Apple: iCloud ei ole pelkkä kovalevy pilvessä

Amerikkalaisen Applen WWDC 2011 -tapahtumassa esittelemä iCloud on yhtiön uusi pilvipalvelu, joka tulee korvaamaan nykyisen MobileMe-palvelun. Se sisältää viisi gigatavua tallennustilaa Applen servereillä ja saapuu yleiseen käyttöön myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Vielä on epäselvää, tuleeko iCloud olemaan kokonaisuutena maksullinen vai ilmainen.

Applen mukaan kyseessä ei ole ainoastaan pilveen sijoitettu kovalevy. Sen ideana on pitää mediatiedostot ja dokumentit ajan tasalla iPhonen, iPadin, iPod Touchin, Macin ja PC:n välillä. Yhtiön mukaan ominaisuus on pyritty automatisoimaan niin hyvin, ettei käyttäjältä vaadita ylimääräistä ylläpitoa. Palvelu toimii siis käyttäjän näkökulmasta täysin huomaamatta: muutos yhdessä päässä näkyy automaattisesti myös muissa laitteissa.

Applen omat sovellukset tulevat tukemaan iCloudia iOS 5 -päivityksen myötä, mutta myös kehittäjät pääsevät hyödyntämään sitä sovelluksissaan. Apple tarjoaa kehittäjille API-kirjastoja, joilla iCloud voidaan integroida kolmansien osapuolien applikaatioihin.

Lähde: MacRumors

22 kommenttia

  1. Itsellä onjo icloud käytössä ja se on ilmainen viiteen gigaan saakka. Aivan kuten wwdc:ssä sanottiin

  2. Aika paljon muistuttaa toista palvelua. Apple vuoden copycats.

    1. Totta, muistuttaa paljon Applen omaa mobile me palvelua joka on ollut jo vuosia käytössä. Tämä uusihan on moninkerroin pidemmälle viety kuin mobile me.

      1. Ei kyse ole Mobile Mestä vaan toisesta, joka on hyvin samankaltainen pilvipalvelu. Oikeastaan niitä on kaksikin ja arvata saattoikin, että kopioi.

    2. Kerro ihan rohkeasti vaan äläkä ujostele.

  3. Hienosti kyllä Apple kopioi muiden tekemisiä tänä vuonna.

  4. Kertokaa nyt että mikä se kopioitu palvelu sitten on?

  5. ”Applen mukaan kyseessä ei ole ainoastaan pilveen sijoitettu kovalevy. Sen ideana on pitää mediatiedostot ja dokumentit ajan tasalla iPhonen, iPadin, iPod Touchin, Macin ja PC:n välillä.”

    Eli vain kovalevy pilvessä ja markkinointipuheita. Siitä huolimatta, se on paras kovalevy pilvessä! 😛

    1. Sinun kovalevysi siis synkkaa automaattisesti kaikkiin laitteisiin useiden eri sovellusten välillä ja tarjoaa myös rajapinnat kolmannen osapuolen sovelluksille? Melkoinen kovalevy … voisitko kertoa mistä sellaisen saa ostettua? Tai siis mistä sen voi hakea, sillä sehän on myös iCloudin tavoin täysin ilmainen, eikö vain?

      1. Eikös tuossa uutisessa sanota: ”Vielä on epäselvää, tuleeko iCloud olemaan kokonaisuutena maksullinen vai ilmainen.”
        Eli mistä tietolähteestä väitteesi on peräisin?

      2. WWDC:n julkistuksessa sanottiin kyllä hyvin selkeästi, että iCloud on ilmainen 5Gt saakka. Tämä mainitaan myös usealla muulla sivustolla ja Applen omillakin sivuilla. Kannattaa ottaa siis tosiasioista selvää. Lisää tietoa löytyy ainakin tuolta:

        http://www.apple.com/icloud

        Ainoastaan iTunes Match on maksullinen, mutta tämä pätee myös kilpailijoiden ratkaisuihin. iTunes Match on kuitenkin huomattavasti halvempi kuin esimerkiksi Amazonin vastaava palvelu. Google ei ole vielä ilmoittanut palvelunsa hintoja.

  6. Tuo kovalevy pilvessä tarkoittaa ,että itse raahailet ja haet sieltä tavaraa manuaalisesti. Ei vain kovalevy pilvessä taas ,että automaattiset bckupit pilveen ,photo streamit , appsien ostot ym. automaattisesti eikä niin että itse raahailet niitä edestakaisin ja laitteesta toiseen pilven kautta. Eli ostat appsin niin se pompsahtaa myös muihin laitteisiin sama pätee musaan ,valokuviin ,dokumentteihin ,kalentereihin ym. Sekä jos otat uuden laitteen käyttöön niin se palauttaa backupin pilvestä ja synkkaa muut musat ja appsit tietenkin jos niin haluat.

  7. Sirkuttaja, juurikin noin!

    Kyllähän tässä itsekin on jo pitkään käyttänyt dropbox pilvipalvelua, se on juurikin kovalevy pilvessä, joka kerta kun haluat jotain siirtää niin täytyy tehdä ne perus toimenpiteet, eli siirtää esim se kuva sinne pilveen ja taas hakea se pilvestä toisella laitteella.

    Applen iCloud poistaa nämä kaikki turhat välivaiheet ja asiat vaan toimii eikä niitä tarvi miettiä.

    Editoit vaikka jotain dokumenttia luurilla ja jos omistat ipadin niin se dokumentti on siellä jo odottamassa niillä muokkauksilla mitä iphonessa teit.

    Tätä Apple tarkoittaa sillä, että kyse ei ole vain kovalevystä.

  8. Välillä on naurettavaa tämä kopioi muilta selitys. Jokainen kopioi kaikilta, kyllähän se nähdään kokoajan, ei vain Applen suuntaan. Käyttikset alkaa muistuttamaan yhä enemmän toisiaan, ja pilvipalvelu tulee olemaan pian perusominaisuus kaikissa käyttiksissä. Applen kannalta puolustettavissa on uusien ominaisuuksien toteutus, joka on usein parempi kuin missään muussa alustassa. Mielenkiintoista seurata apple vihaajien kommentteja. Jos Apple tekee jotain, se on kopiointia ja hyvin negatiivista. Jos apple ei tee jotain, se on jälkeenjäämistä ja hyvin negatiivista. Se on vain hauska tiuskia menestyvälle yrityskselle.
    Yhtä pahoja kuin apple fanboyt ovat apple vihaajat. Samanlainen kultti syntynyt myös toisinpäin, joten touhulle ei voi välillä kuin putoilla.

    1. Vanhan sanonnan mukaan menestys ihastuttaa ja vihastuttaa yhtä monia. Tämänkin blogin kommenttien perusteella Apple menestyy loistavasti.

      1. Millä perusteella? Aikansa elänyttä teknologiaa hehkutetaan Jeesuksen uutena tulemisena joka vuosi, niin vaikea tuosta mitään hyvää on repiä.

      2. Aikansa elänyttä teknologiaa? Applehan oli samaan aikaan esim. gigahertziluokan prosessoreissa mukana kuin muut, retinanäyttöä ei taida vielä muilta löytyäkään? Mikä niissä nyt on aikansa elänyttä tekniikkaa?

  9. Tämähän on jo osittain käytössä eli jos ostat sovelluksen asentuu se myös muihin laitteisiin jos näin haluat. Erittäin toimiva ja kun se saadaan koko voimallaan toimintaan niin se on oikeasti ihan sika hyvä juttu!!

  10. Ei taida oikein toimia kuin nopeitten yhteyksien äärellä.

    1. Kuten kaikki muutkin kunnolliset nettipalvelut. Valitettavasti valokuvien ja varsinkin videoiden siirto vie aika paljon kaistaa.

      1. Kunnollinen nettipalvelu ei saa olla kevyt vai?

Kommentointi on suljettu!