03Hei

Nokia Lumia 800:n hinta Suomessa laski alle 400 euron

kirjoittanut Teemu Hynninen julkaistu: 3.7.2012 · 28 kommenttia

Matkapuhelinvalmistaja Nokian ensimmäisen Windows Phone -puhelimen, Lumia 800:n, hinta on tipahtanut Suomessa alle 400 euron. Useat elektroniikkaketjut, kuten esimerkiksi Gigantti ja Verkkokauppa.com, myyvät helmikuussa Suomessa kauppoihin saapunutta Lumia 800 -puhelinta hieman alle 400 euron.

Nokian Lumia-mallisto on nostanut Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmän Suomessa erittäin merkittävään asemaan. Teleoperaattori Elisa kertoi alustan valloittaneen kesäkuun tilastoissa jo 33 prosentin osuuden itselleen. Se on nyt Elisan myyntitilastoissa tasoissa Androidin kanssa.

Edullisimmillaan Lumia-puhelimiin pääsee käsiksi alle 200 eurolla. Tällöin itselleen saa Lumia 610 -mallin, jonka hinta pyörii 180 ja 190 euron tuntumassa.

Muista jakaa:

Osallistu keskusteluun ja jätä oma kommenttisi alle.

Ville heinäkuu 3, 2012 12:39

Nämä vanhentuneet puhelimet pitää saada varastoista pois, koska Windows Phone 8 -päivitys ei ole mahdollinen vanhoihin puhelimiin. En suosittele ostamaan edes alle 300 euron, parin kuukauden päästä harmitus on maksimus.

Vastaa

teki heinäkuu 3, 2012 13:04

Täysin samaa mieltä. Järkyttävän surkeaa toimintaa Nokialta, vaikka eihän se kokonaan Nokian vika olekaan, mutta silti!! Ne muutamat miljoonat lumiat mitä saatiin myytyä vanhenevat ratkaisevasti jo alle vuoden ikäisinä.. Nokia on kyllä ajanut itsensä totaalisesti suohon. Toivon silti, että kaikki kääntyy vielä parhain päin.

Vastaa

::jake:: heinäkuu 3, 2012 14:54

Perustelisitko miten WP8 rautavaatimukset ovat Nokian vika millään tasolla?

Nokia julkaisi lähes täydellisen puhelimen niillä palikoilla mitä MS jakoi, ja päivittää puhelinta aktiivisesti sekä julkaisee jatkuvasti uusia ominaisuuksia. Nokia ei olisi voinut hoitaa hommaa paremmin mitenkään.

Vastaa

teki heinäkuu 3, 2012 17:48

Surkeaa toimintaa siinä mielessä että on ajautunut tuohon tilanteeseen. Oli Nokian syy tai sitten ei.

::jake:: heinäkuu 3, 2012 18:29

Joo aika riski Noksulta lähteä WP hommaan näin alussa täydellä panostuksella, kun käyttis on vielä valtaosalle tuntematon ja speksit eivät ole kilpailijoiden tasolla. Mutta toivottavasti satoa korjataan WP8:n myötä. Jos ei, Nokia on aivan umpisuossa.

Nokian asema pudonnut hurjasti iPhonen ja Androidin julkaisun jälkeen, siitä ei pääse mihinkään. Markkinoiden hallitsijasta melkein laitevalmistajan tasolle. Nokia on lukenut erittäin hitaasti markkinoita.

Mawwen heinäkuu 3, 2012 13:22

Puhelimet saavat kyllä päivityksiä, mutta niiden rauta eikä myöskään muiden nykyisten windows puhelimien rauta ei tue windows phone 8 käyttöjärjestelmää. Joten argumentti on siinä mielessä turha ja ei missään nimessä verrattavissa esim. N9:iin.

