja arvostella. Ihan sama pätee näihinverkkokeskustelyuihin. Jos menee jotain sanomaan julkisesti, niin pitää myös kestää se, että sitä voidaan pitää typeränä tai lapsellisena. Jos ei sitä kestä niin on parempi kun ei akunperinkään sano mitään.

    Eihän se varmaan kenestäkään ole kiva kuulla omia kommentteja sanottavan typeriksi, mutta siitä vois koettaa edes yrittää ottaa opiksi ja miettiä miksi arvostellaan. Valitettavasti hnmiset on usein luonteeltaan sellasia ettei suostu myöntämään olevansa vääräössä. Se on monesti nähty näissä keskusteluissa, kun esim sanot että joku o0n väärässä niin siitä nousee hirveä meteli, alkaa hirveä hiusten halkominen jayritys osottaa että se joka arvosteli onkin se joka on väärässä. Tai jos ei mitään muuta keksitä niin sitten aletaan huutamaan, että miksi sä aina arvostelet muita.

    Itseltäni kiitosta saa ne, jotka kitosta ansaitsee, risuja saa ne jotka sen ansaitse. Jos se jotakuta ätsyttää niin omaopa ongelmansa.

    Niinn ja jos ette oo huomannut, niin olen arvostellut varsin kovinkin sanoin Nokian päätöstä siirtyä WP7:n. Eli on täysin tyoperää väuittää, että minä esim en voisi hyväksyä nokiaan liittyvää kritiikkiä sillon kun se on asiallista kritiikkiä.

  8. @ Mikael

    Niin ja muuten, etkös se ollut sinä joka joka olit haukkumassa minua basya vähän aikaa sitten kun sanoin mielipiteeni Nokian siirtymisestä WP7:n ja Qt:hen? Joten MILLÄ HITOBN OIKEUDELLA sinä nyt sitten syyttelet siitä, että arvostelen muita? Myuistan edelelen sen vuodatuksen siitä miten olit sitä mieltä, että jos kaikki kehittäjät olisi pidä WP7:n siirtymisestä niin.. pla pla pla.

    On oikeen silmiinpistävääm että noiden tollasten syyttelyjen kirjottajat tuntuu uniohtavan kokonan sen mitä itse on tullut sanottua aiemmin. Tai ehkä kyse on yksinkertasesti piittaamattomuudesta siitä mitä itse on sanonut, elei kuin se ei olisi mitään. Olen monesti sanonutkin, että katsokaa peiliin ennenkuin ja se tarkottaa siis sitä, että ihan samaa olen itse saanut kuulla sinult mistä minua syytät.

    1. miksuh, olet yksin.
      Minä ainakin juuri tänä kauniina aamuna estin sinun kommenttisi ja nimimerkkisi selaimeni suodatuksella, pois ”minun internetistäni ;)”, sillä ei tänne mobiiliblogiin saa kommentoitua muuten mitenkään rauhassa. Hyvää jatkoa ja kaikkea hyvää! 😀

      Mutta mielestäni on täysin totta, että Nokia on nykyään tunkkaisen oloinen. Värimaailma on erittäin tummanpuhuva. Tietenkin tarkoitan tällä, että mustaa nyt ei ole mitenkään liikaa käytetty, mutta värit joita lisäilty ovat turhan tummia. Aloitusnäytön alapalkki kyllä tuotti poikkeuksen, mutta sekään ei mielestäni ollut kovinkaan hyvä värivalinta. Esimerkiksi helmenvalkoinen olisi voinut olla parempi..

      1. > miksuh, olet yksin.
        > Minä ainakin juuri tänä kauniina aamuna estin sinun kommenttisi ja
        > nimimerkkisi selaimeni suodatuksella, pois “minun internetistäni 😉 ”,

        Siitä vaan, moinen ei ole mikään vahinko.

        > sillä ei tänne mobiiliblogiin saa kommentoitua muuten mitenkään
        > rauhassa. Hyvää jatkoa ja kaikkea hyvää! 😀

        Melkosta asioiden vääristelyä.

        > Mutta mielestäni on täysin totta, että Nokia on nykyään tunkkaisen
        > oloinen. Värimaailma on erittäin tummanpuhuva. Tietenkin tarkoitan
        > tällä, että mustaa nyt ei ole mitenkään liikaa käytetty, mutta värit joita
        > lisäilty ovat turhan tummia. Aloitusnäytön alapalkki kyllä tuotti
        värivalinta. Esimerkiksi helmenvalkoinen olisi voinut olla parempi..

        Toi on taas niitä kommentteja, jotka on typeriä, pidät siitä sitten tai et. Siis on täysin typerää kutsua Nokiaa tunkkaiseksi teemassa käytettyjen värien vuoksi. Symbianille on tehty vuosien mittaan yhteensä vähintäänkin satoja ellei tuhansia eri teemoja. Kaikki ei tietenkään tomi kaikissa puhelinmalleissa, mutta jokatapauksessa valinnan varaa on niin paljon, että jos ei oletusteema muiellytä, niin voi aina asentaa toisen. Eli Nokian kutsuminen tunkkaseksi tuollasilla perusteilla ON typerää.

        Sitäpaitsi Symbian ei iole ainut, jonka oletusteemoissa käytetään tummia sävyjä. Aivan yhtälailla niitä käytetään esimerkiksi Maemossa ja jne. Itseasiassa tumma pohja vaalemmalla tekstillä on silmille paljon parempi kuin vaalea pohja tummalla pohjalla. Ihmissilmä toimii siten, että tumma pohja ja vaalea teksti on parempi vaihtoehto. Jokatapauksessa jokainen voi vaihtaa teeman mieleiseksen.

      2. Korjaus:

        Itseasiassa tumma pohja vaalemmalla tekstillä on silmille paljon parempi kuin vaalea pohja tummalla tekstillä.

