18Hei

Apple iPad mini näyttää entistäkin todennäköisemmältä

kirjoittanut Teemu Hynninen julkaistu: 18.7.2012 · 7 kommenttia

Kuudennen sukupolven iPhone-puhelimen lisäksi Applen odotetaan esittelevän kuluvan vuoden aikana myös uuden iPadin. Tulossa ei ole varsinaisesti seuraavan sukupolven iPad, vaan uusi jäsen Applen taulutietokonemallistoon. Uutuus kulkee huhuissa nimellä iPad mini ja olisi kooltaan nykyistä mallia kompaktimpi.

The New York Timesin mukaan iPad mini perustuisi 7,85 tuuman kosketusnäyttöön ja olisi hinnaltaan selvästi 499 dollaria edullisempia, jonka verran nykyisen mallin huokein versio kustantaa. Applen nykyinen iPad tarjoaa 9,7 tuuman kosketusnäytön. iPad minillä Apple kykenisi houkuttelemaan asiakkaita, jotka arvostavat pienemmän näytön tuomaa kompaktimpaa kokoa ja kevyempää olemusta.

Huhun mukaan Apple tähtäisi uudella iPad-mallilla erityisesti sähkökirjamarkkinoille. Pienempi malli on kätevämpi kuljettaa mukana ja mahtuu esimerkiksi helposti useimpiin naisten käsilaukkuihin. Nykyinen iPad on sen verran kookas, että laitteen kuljettaminen vaatii useimmiten sitä varten hankitun kassin tai laukun.

Apple on pitänyt tablet-markkinoita hyvin hallinnassa aina ensimmäisen iPadin julkaisusta lähtien. Kilpailu on kuitenkin kiihtyvää ja markkinajohtajuuden säilyttäminen on helpompaa laajemmalla mallistolla.

Amerikkalaisjätin uskotaan esittelevän iPad minin syksyn aikana.

Lähde: BGR

Muista jakaa:

iPhöne heinäkuu 18, 2012 12:53

Tämä on ehdottomasti hankittava jos tulee! Nykyne iPad liian kallis ja iso omaan makuun, mutta käytössä oleva iPhone, taas ehkä aavistuksen liian pieni nettiselailuun.. Eikö jossai ollu että tämän hinta pyörisi parissa sadassa?

Edullisesti heinäkuu 18, 2012 16:18

Tarvitaanhan Nexus 7:lle kilpailija omaan hinta/koko segmenttiin.

Jokke heinäkuu 18, 2012 17:19

Teemu, kysympä nyt ihan alan ammattilaiselta että kannattaako sgs2 ostaa enää jos rahat eivät riitä sgs3?

Teemu heinäkuu 18, 2012 17:23

Kyllähän Galaxy S II on edelleen varsin mainio Android-puhelin. :-)

Jokke heinäkuu 18, 2012 17:38

Okei. Kiitti neuvosta. Voisitko joskus tehdä videoesittelyn iphone 4S:tä?

poppa heinäkuu 18, 2012 18:09

Hyvä idea!

Riku.R heinäkuu 18, 2012 21:28

ois kyllä hyvä!

Comments on this entry are closed.

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: