Windows 8 nostaa Microsoftin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi tableteissa

Microsoft on vilauttanut ensimmäistä kertaa julkisesti tulevaa Windows 8 -koodinimellä tunnettavaa käyttöjärjestelmäänsä D9-konferenssissa. Se pyrkii paikkaamaan edellisen version pahimman puutteen, joka on sen huono soveltuvuus kosketusnäytöllisiin laitteisiin. Windows 8:ssa kaikki on toisin, sillä se tulee tarjoamaan täysin kosketusnäytöille räätälöidyn käyttöliittymän.

Tableteille suunnattuun käyttöliittymään on otettu laajasti vaikutteita Windows Phone 7 -alustasta. Mukaan on tuotu tutut ”tiili” -elementit, jotka korvaavat Windowsin perinteisen käynnistysvalikon ja tuovat käyttäjän eteen ilmoituksia ynnä muita tietoja. Sovelluksien vaihto sujuu kätevästi eleliikkeillä sekä niiden suurentaminen ja pienentäminen on mahdollista, jolloin ruudulla voidaan nähdä esimerkiksi kaksi sovellusta yhtä aikaa.

Sovelluksia uudelle käyttöympäristölle rakennetaan HTML5- ja JavaScript-kielillä.

Kosketusympäristön lisäksi Windows 8 sisältää myös tutun PC-tilan, joka kattaa tuen Windows 7 -sovelluksille ja lisälaitteille. Sekin on kuitenkin kokenut muutoksia, joiden kehutaan parantavan sen käytettävyyttä kosketusnäytöllä. Tuki myös hiirelle ja näppäimistölle antaa käyttäjälle mahdollisuuden valita itselleen miellyttävin konfiguraatio.

Microsoft ei paljastanut vielä millaisella aikataululla uuden alustan voidaan odottaa saapuvan kuluttajien ulottuville. Lisää tietoa Windows 8:sta on luvassa syyskuun 13. päivä käynnistyvässä BUILD-tapahtumassa.

Lähteet: Microsoft & Engadget

22 kommenttia

  1. Windows pilaa tablet-koneen etanaksi! Tabletissa kun ei viitsi virustorjuntaa käyttää. Ei näillä ole tarkoitus sisältöä tuottaa, vaan laitteita käytetään yleensä lukemiseen, surffailuun, kevyeen pelailuun ja videoiden katsomiseen. MeeGo olisi sopivin käyttöjärjestelmäksi ja niitä laitteita on tulossa. Hyvää kannattaa odottaa.

  2. Vai on nää laitteet tarkotettu käyttöön. No, shit. enpä olis ikinä arvannu. Lopulta aika murto-osa tuottaa sisältöö, joten vois kyl lopettaa ton winettämisen mitä nää kommentit on täynnä. Itellä ainakaan oo ollu ikinä mitään ongelmaa windowsin. Joo, normi perusjamppa olen tässäkin suhteessa.

    Ps. miksei näissä vois virustorjuntaa käyttää? Ite käytän kännykässänikin eikä kyllä hidasta sitä tippaakaan. Toki jotain f-secureen en olis ekana työntämässä näihin sisään.

  3. Microsoft Security Essentials on ollut minulla käytössä Panasonic Touchbookissa. Ilmainen eikä ollenkaan raskas. Itseäni tämä käyttöjärjestelmä houkuttelee.

  4. Hitto! Ehkä yksi parhaista näkemistäni käyttiksistä. Piste Microsoftille! (pikästä aikaa..)

  5. Wow. Tämän jälkeen iOS:ät ja Anroidit saa unohtaa.

  6. Hyvältä näyttää, keep it simple and fast, tyylikästä

  7. ”ruudulla voidaan nähdä esimerkiksi kaksi sovellusta yhtä aikaa.”

    Huikean edistyksellistä! Kerrassaan uskomatonta! Eikä siinä vielä kaikki; huhujen mukaan windows 9:ssä voidaan nähdä jopa kolme(!) sovellusta yhtä aikaa.

    1. Tässähän ei tarkoitettu sitä että kaksi sovellusta voi olla yhtä aikaa käytässä vaan sitä miten niitä sovelluksia käsitellään. Itselläni ainakin on monesti kaksi ohjelmaa vierekkäin mutta perusikkunat ovat käytössä vähän kömpelöitä. Windows 8 ratkaisee tämän ongelman tyylikkäästi ja näppärästi.

      Todella hyvältä näyttää. Valovuosia edellä ios:ia tai androidia.

    2. Montaas sovellusta esim iPad:ssä voi olla esillä yhtäaikaa?

    3. Kysymys ei ole ominaisuuksista, vaan siitä miten niitä voidaan käyttää. Videolla nähtävä kahden sovelluksen tilan toteutus vaikutti todella sulavalta ja kätevältä.