    2. korjaus:

      > Niin ja muuten, etkös se ollut sinä joka joka olit haukkumassa minua basya
      > vähän aikaa sitten kun sanoin mielipiteeni Nokian siirtymisestä WP7:n ja
      > Qt:hen?

      … ja Qt:hen liittyen. Tarkotan siis sitä ettei Qt:ta tule WP7:lle.

    3. Sä et nyt tainnut ollenkaan ymmärtää sitä, mitä minä nyt tarkoitin. Sinulla saa tietenkin olla mielipiteitä ja tietenkin saat ne täälläkin kirjoittaa, enhän _minä_ tuollaista edes voisi estää mitenkään. Mutta jos jonkun kommentti on sinun mielestäsi lapsellinen, niin ei sinun tarvitse ko. henkilöä haukkua lapselliseksi. Ja minä en ole koskaan sanonut täällä ketään typeräksi tai miksikään muuksikaan. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?

      ”No ei noista ktllä minusta sellasta vaikutelmaa tule. _Taidat kyllä itse olla lapsellinen kommentistasi päätellen._” Puhun nyt tuollaisista kommenttiesi osista, kuin joka on tässä alaviivojen välissä. On eri asia sanoa jotain abstraktia asiaa lapselliseksi kuin sanoa toista ihmistä lapselliseksi. Samoin on eri asia sanoa jotain kommenttia typeräksi kuin sanoa jotain toista ihmistä typeräksi. Haukutko tuolla tavalla oikeassakaan keskustelussa ihmisiä? En usko. Ja jos tosiaan haukut, niin ehkä äidiltäsi on jäänyt jotain opettamatta.

      1. > Sä et nyt tainnut ollenkaan ymmärtää sitä, mitä minä nyt tarkoitin.
        > Sinulla s aa tietenkin olla mielipiteitä ja tietenkin saat ne täälläkin k
        > irjoittaa, enhän _minä_ tuollaista edes voisi estää mitenkään. Mutta jos > jonkun kommentti on sinun mielestäsi lapsellinen, niin ei sinun tarvitse
        > ko. henkilöä haukkua lapselliseksi.

        Ensinnäkin kuten toisessa viestissäni sanoin, niin minusta on typerää se, etä aletaan haukkumaan Nokiaa ”tunnkkaiseksi” vaikka jokaikinen on täysin tietoinen, että puhelimen ulkonäköä voi muuttaa mieleisekseen vaiohtamalla teemaa. Ihmiset voisi vähän miettiä niitä sanavalintojaa muutenkin. Jos ihmiset ei kirjottelisi tahallisen provosoivia kirjotuksia niihin ei tarviotsisi puuttua.

        > Ja minä en ole koskaan sanonut
        > täällä ketään typeräksi tai miksikään muuksikaan. Ymmärrätkö, mitä
        > tarkoitan?

        kukahan se sitten vasta jokin aika sitten haukku minua siitä, kun oma mielipiteeni on varsin negatiivinen Nokian siirtymisestä WP7:n? Kyllä sillä vaan oli nimimerkissä mikael. Kun itse tunnen itseni turhautuneeksi Nokian pä’tälsestä, nikn se ei erityisemmin mukavaltya tuntunut että haukutaan vielä päälle siitä kun haluaisi mieluummin Qt-kehityksen jatkuvan. Saatan toki muistaa väärin, ja ehkä se oli Puhelinvertailun sivulla, mutta jokatapauksessa joku mikael siinä kyllä oli kimpussa.

      2. Olkoon. En nyt osaa tämän enempää vääntää rautalangasta. Jos jonkun mielestä on ihan ok sanoa toisia ihmisiä typeräksi ja lapselliseksi päin naamaa, niin sitten on.

  9. Jos joku ei pidä oletusteeman kuvakkeista, taustakuvasta tai väreistä, niin asentakoon toisen teeman valittamisen sijasta. Jos joku vain itkee oletusteemaa eikäö tee asialle mitäöän niin se on vain omaa saamattomuutta, koska erilaisia teemoja on saatavilla vaikka kuinka paljon ja esim taustakuvaksi voi laittaa vaikka oman valokuvan jos niikseen tulee. Nokian kutsuminen tunkkaiseksi jne teeman perusteella on täysin typerää ja laopsellista, koska jokainen voi muuttaa puhelimen ulkonököä teemoilla.

    1. Mitähän typerää ja lapsellista siinäkin nyt mahtaa olla.. Sehän on vain jonkun oma mielipide hyvänen aika! Jos sun aikomus on Nokiaa jotenkin puolustaa ja saada ihmiset pitämään merkistä, niin voin vakuuttaa että tuolla toiminnalla saat vain Nokian entistäkin huonompaan valoon. Tuntuu noi Apple-uskovaiset melko rennolta porukalta sun rinnalla nimittäin..

      1. No kyllä se on aika typerä asenne ja mielipide kun jokainen varmasti tietää, että niitä teemoja voi asentaa sinne åuhelimeen.Puhelimen ulkoasua voi siis muuttaa, eikä ole mikään pakko käyttää oletusteemaa. Koko juttu vaikuttaa lähinnä turhanpäiväseltyä loanheitolta. Sit’äpaitsi kyllä mielipide voi olla typerä ja lapsellinen, tottakai se voi olla.

        Ja titäpaitsi kyllä minä suosittelisin edelleenkin montaa katsomaan peiliin. HJos viitsisin jokaiseen Nokiaa perusteettopmasti haukkuvaan kommenttiin ottaa kantaa, niin siinä olisi njoin 24/7 työ edessä. Joten kyllä se porukka, joka myihkaa jokaikisessä nokiaan liittyvässä ketjussa on se, joka vahinkoa tekee eikä sellaset, jotka sanoo heille vastaan. Sitäpaitsi,

        Voisinhan se tietty minäkin alkaa meuhkaamaan jokaisessa Appleen ja Androidiin liittyvässä ketjussa,. taitas vaan sinun ja muiden vastaavien ääni muuttua kellossa. heti alettas haukkua, että mitäs sä oikeen täällä mollaat Applea jne. Itse vain olen pääsääntöisesti pidättäytynyt jo pitkään kommentoimasta ketjuaja, jotka ei varsinaisesti itseäni kiinnosta. Suosittelisisin samaa muillekin.

