Videolla: Windows Phonen uudistunut kotinäkymä

Microsoft paljasti uutta Windows Phone 8 -alustaa esitellessään vielä kovin vähän tietoja sen muutoksista käyttöliittymään. Yhden merkittävän asian ohjelmistojätti kuitenkin paljasti. Se on uudistunut kotinäkymä, joka on selkeästi nykyistä paremmin personoitavissa.

Uudessa alustaversiossa Microsoft parantaa kotinäkymän hallittavuutta lisäämällä niin sanottujen tiilielementtien kokovaihtoehtoja. Tarjolla on kolme kokoa: pieni, keskikokoinen ja suuri. Jokaisen tiilen kohdalla muoto voidaan valita erikseen, joten kotinäkymästä saa juuri itsensä näköisen.

Uudistunut kotinäkymä saapuu myös nykyisiin puhelimiin myöhemmin kuluvan vuoden aikana Windows Phone 7.8 -päivityksen muodossa.

18 kommenttia

  1. Samaa paskaa kuin ennenkin. Ostamatta jää Nokian puhelin niin kauan, kun niissä on Windows-sontaa.

    1. Olen todellakin samaa mieltä. Tämän videon perusteella ei ole muuttunut tuo näkymä juuri miksikään. Edelleen samaa palikkaa vieri vieressä, niin kamalan näkoinen että ihmettelen kuka tuollaisen haluaa.

  2. Kyllä minulle kelpaisi. Tosin voisivat laittaa muutaman teeman.

  3. Mun mielestä toi käyttöliittymä on vähän outo, mä ainakin tykkään ainakin androidin ja symbianin tapasista enemmän. Ois voinu tehä jonkun isomman uudistuksen.

  4. Mun mielestä toi käyttöliittymä on vähän outo, mä ainakin tykkään ainakin androidin ja symbianin tapasista enemmän. Ois voinu tehä jonkun isomman uudistuksen. Ainoa hyvä puoli on sulavuus.

  5. Mielesäni taas selkeästi järkevin ratkaisu. Tila menee hyvin käyttöön kun tiilien välillä on niin vähän turhaa ilmaa, kuten iOS ja Androidissa. Katkeamaton alaspäin vieritys on myös järkevämpi kuin kotisivujen vaihtaminen yksi kerrallaan, jossa taas kuluu turhaa tilaa ilmalle, kuten iOS ja Android. Myös tuo näyttää yhtenäiseltä ja hyvältä, mitä Androidista ei todellakaan voi sanoa. Teemoja voisi kyllä ollakin, varmaan jossain vaiheessa tulee. Itse en tosin kaipaa erityisemmin, kun näyttää hyvältä näinkin.

    1. Symbianin voi toki lisätä iOS:n ja Androidin joukkoon noissa, ainakin vielä jonkin aikaa.

  6. hrrrrr…rrr kamalan näköinen edelleen, huh! Ei lisätiilet näköä paranna.
    …ja tämä on siis se nyky-Lumioiden Apollo-’päivitys’ 😉 hah, hah, haa! Anteeksi nauruni

  7. No eihän tuo seksikkäin ole mutta uskoisin että helppo ja toimivin. Vielä kun saisi vaihtaa joka tiilen väriä.

    1. Tapahtumaruutujen väriä voi vaihtaa asetuksissa kohdassa värit -> tehosteväri tjs.

  8. Mielestäni androidin ja nokian kaltaiset pikkukuvakkeet ovat huomattavasti näyttävämpiä kuin tuollaiset tiilet. Myös widgetit ovat selkeästi paremman näköisiä ja tuovat laadukkuuden tuntua verrattuna noihin laatikoihin. On myös mukavaa että taustalla on jokin taustakuva. Omassa puhelimessa on esimerkiksi pyörivä maapallo kuvattuna avaruudesta joka on älyttömän hieno. Verrattaessa tuohon tylsän näköiseen laatikkonäkymään tämä on täyttä luksusta. Ja androidin ei ole tarkoituskaan näyttää yhtenäiseltä sillä se on hyvä juuri näin. Monipuolinen ja reilusti muokattavissa oleva näkymä istuu ehdottomasti parhaiten ainakin omaan silmään.

    1. Android on enemmän semmosille säätäjille ja ehkä jopa nörteille. Apple ja MS ovat perinteisesti olleet enemmän tai vähemmän tyylitietoisten valinta.

        1. En tiedä mihin tuo perustuu, mutta olen samaa mieltä. WP:ssä ja iOS:ssa on perusasiat niin kunnossa, että ei tarvitse säätää. Se on mielestäni aivan keskeistä, että ne näyttävät hyvältä ja ovat sulavia ilman mitään toimenpiteitä. Android taas näyttää lähinnä vanhalta Windows versiolta viritettynä puhelimeen. Täytyy säätää joidenkin custom rommien kanssa että puhelin toimii vikkelämmin ja muokata näkymää ja toimintoja että siitä saa siedettävän näköisen ja toimivan. Hyvänä puolena tietenkin se että vaihtoehtoja on enemmän, mutta henk koht en niitä kaipaa. Mielestäni se on melkein miinus että saa säätää jopa päiväkaupalla ennen kuin puhelin on semmoinen kun haluaa. WP ja iOS näyttävät ja toimivat riittävän hyvältä ilman toimenpiteitä. Saan kaiken säätämisentarpeen tyydytettyä jo kotiwindowsilla, ei kiinnosta ottaa toista samanlaista lisärasitetta puhelimeen.

        2. iOS näyttää ja toimii hyvin ilman säätämistä. WP ei toimi eikä näytä hyvältä vaikka säätäisi sitä uupumukseen asti

        3. Rampas
          Perus vihakommentti, josta huokuu että et ole oikeasti käyttänyt koko alustaa. Ihmetyttää miksi jaksat edes tuollaista postata.

  9. Niinhän se menee että jokainen omalla tyylillään.

  10. Windows Phonen suurimmat ongelmat ovat samat,mitä Windows Vista versiossa!!.

Kommentointi on suljettu!