08Hei

Jolla: uusi MeeGo-puhelin julki kuluvan vuoden aikana

kirjoittanut Teemu Hynninen julkaistu: 8.7.2012 · 18 kommenttia

Kohua herättänyt Jolla on julkaissut ensimmäisen lehdistötiedotteensa, josta selviää muutamia uusia yksityiskohtia yhtiön jäsenistöstä ja suunnitelmista. Jollan toimitusjohtajana toimii Nokialla useissa eri tehtävissä työskennellyt Jussi Hurmola. Muita keskeisiä henkilöitä Jollan tiimissä ovat Antti Saarnio, Sami PienimäkiStefano Mosconi ja Marc Dillon.

Nokia loi jotain todella mahtavaa – maailman parhaan älypuhelimen. Se ansaitsee jatkua ja me tulemme tekemään sen yhdessä älykkäiden ja lahjakkaiden MeeGon menestystarinaan osallistuneiden kanssa”, kommentoi Hurmola.

Jolla tulee rakentamaan MeeGon päälle oman käyttöliittymän. Alustaa kehitetään Mer Core- ja Qt-teknologioita hyödyntäen. Yhtiö lupaa paljastavansa ensimmäisen älypuhelimensa myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

Lähde: es’ Phoneblog

Muista jakaa:

Osallistu keskusteluun ja jätä oma kommenttisi alle.

Jokke heinäkuu 8, 2012 12:04

Tää kysymys ei nyt liity aiheeseen ollenkaan, mutta kysyn silti tuleeko android 4.1 JellyBean päivitysversio samsung galaxy sII:een?

Vastaa

Veikko elokuu 11, 2012 16:17

Epäilen ettei tule Samsungilta, mutta epävirallisesti on jo saatavilla.

Vastaa

osakkeenomistaja heinäkuu 8, 2012 12:55

alku näyttää lupaavalta, odotan innolla eka luuria!

toivottavasti jolla keskittyy tuotteen kehittelyyn eikä muiden valmistajien mollaamiseen. jollan tiimissä ei liene nokian entisiä kehäraakkeja… toivottavasti!

jollan tilanne on todella neitseellinen… voi keskittyä omaan luovuuteen/osaamiseen, ilman paineita tyhjänpäiväisten markkinaosuuksien menetyksistä.

ps. yrityksen tavoite ei voi olla markkinaosuuden kasvattaminen… tavoite on valmistaa innovatiivisia multimedialaitteita, jotka yllättävät kuluttajat positiivisesti yhä uudelleen ja uudellleen. markkinaosuuden kasvu on seuraus, ei tavoite!

t. osakkeenomistaja

Vastaa

TheMan heinäkuu 9, 2012 21:37

Samaa mieltä kolmesta ensimmäisestä kirjoittamastasi kappaleesta. Viimeiseen voisin sanoa, että markkinaosuuden kasvu on tavoite, jotahavitellaan uusilla ja innovatiivisilla laitteilla. Se on tavoite, jonka seurauksena tulee innovatiivisia laitteita.

Mutta silti, hyvä Jolla! :-)

Vastaa

Chris heinäkuu 8, 2012 14:51

Uutiset Jollasta ovat kuin liian hyvää ollakseen totta. Mutta uskottavahan se on! :)

Mahtavaa, että on taas jotain mitä odottaa mobiililinuxin alalla. Ehkä tämä on Nokian Plan B? :D

Vastaa

tukcom heinäkuu 8, 2012 18:44

minakin luulin etta joudun kayttamaan N9 vuositolkulla mutta nyt taidankin paasta shoppailemaan uutta jpiiiiiiiiiiii !!!!!!!!!!

Vastaa

keikarin heinäkuu 8, 2012 20:01

Nokia ”päästi” ovelasti muutaman lahjakkaan puuhastelemaan Meegon kanssa ja katsovat, mitä siitä seuraa.. Sitte nöyrinä miehinä pikkuhiljaa hylkäävät Windows pask..puhelimet ja ottavat käyttöön entistä paremman Meegon. Kaikkien aikojen mobiilisalaliitto! :D

No eivaan, oli totuus mikä hyvänsä, niin eihän tälle voi toivottaa kuin menestystä. Tiijä millanen luuri sieltä tulee.