    2. Kyllä se olet sinä miksuh joka lokaat nokian mainetta, eikä kukaan muu täällä. Olet yksi uskomattomampia fanipoikia jonka olen interwebissä nähnyt, ja se on aika paljon. Ihan asiallisia mielipiteitä heitetty, kunnes sinä tulet ja alat muille haastamaan riitaa.
      Esim tässä henkilö joka omistaa nokia tuotteen, mutta en leiki että kaikki olisi kokoajan hyvin nokialla. Kyllä kalliin puhelimen pitää olla näinä aikoina sen näköinen ettei sitä tarvitse pohjasta pintaan ruveta uusimaan ja maalailemaan vanhanaikaisuutta piiloon.

      1. > Kyllä se olet sinä miksuh joka lokaat nokian mainetta, eikä kukaan muu
        > täällä.

        Toi on iahn täyttä paskan jayhantaan ja lisäksi se on henkilökohtasta minua vastaan hyöklkäämistä. Kuten mä jo aiemmin sanoin, niin vaikuttaa siltä, että minua saa kyllä hau8kkua ihan vapaasti, mutta minä en saisi arvostella ketään.

        > Olet yksi uskomattomampia fanipoikia jonka olen interwebissä nähnyt, > ja se on aika paljon.

        Toi vahvistaa edellä sanomani. Vaikuttaa siltä, että kun en muiden mukana hauku Nokiaa perusteettomasti joka asiasta, niin olen joutunut jonkin moiseksi silmätikuksi. Se on ollut nähtävissä jo pidemmän aikaa. Ilmeisesti sinä ja muut kaltaisesi majattelette, että minun pitäs mennä lauman mukana ja haukkua Nokiaa jokaikisessä käänteessä. Kun en sitä tee, niin se näköjään ärsyttää teitä ja alatte sitten solvaamaan minua.

        Sitäpaitsi minä perustan omat mielipiteeni Nokiasta, Symbianista jne faktoihin ja omaan kokemukseen, en johonkin mutuun tai fanaattiseen fanipoikatouhuun kuten sinä väität.- Lisäksi minä en ole mikään poika ja sellaseksi kutsuminen saa lähinnä suuttumaan. Minä olen reilusti yli kolmikymppinen, joten uskoakseni selkeästi vanhempi kuin suurin osa näillä sivuilla ainakin teidän kommenteistanne päätellen.

        > Ihan asiallisia mielipiteitä heitetty, kunnes sinä tulet ja alat muille
        > haastamaan riitaa.

        Ja paskan marjat. Täydellistä asioiden vääristelyä tuollanen. Eikäö ole todellakaan ensimmäinen kerta. On hyvinu usein nähty se, että MUUT ulee haastamaan riitaa ja laukomaan perättäönmiä väitteitä, ja sitten kun minä niihin puutun niin yhtäkkiä aletaankin väittää minua riidanhaastajaksi. Kyllä ne ruiuidanhaastajat olette pikemminkin sinä ja muut kaltaisesi.

        > Esim tässä henkilö joka omistaa nokia tuotteen, mutta en leiki että
        > kaikki olisi kokoajan hyvin nokialla.

        Toikin tukee sitä mitä just tuossa edellä sanoin . Jatkuvasti on nähtävissä se, että kun minä en hauku Nokiaa vaan sanon, että asia XYZ on ihan hyvin Symbianissa, koska asia minusta näin on, niin se mielipide ei tunnu kelpaavan sionulle ja kaltaisillesi. Heti ollaan haukkumassa ja leimaamassa fanipojaksi jne.

        Just tätä mä tarkotin kunnsanoin aiemmin, että katsokaapa peiliin.Näyttää siltä, että kun minä olen erimieltä sinun ja muiden kaltaistesi kanssa, niin minua saa haukkua ja solvata sen takia. Mutta jos minä olen eri mieltä Nokiaa haukkujan kanssa ja sanon hänen kommenttejaan typeriksi, niin heti alkaa se sama minun haukkumiseni ja solvaaklmiseni. Eli näyttää siltä, että molemmissa trapauksissa minua saisi haukkua vapaasti, mutta minä en saisi arvostella muita. Täysin käsittämättömän idiootimaista tuollainen.

        Miten tuollanen käytös muka eroaa siitä mistä minua nyt syyttelette? Ei yhtään mitenkään. Juurihan itse leimaatte minun mielipiteeni leikkimiseksi ja fanipoikmaisuudeksi. Anteeksi nyt vaan, mutta tuo valituksenne on aivan helvetillisen kaksinaamastya ja tekopyhää.

        Sitäpaitsi minä en ole koskaan missään väittänyt, että kaikki olisi aina hyvin Nokian kohdalla. Tuo on täysin perätön väite, minä en ole noin sanonut koskan. Tuollasen väittäminen on vain ja aiinoastaan osa sitä minun osa suitä minuun kohdistuvaa solvaamis ja mustamaalaamiskamoanjaa.

        Esimwerkiksi minä sanoin hyvin suoraan ja kovillakin sanoilla mitä mieltä olen Nokian siirtymisestä WP7:n ja Qt:n jättämisestä pois WP6:ltä. Minä mainitsin tuon jo tässä ketjussa aiemmin. Eli toisinsanoen minä kritisoin Nokiaa sillon kun siihen on aihetta, mutta minä en ala sinun ja muiden kaltaistesi tavoin haukkumaan Nokiaa tai Symbiania sillon kun siihen ei ole todellista aihetta. Väite siitä, ttä en muka olisi valmis Nokiaa kritisoimaan siinä missä muitakin on suorastaan loukkaava ja solvaava, ja sehän se taitaa olla tahallinen tarkoituskin eikö niin?

