Intelin uudella tekniikalla puhelin latautuu langattomasti tietokoneen vierellä

Langaton lataus on varmastikin yksi tulevaisuuden suurista jutuista. Se yksinkertaistaa yleistyessään laitteiden lataamista ja mahdollistaa esimerkiksi latauspisteiden sijoittamisen useisiin eri paikkoihin. Tällä hetkellä tekniikka on siinä vaiheessa, että muutamille puhelinmalleille on tarjolla erillinen takakuori ja latausalusta, joiden avulla langaton lataus saadaan toimimaan.

Sirujätti Intel on esitellyt Computex 2012 -messuilla omaa ratkaisua liittyen älypuhelinten lataamiseen. Yhtiö on kehitellyt tavan ladata älypuhelin asettamalla se kannettavan tietokoneen viereen. Tekniikka toimii nykyisten ratkaisujen tavoin, sillä tietokoneeseen tarvitaan lähetin ja älypuhelimeen vastaanotin ominaisuutta varten.

Intelin ideassa lähetin on pieni levy, joka kiinnitetään kannettavan kylkeen. Vastaanotin tulee puolestaan älypuhelimen reunaan. Nyt käyttäjä voi esimerkiksi kokouksen aikana kätevästi ladata puhelimensa asettamalla sen vain tietokoneen kylkeen kiinni.

Langattoman latauksen läpimurtoa odotetaan edelleen. On mielenkiintoista nähdä, kuka onnistuu tekemään siitä oikeasti hyvän ja menestyvän tuotteen.

Lähde: Phone Arena

2 kommenttia

  1. Erillinen ”latausalusta” on typerä idea – vie enemmän tilaa kuin piuhalaturi. Esim. pöytään integroituna langaton lataus olisi ymmärtääkseni päällä jatkuvasti, joka on hieman arveluttavaa aikana, jolloin hehkulamput on kielletty energiansäästösyistä.

    Ainoa järkisovellus, joka tulee mieleen, on autossa oleva ”kännykkälokero”, jossa laite samalla latautuisi. Toisaalta, kun monet käyttävät puhelinta nykyisin navina, niin tuossakin on muttia.

  2. Mites tää intelin ratkasu eroaa siitä että lataa uspilla koneesta? Ei tarvii yhtä 10cm johtoa kärrätä? Ainoo mikä pulpahtaa mieleen on se, että langattoman lataamisen vois kuvitella syövän enempii koneen akkua. (ja saadaan laitteille vähän lisää myyntihintaa)

Kommentointi on suljettu!