  8. Vaikka en olekaan Windowsin ylimpiä ystäviä, niin tämä video sai minut aika vakuuttuneeksi. Perinteinen PC-tila tosin vaikutti hiukan väkisin väännetyltä. Joka tapauksessa iOS ja Android ovat selkeästi luoneet ihan oikean kilpailutilanteen, mikä on saanut Microsoftin heräämään. Seuraavalla viikolla nähdään mitä uutta iOS 5 ja Mac OS X Lion tuovat Macille.

  9. Vaikka se olisi kuinka muodikasta tahansa haukkua Microsoftia, niin kyllä se on pakko myöntää, että pojat osaavat hommansa siellä.

  10. Hyvältähän tuo vaikuttaa jo nyt. Toivottavasti kehittyy vielä ennen julkaisua. Microsoft tuntuu kehittyvän tällä hetkellä erittäin nopeasti ja hyvään suuntaan. Vista-painajainen on toivottavasti kaukana menneisyydessä.

  11. Jos MS onnistuu kerrankin tekemään jotain kunnollista, niin lupaas ostaa sen. Veikkaanpa, että tästä tulee taas uusi Vista/Sharepoint 😀

  12. Hieno ja sulavan näköinen käyttöliittymä, joskin perusilmeeltään ehkä aavistuksen tylsä. Napit vois erottua hieman paremmin ja värikoodausta käyttää tehokkaammin.

  13. Tablettien jälkeen vuorossa ovat luonnollisesti älypuhelimet. Windows on ollut vuosia markkinajohtaja palvelimissa ja työasemissa ja tulee olemaan myös tableteissa ja älypuhelimissa. Täysveristä Windows:ia on helppo markkinoida yrityksille ja organisaatioille. Jos tietohallinnon valintana on, että hankitaanko esim. hieman tuntemattomammat Linux (Android) pohjaiset älypuhelimet joiden omaksumiseen ja tukemiseen on panostettava aikaa ja resursseja vai jo tutut Windows laitteet jotka integroituvat myös suoraan organisaatioiden IT-infraan ja jotka eivät tarvitse juuri uuden oppimista, niin valinta on helppo. Suorituskyky ei tule olemaan ongelma, koska se kurotaan pian kiinni. Nokian päätös toimia Microsoftin ykköskumppanina tulee maksamaan itsensä takaisin muutaman vuoden päästä. Tarkemman noin vuosi sitten kirjoittamani ennusteen voi lukea täältä http://www.matkapuhelininfo.com/f9/viiden-vuoden-ennustus-alypuhelinten-kayttojarjestelmamarkkinoista-58802/

  14. Toivoton yritys ja jo nyt pahasti pieleen mennyt ennusteesi! Nokia ei oo enää edes merkittävä toimija USA:ssa eikä johtava kehittäjä missään päin maailmaa, kun se on ryvettänyt imagonsa täydellisesti. MS:n markkinaosuus kännyissä on pudonnut alle 3%:iin wp7:n aikana, joten siitä ei ole muiden ’kaatajaksi’.

    Pc-puolella MS:n servereiden osuus esim linux-palvelimiin verrattuna on kutistunut jo pitkään. TOP 500-joukossa ei ole kuin muutama Winkkari-servu, mutt jopa yli 80% linuxilla toimivia koneita.

    Toki minä en kurki viiden vuoden päähän, kun jo tänä vuonna esim Nokian markkinaosuus kännyissä tippuu alle 20%:n …ensi kesään mennessä ehkä jonnekin 10-15%:n tienoille. Se on selkeämmin nähtävissä ilman kristallipallon tasoisia arvailujakin.

    1. No jos ennustamaan lähdetään, niin vuonna 2015 voidaan sanoa.

      RIP Google
      RIP Apple

      1. Tuskin noin radikaalisti, mutta ehkä RIP Android ja RIP iOS 😀 /jk

  15. Joo, näinhän siinä varmasti käy, että Microsoft tulee valtaamaan nämäkin markkinat muutamien vuosien päästä. Microsoft on massojen käyttis ja massat määräävät markkinat. Eikä Mikin tulevaa menestystä pidä verrata mihinkään vanhoihin Windows Pocket PC/Mobile/Phone virityksiin, koska ne ovat älypuhelinten käyttiksiä ja nyt puhutaan TÄYSVERISESTÄ PC:stä PUHELIMESSA. Mikkiä sen kummemmin ihannoimatta ottaisin silti ehdottomasti puhelimen jossa on sama käyttöjärjestelmä kuin PC:ni, koska silloin voisin käyttää täsmälleen samoja softia puhelimessani mitä tietokoneessani. Miettikää vaan niitä mahdollisuuksia.

    1. Amen. Sata prosenttisesti samaa mieltä.

Kommentointi on suljettu!