        > Kyllä kalliin puhelimen pitää olla näinä aikoina sen näköinen ettei sitä
        > tarvitse pohjasta pintaan ruveta uusimaan ja maalailemaan
        > vanhanaikaisuutta piiloon.

        Toi on ihan pasjkan jayhantraa taas. Siis koska käyttis kehittyy jokaisella alustalla kokoajan. Miksi oikeen kuvittelet, että esim Android-luureiklle julkastaan uusia Android.-versioita? On se nyt helvetti kumma, että kun Nokia uudistaa Symbiania niin se on huono asia, mutta kun Androidia tai iOS:aa uudistetaan niin se onkin hienoa asia. Just tollasia asenteita minä en ymmärrä enkä hyväksy. Sitäpaitsi N8 ja E7 ON suuri hyppäys eteenpäin vanhemmista S60-luureista. Symbian ^3 on ihanoikeasti ihan pirun paljon parempi kuin vanha S60, siis jo nykyisellään. Päivitysten ja uuden käyttöliittymän saaminen on vain plussaa, mutta Symbian ^3 on oikein hyvä jo nyt. Nyt tietty sinä alat taas leimaamaan minua fanipiojaksi kun sanon noin, eikäö niin? Joten MITEN käytöksesi eroaa siitä, mistä nyt minua syyttelet? Jos kerrAN TOISIA EI SAA ARVOSTELLA, NIIN MIKSI ITSE TEET SITÄ?

      2. Enpä nyt jaksa lukea tuota tarinaasi, aikamoinen novelli. Jos olet tosiaan aikuinen, sinun pitäisi tietää että mielipiteiden esittäminen on kuitenkin eri asia kuin fanipoikailu ja riidan haastaminen. Minä en ole mikään nokian vihaaja kuten sanoin, mutta myöskään leiki että Nokia olisi täydellinen niinkuin sinä.

  10. Nokiasta puhuttaessa miksuhin sana on laki, jos et ole samaa mieltä on turha edes kommentoida. Jos olet jossain asiassa eri mieltä Nokiasta ja tuot sen julki niin miksuh kyllä korjaa, että ei pidä paikkaansa, koska hänen mielestään se on hyvä juuri noin (eli silloin muut on väärässä).

    Jos symbianin ulkonäössä tai käytettävyydessä joku mätttää niin miksuh kyllä sanoo, että se on hyvä juuri noin ja siinä ei ole mitään vikaa hänen mielestään (ei siinä silloin ole kenenkään mielestä mitään vikaa).

    Jos nokian rautaa kommentoi niin miksuh sanoo kyllä, että rauta on loistava eikä tarvitse yhtään parannusta (ei siinä silloin voi olla muidenkaan mielestä vikaa).

    Tuntuu että Nokia on täynnä tällaisia miksuhin kaltaisia selittelijöitä jotka yrittävät selittää kaikki puutteet/viat pois ja sen takia ollaan tilanteessa missä ollaan älypuhelin rintamalla.

    1. > Nokiasta puhuttaessa miksuhin sana on laki, jos et ole samaa mieltä on
      > turha edes kommentoida.

      Tolaset väöitteet on ihan täyttä paskan jauhantaa, eikä pidä lainkaan paikkaansa.

      Jos olet jossain asiassa eri mieltä Nokiasta ja tuot sen julki niin miksuh kyllä korjaa, että ei pidä paikkaansa, koska hänen mielestään se on hyvä juuri noin (eli silloin muut on väärässä).

      Jos symbianin ulkonäössä tai käytettävyydessä joku mätttää niin miksuh kyllä sanoo, että se on hyvä juuri noin ja siinä ei ole mitään vikaa hänen mielestään (ei siinä silloin ole kenenkään mielestä mitään vikaa).

      > Jos nokian rautaa kommentoi niin miksuh sanoo kyllä, että rauta on
      > loistava eikä tarvitse yhtään parannusta (ei siinä silloin voi olla
      > muidenkaan mielestä vikaa).

      Kuten olen edellä jo sanonut, niin tämä tukee sitä mitäö olen sanionut. Sinä ja muut tunnutte kuvittelevan, että ainostaan teidän muiden mielipiteet on niitä OIKEITA mielipiteitä ja sitten samalla hayjytte minua omistya mielioptyeiostäni. Joten MILLÄ HELVETIN OIKEUDELLA te oikeen syyttelette minua siitä, että minä arvostelen teidän mielipteitänne??? Minulla on samanlainen oikeus omiin milipiteisiini ja niiden ilmaisemisen kuin muillakin. Lisäksi minä en ole koskaan sanonut,. ettei minun milipdettäni saisi oikoa, jos olen oikeasti väärässä, mutta se tarkottaa myös sitä että minulla on oikeus oikoa muiden milipiteitä sillon kun ne on täyttä roskaa tai vain tietämättömyyden vuoksi tahattomasti vääriä.

      Sitäpaitsi Nokian rauta on hyvää, joten miksi hitossa minä en saisi sanoa sitä? Siksikö, kun on muotia haukkua Nokiaa? Pitäskö minun siis seurata massaa kuin päätön kana kuten te monet muut tunnutte tekevän? Anteksi vaan, mutta minä ajattelen mieluummin omilla aivoillani päättömän massan mukana kulkemisen sijasta.

      > Tuntuu että Nokia on täynnä tällaisia miksuhin kaltaisia selittelijöitä
      > jotka yrittävät selittää kaikki puutteet/viat pois ja sen takia ollaan
      > tilanteessa missä ollaan älypuhelin rintamalla.

