Microsoft: Metro pelkkä koodinimi

Metro on tullut kuluttajille tutuksi Windows Phonesta.

Microsoftilla on edessään mielenkiintoinen loppuvuosi. Yhtiön käyttöjärjestelmätarjonta uudistuu täysin, kun markkinoille rynnivät tietokoneille ja tableteille suunnattu Windows 8 sekä älypuhelimille suunniteltu Windows Phone 8. Molemmat perustuvat samaan ytimeen, joka helpottaa sovelluskehittäjien työtä. Aika näyttää onko tässä yhdistelmä, joka nostaa Microsoftin asemia älypuhelinmarkkinoilla, jota hallitsevat nyt Android ja iOS.

Ohjelmistojätin valmistautuessa tuomaan uudet tuotteensa markkinoille näyttää sillä olevan vaikeuksia tehdä päätöksiä niihin liittyvien elementtien nimien suhteen. Vihjeet viittaavat muun muassa vahvasti siihen, että Windows Phonen -ohjelmistokauppa saa uuden nimen. Lisäksi Microsoftilla tuntuu olevan vaikeuksia nimetä alustojensa yhtenäinen kosketuskäyttöliittymä, jota se on kutsunut nimellä Metro. Nimi lanseerattiin Windows Phone 7:n esittelyn yhteydessä.

Viimeisimpien tietojen mukaan Metro on nyt Modern UI. Microsoft kertoo Neowin-sivustolle Metron olleen koko ajan ainoastaan koodinimi, joten tuotteen valmistumisen myötä siirrytään käyttämään lopullista nimeä. Huhun mukaan tilanteeseen saattaisi liittyä toinen yhtiö, joka olisi vaatinut Microsoftia vaihtamaan nimen liiallisen samankaltaisuuden vuoksi. Tässä saattaa hyvinkin olla perää, sillä Metro on jo tunnettu nimi markkinoilla. Luonnollisestikin sen tunnettavuus olisi noussut täysin uusiin mittasuhteisiin Windows 8:n myötä, jonka levinneisyys tulee olemaan Windows Phoneen verrattaessa aivan toista luokkaa.

Lähde: Neowin

1 kommentti

  1. Syön saviset saappaat ja kilometrin kiviaitaa jos PC:n ja luurin prosessorit ajavat samaa koodia muuttamatta mitenkään alkuperäistä käännettyä koodia.
    Siis yhdellä käännöksellä koodi olisi ajettavissa PC:ssä ja luurissa.

Kommentointi on suljettu!