15Elo

Windows Phone 7.8 jää ilman Internet Explorer 10 -selainta?

kirjoittanut Teemu Hynninen julkaistu: 15.8.2012 · 22 kommenttia

Kohu Windows Phone 7.8 -päivityksen ympärillä on laantunut kesäkuusta, jolloin Microsoft lanseerasi uuden Windows Phone 8 -alustan ilmoittaen sen olevan nykyisten laitteiden ulottumattomissa. Nykyinen laitesukupolvi saa tyytyä Windows Phone 7.8 -päivitykseen, joka tuo mukanaan osan kasiversion uudistuksista. Viimeisimpien tietojen valossa vaikuttaisi siltä, että juuri muuta merkittävää uuden aloitusnäkymän lisäksi ei Windows Phone 7.8:ssa ole luvassa.

Verkkoon vuotanut Nokian alkuperää olevaksi väitetty dokumentti nimittäin listaan uusien alustaversioiden välisiä eroja. Sen mukaan Windows Phone 7.8 ei tulisi esimerkiksi saamaan yrityskäyttäjille suunnattua Company Hubia, jonne yritys voi koota omat sovellukset ja tiedotteet. Myöskään verkon yli ladattavista päivityksistä tai uusista turvallisuusominaisuuksista ei kannata haaveilla.

Peruskäyttäjän kannalta ikävin tieto on Internet Explorer 10 -selaimen jääminen Windows Phone 8:n yksinoikeudeksi. Se on muun muassa edeltäjäänsä suorituskykyisempi ja turvallisempi. Todennäköisesti selaimessa on mukana myös paljon muuta uutta, sillä Microsoft on ollut vielä kovin vaitonainen Windows Phone 8:n loppukäyttäjille suunnatuista parannuksista. On toki mahdollista, että osa näistä rakennetaan nykyisen selaimen päälle ja tuodaan sitä kautta kuluttajille. Asia selvinnee syksyn aikana.

Lähde: UnwiredView

Muista jakaa:

Osallistu keskusteluun ja jätä oma kommenttisi alle.

teki elokuu 15, 2012 17:41

Kyllä harmittaisi omistaa wp7.5 luuri, kun näitä negatiivisia uutisia satelee. Toista se on Android maailmassa.

Vastaa

... elokuu 15, 2012 17:51

Mahtavaa, toimii loistavasti vanhallakin. Halvat lumiat sentää saa 7.8 päivityksen. Toisin on esim HTC ONE V mikä ei saa yhtään päivitystä,KOSKAAN. haha

Vastaa

Harpo elokuu 16, 2012 0:29

Haha meni Nokia friikeiltä paskat housuun kun piti alkaa ylistämään Lumiaa (kts. myös alla). Tosiasia on se että tuohon vanhaan HTC:kin saa updatet vaikka ei virallisesti (root). Lumiaan ei löydy vaikka etsisit kivien alta. Seuraava mikä listasta ilmenee että nuo ominaisuudet ovat olleet jo uudemmissa androidissa iätajat Esim. yksi jonka takia Lumiaan ei saa 8.0:aa on muistikortipaikan puuttuminen. kaikissa 8.0 koneissa se on. Nokian politiikka: Osta tänään ja Osta huomenna uusi hehheehhe…

Vastaa

... elokuu 16, 2012 9:05

Normaali käyttäjä ei edes tiedä miten rootataan. Joo mulla ei ole edes lumiaa, mutta WP7.5 luuri kylläkin. Siihen tullut jo neljä(4!!!) päivitystä. Tosin jotkut pienempiä ja jotkut isompia. Samanlaisia päivityksiä kuten 4.0->4.1.

tapani elokuu 15, 2012 17:52

Juu toista Android maailmassa, 80% puhelimista ei saa uutta versiota ja ne jotka saavat lagittaa vielä entistä enemmän, koska tarvitsee nopeampaan rautaa. Edes neliytiminen prossu ei poista lagia. Sellaista siellä Android maailmassa!