      Toi on just sitä tahallista minun leimaamistani mistä olen tässä jo useaan otteeseen puhunut. Näköjään minun mielipiteeni ei kelpaa koska en hauku Nokiaa aiheetta, joten mielipiteeni leimataan selittelyksi jen. MITEN tuo eroaa siitä, mistä sinä ja nuo muut minua syyttelette? Tehän just nyt vähättelette minun mielipiteitäni, ja tota on jatkuinut jo helvetti ties kuinka kauan. jatkuvasti on joku tuollainen aukomassa päätään ja haukjkumassa. Minä olen kuullut tuota suomalaisilla keskustelualueilla niin paljon, että teikllä ei ole minkäänlaista oikeutta arvostella minua siitä, jos välillä syytän muita typeristä kommenteista.

      Suoraan sanoen minulla alkaa pahemman kerran palaa hihat, alan suorastaan inhota suomalaisia, koska tällästä ei juuri näe englanninkielisillä sivustoilla,. itseasiassa en ole koskaan tlörmännyt vastaavaan. Ikinä eiole joyutunut tuollasten hyökkäysten kohteeksi englanninkielisillä sivuilla, mutta suomalaisilla sivuilla se on ihan
      jatkuvaa. Kun itse tunnen paljon ulkomaalaisia, niin muutenkin se suomalaisten ahdasmielisyys näkyy ja on alkanut häiritä pahemmabn kerran. Anteeks van, mutta mun käörsivällisyys loppu juuri nyt.

  11. > Nokiasta puhuttaessa miksuhin sana on laki, jos et ole samaa mieltä on
    > turha edes kommentoida.

    Tolaset väöitteet on ihan täyttä paskan jauhantaa, eikä pidä lainkaan paikkaansa.

    > Jos olet jossain asiassa eri mieltä Nokiasta ja tuot sen julki niin miksuh kyllä
    > korjaa, että ei pidä paikkaansa, koska hänen mielestään se on hyvä juuri
    > noin (eli silloin muut on väärässä).

    ja niinkun minkä takia minä en muka saisi sitä sanoa, jos kerran olen sitä mieltä? Tää on JURI sitä mitä olen maininnut jo useamman kerran. Sinä ja muut kaltaisesi näytte ajattelevan, että muilla saa olla omat mielipiteensä, mutta minulla ei. Jos olen sitä mieltä, että joku on väärässä tai esittää perättömiäö väitteitä, niin MIKSI HELVETISSÄ en muka saa sitten sitäö sanoa? Anteeksi nyt vaan, mutta minä en kysy siihen lupaa en nyt enkä jatkossakaan.

    > Jos symbianin ulkonäössä tai käytettävyydessä joku mätttää niin miksuh
    > kyllä sanoo, että se on hyvä juuri noin ja siinä ei ole mitään vikaa hänen
    > mielestään (ei siinä silloin ole kenenkään mielestä mitään vikaa).

    No voi JUMALAUTA, tottakai minä sanon miten asia minusta on. Taas kerran sun kommenttisi osottaa, että sinä ja kaltaisesi ette yksinkertasesti haluasisi minunsanovan omaa milipdettäni kun se ei satu oloemaan sama kuin sinulla.Pitäskö mun sitten alkaa haukkumaan Symbiania, jotta kuulusin siihen teidäön porukkaanne? Jos näin on, niin minä en edes halua kuulua moiseen sakkiin. Painukaa vaikka suohon mun puolestani sillon.

    Jos odotatte mun hyväksyvän muiden mielipiteet, niin teidän pitää sillon myös hyväksyä minun mielipiteeni ilamn tuollasta hirveää haukkumista,. solvaamista ja mustamaalaamista kuten tässä ketjussaTAAS KERRAN on On täysin turha kuvitella, että minä antasin periksi niille, jotka minua vastaan hyökkää.nähty.

    > Jos nokian rautaa kommentoi niin miksuh sanoo kyllä, että rauta on
    > loistava eikä tarvitse yhtään parannusta (ei siinä silloin voi olla
    > muidenkaan mielestä vikaa).

    Kuten olen edellä jo sanonut, niin tämä tukee sitä mitäö olen sanionut. Sinä ja muut tunnutte kuvittelevan, että ainostaan teidän muiden mielipiteet on niitä OIKEITA mielipiteitä ja sitten samalla hayjytte minua omistya mielioptyeiostäni. Joten MILLÄ HELVETIN OIKEUDELLA te oikeen syyttelette minua siitä, että minä arvostelen teidän mielipteitänne??? Minulla on samanlainen oikeus omiin milipiteisiini ja niiden ilmaisemisen kuin muillakin. Lisäksi minä en ole koskaan sanonut,. ettei minun milipdettäni saisi oikoa, jos olen oikeasti väärässä, mutta se tarkottaa myös sitä että minulla on oikeus oikoa muiden milipiteitä sillon kun ne on täyttä roskaa tai vain tietämättömyyden vuoksi tahattomasti vääriä.

    Sitäpaitsi Nokian rauta on hyvää, joten miksi hitossa minä en saisi sanoa sitä? Siksikö, kun on muotia haukkua Nokiaa? Pitäskö minun siis seurata massaa kuin päätön kana kuten te monet muut tunnutte tekevän? Anteksi vaan, mutta minä ajattelen mieluummin omilla aivoillani päättömän massan mukana kulkemisen sijasta.

    > Tuntuu että Nokia on täynnä tällaisia miksuhin kaltaisia selittelijöitä
    > jotka yrittävät selittää kaikki puutteet/viat pois ja sen takia ollaan
    > tilanteessa missä ollaan älypuhelin rintamalla.

    Toi on just sitä tahallista minun leimaamistani mistä olen tässä jo useaan otteeseen puhunut. Näköjään minun mielipiteeni ei kelpaa koska en hauku Nokiaa aiheetta, joten mielipiteeni leimataan selittelyksi jen. MITEN tuo eroaa siitä, mistä sinä ja nuo muut minua syyttelette? Tehän just nyt vähättelette minun mielipiteitäni, ja tota on jatkuinut jo helvetti ties kuinka kauan. jatkuvasti on joku tuollainen aukomassa päätään ja haukjkumassa. Minä olen kuullut tuota suomalaisilla keskustelualueilla niin paljon, että teikllä ei ole minkäänlaista oikeutta arvostella minua siitä, jos välillä syytän muita typeristä kommenteista.

    Suoraan sanoen minulla alkaa pahemman kerran palaa hihat, alan suorastaan inhota suomalaisia, koska tällästä ei juuri näe englanninkielisillä sivustoilla,. itseasiassa en ole koskaan tlörmännyt vastaavaan. Ikinä eiole joyutunut tuollasten hyökkäysten kohteeksi englanninkielisillä sivuilla, mutta suomalaisilla sivuilla se on ihan
    jatkuvaa. Kun itse tunnen paljon ulkomaalaisia, niin muutenkin se suomalaisten ahdasmielisyys näkyy ja on alkanut häiritä pahemmabn kerran. Anteeks van, mutta mun käörsivällisyys loppu juuri nyt.

  12. Tässä ketjussa se taas nähdään, etä olin täysin oikeassa siinä kunsanoin, että teidän mieliestänne näköjään muilla saa olla omat mielipiteensä ja muut saavat haukkua minua vapaasti, mutta minä en saisi ilmaista omia eriäviä mielipiteitänne tai en saisi sanoa muiden kommentteja typriksi sillon kun ne sitä on.

    Älkää viitsikö väittää ettei asia niin olisi, tuossa edellä on sellasia viestejä ihan tarpeeksi, jotka osottaa että juri niin asia on. On täysin tekopyhää ja kaksinaamaista väittää sellasta, kun samalla kirjottelette tuollasia viestejä.

    Kahden sanan takia alko hirveä haukkuminen, solvaaminen ja mustamaalaaminen. Eikä ole edes eka kerta. Siis minä sanoin kaksu sanaa, mutta siitä alko hirveä valitus ja vuodatus. Te olette ne, jotka teitte tästä ketjusta tappelun, en minä.

    Suoraansanoen alan syvästi inhota koko sakkia, enkä kohta halua olla kenenkään teidän kanssanne missään tekemisissä. Voitte jatkaa näöitä hiekkalaaatikkoleikkejänne keskenänne, minulla on muutakin tekemistä kun tapella teidän kanssanne. Painukaa helvettiin, asiaa ei voi mitenkäöän kauniimmin sanoa.

    1. Etkö ymmärrä että ero on siinä, että muut ilmaisevat mielipiteensä ja sinä haukut niitä tyhmiksi tai lapsellisiksi- koomisesti niinkuin pikkulapsilla on tapana. Koomista on myös se että pyydät muita perustelemaan mielipiteensä mutta itse käytät ilmaisuja kuten, tyhmä mielipide. Ihme ettei kakka mielipide. Muut harvoin valittavat mielipiteistäsi, mutta asenteesi muiden mielipiteitä kohtaan on naurettava- siitä sinua kritisoidaan. Mielestäsi kaikki kommentit jotka kritisoivat Nokiaa- aivan asialliset kommentit- ovat naurettavia tai ”tyhmiä”. Jos sinä haukut Androidia tai Applea, tuskin kukaan siitä sinulle sanoo mitään. Sano mielipiteesi.

    2. Et siis vieläkään ymmärrä edes, mitä minä sanoin. Oletko huomannut, että sinä haukut muita ihmisiä? Jos joku sanoo jonkin mielipiteen, joka sinua ei miellytä, sinä haukut sitten ko. ihmistä.

      Jos otetaan joku ihan tyystin keksitty esimerkki… Jos vaikka kuvitellaan, että minä en tykkäisi nallekarkeista ja sinä olisit intohimoinen nallekarkkifani ja minä sanoisin sinulle, että ”nallekarkit on minusta liian kumimaisia”, niin sinun vastauksesti olisi ”höpö höpö, oletpa typerä ja lapsellinen, nallekarkeissa ei ole mitään vikaa”.

      Etkö sinäkin voisi yrittää keskustella asiallisesti enemmän? Siis jos olet jonkun mielestä eri mieltä, niin sanot oman mielipiteesi? Ei siihen varmaan pakko ole lisäillä niitä haukkumisia. Minusta asiallisessa keskustelussa ei sanota toisia lapsellisiksi tai typeriksi mielipiteiden takia. Jos sinusta Nokian nykyinen oletusteema ei ole lapsellinen, niin miksi joku muu ei sitten saisi olla sitä mieltä?

      Minun oli nyt vaan pakko ottaa tämä asia esille tässä ketjussa, kun tuli niin sanotusti mitta täyteen. Välillä kommenttisi ovat ihan asiallisia, mutta kuten jo sanottua, toisten ihmisten haukkuminen ei ole sitä. Olen huomannut kyllä, että joskus saat samalla mitalla takaisin, mutta oletko miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”?

      1. ”Oletko huomannut, että sinä haukut muita ihmisiä? Jos joku sanoo jonkin mielipiteen, joka sinua ei miellytä, sinä haukut sitten ko. ihmistä.”

        En usko, että kyseinen tyyppi tiedostaa sitä mitä tekee (eikä näytä tajuavan sitä vaikka muutkin tässä uutisessa siitä puhuu), kääntää keskustelun vaan muihin ja minussa itsessä ei ole mitään vikaa ja muissa on. Jos minulta kysytään niin mobiilisivujen törkein kirjoittaja, täysin asiatonta tekstiä ja kiroilua tulee joka välissä.

        Ei kyllä millään tavalla uskoisi, että omiensa sanojen mukaan kyse on yli 30 vuotiaasta aikuisesta miehestä.

        Saippualla pesisin tuollaisen pojan suun!

        Tämä purkaus tuo esille hyvin sen, että monella on mitta tullut täyteen tämän tyypin kanssa vaikka sitä ei ole ääneen sanottukaan. Tämä juttuhan on paisunut koko ajan ja nyt päästellään vähän höyryjä, ei siihen tarvittu kuin pieni sohaisu murkkupesään.