Vastaa

Chris heinäkuu 9, 2012 7:48

Netistä löytyy myös spekulaatiota, jonka mukaan Jolla kehittelee MeeGoa eteenpäin, mutta sen tehtävänä on liittyä takaisin Nokiaan esimerkiksi jos WP8 epäonnistuu. Tällainen ”firman ulkopuolella” kehittäminen ei kuulemma ole tavatonta.

Alla linkki Texrat nimellä kulkevan miehen blogiin jossa hän on kerännyt huhuja yhteen:
http://post404.com/2012/07/jolla-mobile-refuge-of-a-sinking-meego/

Vastaa

jani heinäkuu 8, 2012 20:28

Meegon tasolle kehityksessä ei päästä ilman apua (Intel). :(

Vastaa

3rp3 heinäkuu 8, 2012 23:16

Mitä hyvää Intel sai aikaan MeeGossa? Sen kanssa säätäminen vain hidasti Nokian Maemo/MeeGo-suunnitelmia.

Vastaa

jeppe heinäkuu 8, 2012 21:10

Toivottavasti ei jää yhtä marginaali avaukseksi kuin taannoin Aava mobilen kanssa kävi.

Vastaa

Chris heinäkuu 9, 2012 7:43

Aavan tarkoitus ei ikinä ollut kilpailla kuluttajatuotteiden markkinoilla. Heidän idea alusta alkaen on tehdä testi- ja esimerkkialustoja laite- ja softavalmistajille. Tämä tehtiin selväksi jokaisessa Aavaa koskevassa uutisessa.

Vastaa

Chris heinäkuu 9, 2012 7:44

Murtazinin mielipide Jollasta: https://twitter.com/eldarmurtazin/status/222169349379723264

Onko herra siis jo nähnyt laitteen?

Vastaa

Lopultakin heinäkuu 9, 2012 17:35

Oli kyllä melkoinen yllätys lukea tätä juttua. Kun maailman toiseksi suurinta valmistajaa ei tunnu kiinnostavan, mitä kuluttajat haluaa niin onneksi Jolla jatkaa tuon loistavan Meegon kehitystä. Itse ainakin himoitsen tuota. Toivottavasti julkaisevat yhden mallin 500 €:n hintaluokkaan niin käyn heti hakemassa omani. ”Ekosysteemin” luominen ei tietenkään ole helppoa, mutta kannattaa ottaa huomioon, että Meegolle on jo perussovellukset olemassa. Kunhan tietyt tarpeelliset ohjelmat löytyy, niin en usko, että kukaan kaipaa mitään aifounen pieruohjelmaa.

Pitää ihmetellä kyllä Nokian johtoa. Tällainen pieni firma saa puhelimen kasaan näin nopeasti ja Nokialta se kestää vuosikausia. Johdossa on ilmeisesti liikaa bisnes-neroja ja tekniset osaajat puuttuvat. Ihmetyttää kun näin suuri yritys keskittyy täysin Windows puhelimiin eikä tarjoa vaihtoehtoja niinkuin muut kilpailijat. Toivottavasti Jolla onnistuu projektissaan ja pystyy palkkaamaan Nokialta irtisanottuja työntekijöitä.

Uskon, että tuosta tulee vielä menestys!

Vastaa

Jake heinäkuu 9, 2012 20:49

Lykkyä pyttyyn ja onnea matkaan! Osaamistahan teillä lienee omasta takaa.
Seuraan kehittymistänne suurella mielenkiinnolla. …hengessä mukana

Vastaa

Mako heinäkuu 9, 2012 21:34

Onko Jolla Oy jo pörssissä, kiva olis seurailla kehitystä?

Vastaa

Esa Tuovinen elokuu 10, 2012 19:32

Jolla puhelin tulee pian kääntymään suomalaisten suussa muotoon Jallu. Ei siinä mitä. Hyvä nimi hyvälle tuotteelle. Itsellä on Nokia N9 ja siinä on ehdottomasti paras puhelinosa nykypuhelimista. Sillä pystyy puhumaan todella huonoissa kenttäoloissa. Myös kamera on jopa pimiäkäytössä tosi hyvä.

Vastaa

Tarmo marraskuu 18, 2012 9:19

Taisi jolla hävitä kuin pieru saharaan kun ei ole kuulunut mittää, mutta N9 toimii:)

Vastaa

Lisää uusi kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: