Nokian karttapalvelu mukana jo ensimmäisessä Windows-puhelimessa?

Nokian karttapalvelu tekee tuloaan Windows Phone -alustalle. Ensimmäiset viittaukset siitä tulevat Microsoftin mobiilialustan virallisesta Marketplace-sovelluskaupasta, joka antaa vahvan lupauksen siitä, että palvelu saattaa hyvinkin olla mukana jo Nokian ensimmäisessä Windows-puhelimessa.

Tuore vuoto ei jää pelkkiin viittauksiin, vaan se sisältää myös kuvakaappauksia suomalaisvalmistajan applikaatiosta. Niiden perusteella käyttöliittymässä olisi ainakin pieniä yhteyksiä nykyiseen Symbian-versioon. Sovelluksen kuvauksessa Nokia Mapsin kerrotaan sisältävän sekä auto- että kävelynavigoinnin. Toisaalta, ääniohjauksesta ei mainita sanallakaan.

Kunnollinen kartta- ja navigointipalvelu antaisi Nokialle ainakin yhden valttikortin muihin Windows Phone -valmistajiin nähden. Erottautumista tarvitaan, sillä toisen aallon Windows-luureja on julkaistu muun muassa HTC:n ja Samsungin suunnalta.

Lähde: Pocketnow.com

2 kommenttia

  1. Syytä olisi olla mukana jos aikoo yhtään erottua joukosta

  2. Samoin google ei ole saanut suomi androidiin navigointia vaikka sitä lupailtiin jo viimevuoden lopulla. Pitää käyttää mitä erikoisempia virityksiä navigointiin, jotka vetävät koko käyttöjärjestelmän täysin tileen. Todennäköisesti tulen ostamaan nokian seuraavaksi, on kyllä sen verran kova juttu toi ilmainen navigointi.

Kommentointi on suljettu!