        Jatkossa toivoisi asiallista keskustelua ja jätetään se ihmisten haukkuminen pois vaikka kuinka ei oltaisi samaa mieltä kommenteista.

  13. Julöistan täydellisen ja pysyvän välirikon suomen IT-sivustojen kommentoijien ja itseni välillle tästä hetkestä lähtien. Mun mittanui on täysi, kuten aiemmin sanoin englanninkielisillä vastaavien asenteiden kohteeksi en ole koskaan joutunut kuin suomenkielisillä sivuilla.

    1. Käyttäydy niinkuin aikuinen niin voisi olla helpompaa..

    2. Rehellisesti sanottuna kommenttisi menevät aika usein liian pitkälle. Yksikin kannanotto Nokiaa vastaan tai edes mitään siihen viittaavaa saa sinut raivoamaan tällä palstalla. Luen Mobiiliblogia aktiivisesti juuri siitä syystä, että keskustelu on enimmäkseen asiatasolla (sinua lukuunottamatta). Esimerkiksi Puhelinvertailun kommenttien taso varsinkin Applea sivuttaessa on joskus täysin käsittämätöntä.

  14. Rauhoitutaanpas kaikki, miskuh:an on selvästi TROLLI!

  15. Minäkin olen havainnut, että suurin osa kommentoijista ei tiedä kuin pinnallisesti Symbianista ja laitteesta. Mutta jätän ne siihen arvoon ja korjaan lukemaan muualtakin enemmän tietoja kuin jotain mutu-puheita mitä varsinkin suomalaisilla sivustoilla harrastetaan liikaakin.

    Eniten halutaan takertua vanhaan Symbianiin ja puhutaan niin kuluneita fraaseja, ettei ne enää pidä paikkaansa, jotka ehkä jo pari vuotta sitten oli tosiasiallista. Laitteita testataan aina kaupassa ja edelleen mikään valmistajista ei vastaa tarpeitani ja pysyn Symbianissa ja Nokian palvelut, sovellukset ovat niitä, mitä toisissa ei löydy vakioina.

    1. Kyllähän symppari kuluttajan silmissä laahaa, sekä visuaalisesti (käyttis) että sisällöltään (palvelujen vähyys ja tökkivyys). Se on kuluttaja joka tuotteita ostaa. Ei tänä päivänä voi odottaa että kuluttaja tietää laitteensa perinpohjin voidankseen hyödyntää sen potentiaalia. Ja se on oikein. Nokialla on ollut ihan hyvä suunta viimeaikoina, mutta pelkään että se ei vielä riitä.

    2. Olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että Symbianissa on periaatteessa kaikki kunnossa. Siis on widget-pohjainen käyttöliittymä ja paljon palveluita. Esim. Ovi kauppa, kartat jne. Eli ”paperilla” kuulostaa hyvältä, mutta toteutus minusta vaan ontuu. Kuluttajana minulle on ihan sama, vaikka Symbian pyörisi 1 Mhz:n prosessorilla ja tarvitsisi sähköä 2 wattia vuodeassa, jos se, mitä haen, ei jossain puhelimessa toteudu.

      Minusta (tämä on siis mielipide, mikäli joillain on vaikeuksia tunnistaa niitä) Symbianin tämän hetkinen käyttöliittymä näyttää vanhahtavalle. Siitä ei yksinkertaisesti pääse yli eikä ympäri. Se oli ihan ok näköinen silloin N97:n julkaisun aikoihin, mutta siitä on jo pari vuotta. Ja kun ottaa huomioon, että Adroidissa on sama suunnittelullinen lähtökohta ollut _jo alusta alkaen_.

      Itse harkitsin N8:n ostamista ihan vakavissani ennen kuin se tuli myyntiin ja jos kaikkia värejä olisi saanut kytkynä, olisin sellaisen jopa saattanut kytkyllä ennakkotilata, mutta kun ei saanut, odottelin rauhassa. Kun sitten kaupassa kävin kokeilemassa, en vaan jotenkin innostunut ihan vaan sen Symbianin takia. En väitä, etteikö Symbianilla ”pärjäisi”, mutta omasta mielestäni (tääkin on siis mielipidettä) löytyy parempiakin käyttöjärjestelmiä.

  16. lairan tömön töhönkin ketjuun, vaikka tämä onkin vasrtaus toiseen ketjuun, jossa haukkumiseni on näköjään jatkunut vaikka poistuin jo loko sivustolta.

    @ Mikael ja muut

    Minulla ei ollut mitään aikomusta palata tälle sivustolle, mutta minulle kerrottiin tuon meuhkaamisen jatkuvan edelleen selkäni takana, joten vastaan tähän vielä ennenkuin jätän tämän sivuston lopullisesti.

    Minä sanoin toki, että “taidat olla lapsellinen”, mutta minä olin valmis jättämään asian sen jälkeen sikseen, koska en nähnyt mitään syytä tehdä asiasta sen suurempaa numeroa, Minusta lapsellisuus ei ole mikään kuolmansynti. Mutta Mikaelin ja teidän muiden piti nostaa asiasta hirveä meteli. Viestitolkulla, ja näköjään jopa viestiketjutolkulla minun haukkumistani. Suoraansanoen tuo touhu on täysin kohtuutonta, eikä ole missään suhteessa sen kanssa, että sanoin yhden sanan, joka oli “lapsellinen”. Tuo teidän vaahtoamisenne on mennyt täysin älyttömyyksiin.

    Lisäksi se, jolle vastasin sanoi itse olevansa liian nuori menemään töihin Nokialle, eli toisinsanoen kyseessä oli lapsi. Jos lasta ei teidän mielestänne saa sanoa lapselliseksi, niin sillon on kyllä jotain pahasti vialla. Tietty lapsellisuus on luonnollinen asia lapsille, eikö?

    Elättekö te jossain pehmoisessa saippuakuplamaailmassa, jossa kaikki on aina ah niin rauhallista ja mukavaa? Pakko rikkoa se kupla, todellinen maailma ei ole sellainen. Se, jos jotakuta sanotaan lapselliseksi on kyllä sieltä lievimmästä päästä niistä asioista, joita ihmiset sanoo toisistaan. Ihmiset sanoo toisistaan paljon pahempiakin asioita, kuin, että “olet lapsellinen”, lapselliseksi sanominen ei todellakaan ole mitenkään erityisen paha asia verrattuna kaikkeen siihen mitä ihmiset päästää suustaan ulos.

    Jos lapselliseksi kutsuminen on noin suuri ongelma teille, niin kuinka teidän kanssanne voi kukaan tulla toimeen, jos syntyy suurempia ristiriitoja, mielipide-eroja ja riitoja? Alkaako sillon jo nyrkit heilua? Ei ole mikään ihme, että ihmiset pahoinpitelee toisiaan, jos ei kestetä ton vertaa moitetta.

    Ja jos esimerkiksi seurustelette jonkun kanssa, ja jos se tuskastuu teihin jostain syystä ja puuskahtaa “älä viitsi olla lapsellinen”, niin alatteko te sillonkin huutamaan ja räyhäämään, että “miksi sun pitää haukkuia toisia”, “ei toisia saa sanoa lapsellizseksi”, “miksi sä aina nalkutat” jne? Ja alatteko myös puhumaan sitten toisesta selän takana siitä miten toinen loukkasi kun uskalsi sanoa teitä lapselliseksi? Jos asia on noin, niin epäilen että se ei tule olemaan kovin pitkäikänen suhde ja pienmpä syyn takia heitätte kaiken menemään.-

    Eräs vastenmielisimmistä asioista minusta on se, että toisia haukutaan selän takana sillon kun he eivät ole edes paikalla. Esimerkiksi viestiketjuissa, joihin haukkumisen kohde ei ole edes osallistunut. Jos sussakin Mikael on pätkänkään vertaa miestä, niin tule sanomaan sanottavasi livenä naamakkain, äläkä hauku selän takana. Minä saatan sanoa suoraan miten jostakusta ajattelen, mutta ainakaan en ala haukkumaan ketään selän takana kuten sinä näyt tekevän.

    Ja te HERRAT TÄYDELLLISET, väitättekö muka ihan tosissanne, että ette itse ole koskaan sanonut kenellekään pahasti? En siis tarkota nyt pelkästään tätä sivustoa, vaan yleisesti mukaanlukien netin ulkopuolista elämää. Jos väitätte, niin sillon kyllä valehtelette. Tuskin on olemassa ainuttakaan ihmistä, joka ei olisi joskus sanonut pahasti jostain, joten minun leimaamiseni on täysin mautonta.

    Mikaelin väitteet siitä, että minä muka jatkuvasti haukkusin muita on suoraansanoen törkeää valhetta. Jo pitkään ja etenkin vuodenvaihteen jälkeen olen jättänyt suurimman osan tämän ja monen muun sivuston uutisista jopa aivan kokonaan kommentoimatta, enkä ole kirjottanut edes yhtä aunutta sanaa niihin liityen. Se, jos välillä olen ärähtänyt jollekulle ei anna oikeutusta tuollaiseen törkrään mustamaalaamiseen ja solvaamiseen.

    Jos alkaa leikkimään jonkinlaista poliisia ja määräilemään mitä muut saa tehdä tai ei saa tehdä, niin sillon pitää myös olla tasapuolinen kaikkia kohtaan, koska muuten puheilta menee täysin pohja ja uskottavuus. Kuten olen aiemmin jo sanonut niin minusta vaikutataa, että Mikael ja te muut ajattelette, että minä en saisi esimerkiksi sanoa toisia tai toisten mielipiteitä lapsellisiksi, mutta samanaikaisesti teidän mielestänne minua ja minun mielipteitäni saa vapaasti haukkua. Minä en voi moista epätasapuolista asennetta missään oloissa hyväksyä. Vaikka itse olisin täysin hiljaa siitä huolimatta että iminua ja minu mielipiteitäni haukutaan, niin en silti missään tapauksessa hyväksyisi moista epätasapuolisuutta. Tuollainen epätasapuolinen suhtautuminen on muös selkeä merkki siitä, että koko jutussa on pohjimmiltaan todellisuudessa kyse ihan muusta kuin väitätte.

    Vaikuttaa siltä, että te Android-, iPhone- ja WP7-fanit haluatte päästä haukkumaan Symbiania ilman, että kukaan on teille sanomassa vastaan. Esimerkiksi Mikael on Symbian vihaaja, kuten hän itse sanoi, mutta minä en ole. Ilmeissti nämä mielipide erot ei sovi teille, joten yritätte päästä eroon niistä, jotka eivät ole kanssanne samaa mieltä. No nyt siinä onnistuitte. Oletteko nyt tyytyväisiä itseenne kun onnistuitte saamaan aikaan “puhdasoppisen” ilmapiirin, jossa kukaan ei oio tai arvostele teidän mielipiteitänne?

    On tässä metakassa yksi hyvä puoli. Ainakin nyt on selvää millä sivustolla minun ei kannata enää aikaani tuhlata, ja ketkä ovat vihollisia, kiitos vaan asian tekemisestä erittäin selväksi. Minulla on muutakin tekemistä kuin tapella teidän kanssanne. joten hyvästi. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta palata tälle sivustolle enää, joten Mikael ja te muut, saavutitte haluanne. Jos on jotain sanomista, niin tulkaa sanomaan se suoraan minulle, selän takana vihaviestiketjujen kirjotteleminen ei ole millään tavalla hyväksyttävää. Tarvittaessa toteutan uhkaukseni pistää solvaajat oikeudelliseen vastuuseen puheitaan.

    Hyvää elämän jatkoa vaan itse kullekin, minä poistun nyt,

Kommentointi on suljettu!