Vastaa

::jake:: heinäkuu 3, 2012 14:47

Tuolla logiikalla puhelinta ei ikinä kannata ostaa, sillä aina tulee parempia. Myös muilla käyttiksillä. Olin tyytyväinen Lumiaan jo suoraan paketista ja päivitykset ovat tehneet puhelimen vain paremmaksi. Tietenkin toivoisin saavani Lumiaan W8:n mutta ymmärrän, että se ei näillä komponenteilla ole mahdollista. WP7.8 antaa kuitenkin niitä toiminnallisuuksia joita tähän voi tarjota, eli hyvä homma.

WP7.5 on hemmetin hyvä käyttis, ostaessa kannattaa miettiä mitä WP8 tarjoaa enemmän kuin 7.5. Parempaa rautaa? Melko merkityksetöntä kun puhelin on sulava ja nopea jo nyt. Millaisia tärkeitä softapäivityksiä mitä WP7,8 ei sisällä? Se jää nähtäväksi.

Vastaa

brööt heinäkuu 3, 2012 13:39

välimallin Lada, halvimmilla mahdollisilla rautakomponenteilla kasattuna. Jälleenmyyntiarvo tulee olemaan liki O.

Vastaa

No haloo heinäkuu 3, 2012 13:47

Kuinkas moneen android puhelimeen saa uusimman version käyttiksestä ?
Tuskinpa kovinkaan moneen, eli en suosittele ostamaan ainoatakaan android puhelinta,
ne kun on vanhentuneita jo myynti hetkellä.
Ja kuka noita käytettyjä puhelimia ostaa muutenkaan, uusia kun saa rahalla kaupasta.
Jälleenmyyntiarvo.. ja pah…

Vastaa

Ville heinäkuu 3, 2012 16:48

Itselläni on nyt 19 (!) kuukautta vanha Android-puhelin ja siihen on tullut historian aikana kolme virallista päivitystä, viimeisen ollessa Android 4.0.4 (ICS). Google on vahvistanut, että viime viikolla julkistettu Android 4.1 (Jelly Bean) -päivitys tulee puhelimeeni heinäkuussa. Siis vain muutama viikko julkistuksen jälkeen.

Miettikää minkä ostatte.

ps. puhelimeni on muuten sama kuin tuossa MobiiliBlogin logon taustalla.

Vastaa

::jake:: heinäkuu 3, 2012 18:11

Engadgetissa oli juuri juttu tästä kehumastasi Android päivitystahdista. 10% puhelimista on saanut ICS version. Että se siitä.

Vastaa

Astralious heinäkuu 3, 2012 21:13

Onko sinulla Ville (oletettavasti) Nexusessasi jo 4.0.4 versio? Olen odottanut sitä jo hyvän aikaa vaan ei ole kuulunut. Itse siis tosiaan käytän Galaxy Nexusia.

Vastaa

Astralious heinäkuu 3, 2012 21:15

Eikus eipäs se ole edes mahdollista, kun ei Galaxy Nexus ole edes vuotta vanhaa… Nexus S:kö käytät?

Ville heinäkuu 8, 2012 12:00

Kyllä, Nexus S.

PuffTheDrake heinäkuu 3, 2012 14:07

Suurin osa kuitenkin ostaa puhelimen niiden puhelimen ominaisuuksien mukaan, eikä niiden mahdollisesti tulevien ominaisuuksien mukaan. Lumia toimii sujuvasti käytössä nykyisellään. AInoa mitä tahtoisin, olisi mahdollisuus kustomoida aloitusnäyttöä entistä monipuolisemmin, ja tämän ominaisuuden nykyisiinkin Lumioihin tulee saamaan.

Moniko jättää auton ostamatta kun ensi vuoden mallissa on tehokkaampi moottori. Totta kai viime vuoden automallejakin saa halvemmalla kun uudet mallit on tulossa. Sitä sanotaan varaston hallinnaksi. Totta kai puhelimien kuten muidenkin tavaroiden hinta tippuu mitä kauemmin ovat myynnissä. Lumian hintakehitys ei ole edes ollut kovin nopeaa…

Vastaa

Lalli heinäkuu 3, 2012 14:12

No voi kauheeta ku siihen ei saa WP8:sia. Kuinkahan moni niitäkään WP8 ominaisuuksia edes tarvitsee. Ittellä ollu Lumia 800 nyt pari viikkoa, eikä harmita yhtään. Toimii pirun hienosti ja ei oo edes bluescreeniä antanu.

