Huawei uskoo leijuvaan kosketukseen

Kiinalainen Huawei on pyrkinyt nostamaan profiiliaan älypuhelinmarkkinoilla. Suomessa edullisemman hintaluokan Android-luureista tunnettu kiinalaisvalmistaja esitteli alkuvuodesta markkinoille muun muassa 6,68 millimetriä paksun Ascend P1 S -puhelimen ja neliydinsuorittimella varustetun Ascend D quadin.

Kuluvana vuonna Huawei aikoo nostaa tutkimukseen ja kehitykseen käytettävää rahamäärää 20 prosentilla edellisvuoteen nähden. Yhtiö arvioi rahaa kuluvan tutkimustyöhön vuoden 2012 aikana 4,5 miljardia dollaria.

Eräs merkittävistä tutkimuskohteista on matkapuhelimen hallinta ilman kosketusta. Tätä voisi kutsua niin sanotuksi leijuvaksi kosketukseksi, sillä hallinta tapahtuisi edelleen käsien liikkeillä. Jatkossa puhelinta ei tarvitsisi kuitenkaan enää varsinaisesti koskettaa ja mukaan saataisiin kolmas ulottuvuus.

Mitä jos voisitkin käyttää tabletin tai älypuhelimen kameraa käsiesi liikkeiden tunnistamiseen”, kommentoi Huawein Pohjois-Amerikan kehitys- ja tutkimuskeskuksen johtaja John Roese. ”Koskettamisen sijaan voisit toimia puhelimen kanssa kolmessa ulottuvuudessa.

Roesen mukaan teknologian toteuttaminen vaatii laitteilta kovaa laskentatehoa. Samalla etupuolelta tulisi löytyä kaksi kameraa, jotta käsien liikkeet saadaan tarkasti talteen. Tekniikka tullaan lisäämään laitteisiin asteittain. Todennäköisesti Huawei lähtee liikkeelle tableteista, totesi Roese.

Lähde: Computerworld

2 kommenttia

  1. Koska tulee langalliset hiiret älypuhelimiin? Olen jo vuosia odottanut..
    P.S. Hiiri voisi toimia myös lisävirtalähteen sijoituspaikkana.

  2. Ainaki Symbianissa on toiminu usb-hiiret ja näppäimistöt jo pitemmän aikaa 🙂
    E7:ssa tullu muutamaan kertaan kokeiltua. Hyvin pelittää 😉

Kommentointi on suljettu!