Google: Android-laitteita aktivoitu tähän mennessä 250 miljoonaa kappaletta

Tästä se kaikki alkoi, T-Mobile G1.

Android-laitteita on aktivoitu maailmanlaajuisesti yli 250 miljoonaa kappaletta, ilmoittaa Google. Vielä marraskuussa luku heilui 200 miljoonan laitteen tietämissä, mutta joulun sesonkiaika oli ilmeisen suotuisa Androidille, joka haali tiliinsä 50 miljoonaa uutta laitetta.

Ensimmäinen Androidilla varustettu puhelin, T-Mobile G1, nähtiin markkinoilla vuoden 2008 lokakuussa. Sen jälkeen alustan menestys on ollut huikeaa. Android on onnistunut kahmimaan taakseen suuren joukon merkittäviä matkapuhelinvalmistajia, joista useimmille Android on käytetyin älypuhelinkäyttöjärjestelmä. Hyvänä esimerkkinä toimii korealainen Samsung, joka kuuluu vahvimpiin Android-valmistajiin.

Syntymästään lähtien Android-laitteita on aktivoitu noin 0,22 miljoonan kappaleen päivävauhtia. Alusta on ollut markkinoilla suunnilleen kolme vuotta ja kaksi kuukautta. Se tekee noin 1155 päivää, jolla jaetaan 250 ja saadaan vastaukseksi 0,216.

Sovelluslataukset ovat Googlen mukaan rikkoneet jo 11 miljardin rajapyykin. Niidenkin osalta vauhti on kiihtynyt loppuvuonna hurjasti, sillä vasta joulukuussa juhlittiin 10 miljardin latauksen ylittymistä.

Lähde: Android Community

1 kommentti

  1. Helpommin sanottuna laitteita on aktiovitu keskimäärin 216 000 päivässä. Ainakin omasta mielestäni havainnollisempi luku, kuin 0,216 miljoonaa.

Kommentointi on suljettu!