Vastaa

::jake:: heinäkuu 3, 2012 14:56

Amen. Jostain syystä niitä harmittaa eniten jotka eivät puhelinta edes omista.

Vastaa

Delic heinäkuu 3, 2012 15:26

Moni voisi ehkä haluta käyttää esim skypeä taustalla, että olisi tavoitettavissa? Ainakin valitusta on kuulunut ja paljon.

Tilaisuudessahan esiteltiin kattavampaa moniajoa eikä missään ollut mainintaa, että se tulisi nykyisille.

Vastaa

::jake:: heinäkuu 3, 2012 15:31

Toi on kyllä se yks ominaisuus jonka haluaisin. Pitäisi olla toteutettavissa ainakin.

Vastaa

Daddymac heinäkuu 3, 2012 17:39

N800 on Lumia -malleista kaikista eniten suossa. Jopa 610 on saanut paremmin päivityksiä, ja 710 osaa mm. Jakaa omaa yhteyttään wifi-accesspointtina. Tätä ominaisuutta ei vieläkään löydy 800:sta. Kaikki herkut ja hienoudet mitä Lumioihin on päivityksen myötä tulleet, ovat hienosti väistäneet juuri 800:n. Itselleni oma Lumia on ollut aivan tolkuton pettymys, ja saattaa olla ehkä N97:n ohella Nokian historian huonoiten post-sales efforttia nähnyt puhelin.

Vastaa

weissflog heinäkuu 3, 2012 15:55

Entäs Android? 90% Android puhelimista jäänyt ilman uusinta ICS-käyttistä, joka julkaistiin puoli vuotta sitten.
Ei juuri kukaan WP7.5 käyttäjä valita, vaikka ei ole mahdollista päivittää kasiin. Ne täällä vaan valittaa piruillakseen, kellä ei edes Windows-puhelinta ole.
http://www.tietokone.fi/uutiset/android_laitteet_paivittyvat_hitaasti

Vastaa

make heinäkuu 3, 2012 17:29

En ottaisi Windows-puhelinta, vaikka sen mukana annettaisiin 100€ käteistä.

Vastaa

Joonas heinäkuu 3, 2012 17:35

Ihan helmikuusta asti se on operaattoreilta ollut saatavissa reippaasti alta neljänsadan. Kahen vuoden kytkyhän siitä tulee, mutta eipä se mitenkään eroa esimerkiksi laajakaistoista. Sen kun rukkaat itelles sopivan liittymän niin säästät loppupeleissä sen ylimääräsen satasen mikä muuten sujahtaa gigantille.

Vastaa

Se PARAS!. heinäkuu 3, 2012 19:34

Android puhelimet (mm.SGS3) eivät voi olla huonompia kuin Windows Phone puhelimet (Nokia Lumia 800/900) koska menevät paremmin kaupaksi ilman alennuskampanjoita!.

Vastaa

::jake:: heinäkuu 3, 2012 23:21

Joo, ja Justin Bieber on parasta musiikkia. Muut on huonompia :D

Vastaa

Rampas heinäkuu 4, 2012 12:05

Justin Bieber ja WP ovat samanlaisia. Bieber on paska musiikintekijä ja wp on paska puhelinkäyttis

Vastaa

::jake:: heinäkuu 4, 2012 12:49

Toi on varmasti hauska vitsi jos on 12 vee ja maailma on vielä hyvä-paha akselilla. Mitä jos yrittäisit seuraavalla panostaa lukemisen ymmärtämiseen.

Rampas heinäkuu 4, 2012 16:53

Jos olisin vitsaillut niin olisin sanonut että bieber on ihq ja wp maailman paras puhelinkäyttis

Lisää uusi kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: