01Elo

Samsung julkaisi oikeuden hylkäämät dokumentit julkisuuteen kiistassa Applea vastaan

kirjoittanut Teemu Hynninen julkaistu: 1.8.2012 · 4 kommenttia

Applen ja Samsungin välinen oikeustaistelu ei ole lähtenyt erityisen hyvin käyntiin korealaisen Samsungin kannalta. Yhtiö epäonnistui tuomaan pöydälle keskeisiä dokumentteja, joissa esitellään Samsungin muotokieltä ja puhelinten prototyyppejä ennen Applen ensimmäisen iPhonen julkaisua tammikuussa 2007. Tuomari Lucy Koh ei suostunut ottamaan todisteita vastaan, sillä Samsung ei ollut toimittanut niitä oikeudelle tarpeeksi aikaisin.

Samsung ei ottanut tuomarin päätöstä vastaan ilolla, vaan päätti julkaista hylätyt dokumentit julkisuuteen. Yhtiön mielestä dokumentit olisivat selvästi todistaneet, ettei Samsung ole kopioinut iPhonen muotokieltä.

Toisen takaiskun Samsung koki, kun tuomari päätti, että korealaisvalmistaja ei saa avauspuheenvuorossaan keskustella Sonyn mahdollisesta vaikutuksesta iPhonen muotoiluun. Tässä viitataan aiemmin verkkoon levinneisiin iPhone-prototyyppeihin, joista yksi oli luotu Applen mukaan kokeilumielessä imitoimaan Sonyn tyyliä.

Samsung on pyrkinyt vastaamaan Applen kopiointiväitöksiin oikeudessa esittelemällä useita ennen iPhonen ja iPadiä julkaistuja laitteita. Korealaisvalmistajan mukaan on selvää, että Apple ei keksinyt suosittua muotokieltä, koska ennen iPhonea markkinoilla oli jo samaan kaavaa perustuvia puhelimia. Tällä Samsung viittaa suorakulmaisiin laitteisiin, joissa kosketusnäyttö valtaa suuren osan etupuolelta.

Lähteet: The Verge & AllThingsD

Muista jakaa:

Osallistu keskusteluun ja jätä oma kommenttisi alle.

jani elokuu 1, 2012 18:30

Yhtiö epäonnistui tuomaan pöydälle keskeisiä dokumentteja, joissa esitellään Samsungin muotokieltä ja puhelinten prototyyppejä ennen Applen ensimmäisen iPhonen julkaisua tammikuussa 2007. Tuomari Lucy Koh ei suostunut ottamaan todisteita vastaan, sillä Samsung ei ollut toimittanut niitä oikeudelle tarpeeksi aikaisin.

Samsung ei ottanut tuomarin päätöstä vastaan ilolla, vaan päätti julkaista hylätyt dokumentit julkisuuteen. =)
”Sitä saa,mitä tilaakin”!!!. ;)

Vastaa

Ademeion elokuu 1, 2012 23:04

Nuo Samsungin aiemmat mallit osoittavat selvästi, että Samsungin muotoilua ei ole kopioitu Applelta. Nyt tämän näkee myös Apple, ja mikäli yhtiöllä on minkäänlaista moraalia, vetää se kanteensa asiassa pois (en kylläkään pidätä hengitystäni sitä odottaessani).

Vastaa

::jake:: elokuu 2, 2012 15:40

Enpä tuossa hirveästi samankaltaisuutta näe, paitsi SGS2 muotoilussa. Samaan aikaa Samsungin Android skin muuttui monelta osin iphonemaisemmaksi.

Vastaa

hJk elokuu 3, 2012 5:10

Totta.SGS2 oli taas muuten parempi (teknisesti) ,kun muotoilultaan.Nyt on SGS3 paras myös omanlaisella tyylillään (vaikka ei ole se kaunein,mutta ei se ulkokuori vaan kokonaisuus!).

Vastaa

Lisää uusi kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: