Galaxy S III saa Jelly Beanin elo-syyskuussa?

Android-käyttäjät ovat tottuneet ohjelmistopäivityksien odotteluun. Olipa perimmäinen syy sitten Googlen tai valmistajien, niin ei tilanne käyttäjien kannalta ole miellyttävä. Esimerkiksi lokakuussa julkaistu Android 4.0 saapui Samsungin huippusuositulle Galaxy S II:lle vasta seuraavan vuoden maaliskuussa. Viisi kuukautta on pitkä aika odottaa uutta ohjelmistoa.

Noin kuukausi sitten julkaistu Android 4.1 Jelly Bean saattaa kuitenkin löytää tiensä nopeammin Samsungin tämän hetken lippulaivaan, eli Galaxy S III:een. Samsung ei ole päivityksistä vielä kertonut virallisesti mitään, mutta huhut väittävät, että Jelly Bean voisi saapua kolmannen sukupolven Galaxy S:lle jo elo-syyskuussa. Tämä miellyttäisi varmastikin useimpia uutuuden omistajia.

Android 4.1:ssä Google on keskittynyt erityisesti optimoimaan suorituskykyä. Kaikki perustoiminnot kotinäkymien vaihtelusta ohjelmien avaamiseen toimivat uudessa alustassa sulavammin. Tarkemmin parannuksista löydät tietoa täältä.

Huhu kertoo Samsungin harkitsevan Android 4.1:n julkaisemista myös Galaxy S II:lle, jos kaikki menee päivityksen kanssa hyvin nykyisen lippulaivan kanssa.

Lähde: Phone Arena

6 kommenttia

  1. Optimointia kyllä kaipaisi lisää nykyisessä S2 mallissa!!. 🙁

  2. Luulisi Jelly Beanin toimivan SGS II:ssa erinomaisesti. Nexus S -puhelimeen tuli 4.1.1 Jelly Bean -päivitys maanantaina ja sehän on tekniikaltaan käytännössä sama kuin vielä vanhempi SGS I.

  3. Joo ja toivottavasti tää tulee nyt sit ajoissa. Myös Galaxy Notelle. Ettei kävis taas niin kuin ICS; kans et tulee paljo myöhemmin kuin esim SGS 2;lle Ja vieläki odotetaan Notelle ICS;n korjaus päivitystä. Nää päivitys asiat on niitä missä Samsugin pitäs kyllä vähän skarpata

  4. onko tässä jelly bellyssä graafisesti käyttöliittymään uudistuksia, pysyykö kotinäkymä nykyisen kaltaisena? ja lukitusnäyttö yms….??
    ja tuleeko uusia ominaisuuksia, yks hyvä uudistus olisi jos saisi bluethoothia kytkessä sen tilulilu äänen pois

    1. Sanotaanko lyhyesti, että on; ulkonäkö ei pahemmin muutu, mutta GUI:n tekniikka on pistetty täysin uusiksi. Osaat varmaankin Googlettaa pääominaisuudet 🙂 Tai mennä Android.com -sivustolle.

  5. Onko jotain parempaa,kun vertaa Windows Phoneen (7.5 tai tuleva 8.0) tai Applen iOS?.

Kommentointi on suljettu!