Nexus Q tuo Android-puhelimen sisällön kodin medialaitteisiin

Google I/O -tapahtumassa esiteltiin Android 4.1 -alustan ja Nexus 7 -tabletin lisäksi myös uusi Nexus Q -lisävaruste. Sitä mainostetaan markkinoiden ensimmäiseksi sosiaaliseksi suoratoistomedialaitteeksi. Nexus Q tulee myyntiin ainoastaan Yhdysvalloissa ja se maksaa 299 dollaria.

Nexus Q toistaa sisällön suoraan verkosta, josta se puskee materiaalin esimerkiksi kodin HD-televisioon tai kaiutinjärjestelmään. Lisävarusteen käyttö rajoittuu tässä vaiheessa muutamiin Google-palveluihin (Music, Movies ja YouTube), joten sitä ei voida hyödyntää kolmansien osapuolien ratkaisujen kanssa.

Googlen hehkuttama sosiaalisuus tulee esille siinä, että kuka vain voi hallita Nexus Q:n toistamaa sisältöä. Android-puhelimen omistavat ystävät voita lisäillä, siirrellä ja poistella toistettavia musiikkikappaleita ja elokuvia suoraan omalla puhelimella. Näin kaikki voivat tuoda toistettavaan sisältöön omat suosikkinsa.

Mielenkiintoa Nexus Q:ssa herättää myös se, että kyseessä on ensimmäinen täysin Googlen suunnittelema ja rakentama laite. Se valmistetaan Yhdysvalloissa. Tummanpuhuvaa Nexus Q:ta kiertää sinertävä valo ja sen halkaisija on 116 millimetriä. Laite painaa 923 grammaa.

Nexus Q:n sisältä löytyy edistyksellistä tekniikkaa. Se rakentuu OMAP 4460 -piirisarjan ympärille, joka sisältää tuplaydinsuorittimen ja SGX540-grafiikkapiirin. Sisältä löytyy myös gigatavun verran RAM-käyttömuistia ja 16 gigatavua flash-muistia. Takaosassa sijaitsevat liitännät, joihin lukeutuvat muun muassa micro HDMI, Ethernet ja micro AS USB. Muita ominaisuuksia ovat WiFi, Bluetooth ja NFC. Sisällä jyllää tietenkin Android, mutta ei Jelly Bean vaan Ice Cream Sandwich.

Lähteet: Google & Wired

1 kommentti

Kommentointi on suljettu!