Android 4.0 aloitti hitaan nousunsa markkinoilla

Android 4.0 Ice Cream Sandwich on vihdoin pääsemässä vauhtiin markkinoilla. Viime vuoden lokakuussa lanseeratun alustan osuus on Android-maailmassa pysynyt pitkään prosentin tuntumassa. Nyt sen osuus on kuitenkin kohonnut 2,9 prosenttiin. Vielä kuukausi sitten osuus huiteli 1,6 prosentin tuntumassa.

Nousuun löytyy selkeä syy. Korealainen Samsung ja taiwanilainen HTC julkaisivat hiljattain ensimmäisille malleilleen Android 4.0 -päivityksen. Lisää on luvassa keväällä, myös muilta valmistajilta.

Selvästi käytetyin Android-versio on Gingerbread, eli 2.3. Se löytyy 63,7 prosentista laitteita, jotka ovat viimeisen kahden viikon aikana käyttäneet Google Play -ohjelmistokauppaa.

Vuosi sitten Android-maailmaa hallitsi Android 2.2 -alustaversio. Tuolloin Gingerbreadin osuus oli prosentissa ja Android 3.0 hädintuskin näkyi edes tilastoissa. Jos sama kaava jatkuu tulevaisuudessa, on Ice Cream Sandwich noussut ensi vuoden alkuun mennessä selkeään valta-asemaan.

Lähde: Engadget