Vastaa

::jake:: elokuu 15, 2012 21:55

Juu en kyllä hirveesti huutelis mitään android maailmasta. Vähän aikaa sitten mobiiliblogi julkaisi artikkelin: http://www.mobiiliblogi.com/2012/08/04/ice-cream-sandwich-nyt-toiseksi-suosituin-android-versio/

”Selvästi suosituin Android-alustaversio on edelleen 2.3. Vuonna 2010 julkaistu 2.2-versio on nyt vihdoin kuitenkin tipahtanut Ice Cream Sandwichin taakse, joka on kohonnut toiseksi käytetyimmäksi versioksi.”

Microsoftilla sentään on järki syy wp7.8 kanssa. Jotkut ominaisuudet ovat yksinkertaisesti mahdoton toteuttaa nykyisiin wp luureihin. Toki tämä IE 10 juttu olisi vehkeestä, mutta asia varmistuu myöhemmin.

Vastaa

teki elokuu 15, 2012 18:19

Mielestäni moni Android puhelin on saanut uuden päivityksen kun puhutaan huippumalleista. Esim sgs3, s2 ja note ovat saaneet tai tulevat saamaan merkittäviä päivityksiä. Toisin kuin säälittävä 7.8 päivitys wp7.5:lle joka tuo näillä näkymin vain kotinäkymän muutoksen. Lumia 800 ja 900 ovat kuitenkin Nokian huippumalleja, muttei merkittäviä päivityksiä ole luvassa. Että näin Android maailmassa.
Ps. Ei tämä sgs3 juuri ole laginut ja tuskin jelly bean ja sen mehevät uudistukset aiheuttavat lagimista!! ;) ;)

Vastaa

... elokuu 15, 2012 23:31

Kerro lisää tuosta mehevästä 4.1 päivityksestä?:D:D Mitä uutta se tuo, ei mitään

Vastaa

Teemu elokuu 16, 2012 6:33
... elokuu 16, 2012 9:06

Normaalille käyttäjälle mitä? Nopeutta. Ja siitä voidaan vain unelmoida kun Androidista kyse

teki elokuu 16, 2012 9:45

Jos olet todella sitä mieltä ettei mitään niin sillehän ei mahda mitään. Teemu lisäsi linkin missä mainitaan useista uudistuksista. Kaikilla ei ole androidin huippumalleja hallussaan, mistä johtuu alustan levinneisyys. Ei kukaan silti voi ruveta väittämään että lumiat ovat myyneet enemmän kuin s2, s3 ja note, näin ollen Samsungin huippumallit ovat saaneet useita pienempiä päivityksiä sekä isoja päivityksiä, joiden avulla puhelimen elinikää voi jatkaa. Lumia taas joutaa vaihtoon jos haluaa pysyä kehityksen kelkassa.

Vastaa

Seppo elokuu 15, 2012 18:25

Entisenä androidin käyttäjänä voin sanoa että kun jokun päivityksen puhelimeen sai, puhelin jumitti välittömästi eikä auttanut muu kuin hard reset, et sellaisii ne androidit.

Vastaa

seikou elokuu 15, 2012 19:25

Joo en kyllä lähtisi huutelemaan että android maailmassa kaikki olisi toista. Ei näihin kaikkiin huippuluureihin päivityksiä satele ja jos jossaan välissä tulee niin pahasti myöhässä. Esim. Ei niitten 4.0 käyttäjien kannata ootellla 5.0 androidia, harvojen hupia jos valmistajat jaksaa rakentaa.

wp sentää tuovat tollasen välimallipäivityksen jossa mielestäni tärkein ominaisuus cperuskäyttäjille eli uusi näkymä mukana.

Vastaa

TheMeII elokuu 15, 2012 19:32

Lopettakaa tuo lapsellinen riitely.

Androidin lagaaminen tulee tulemaan myös WP8:lle, tuollahan lukee tuo syypää ihan selvästi: Real Multitasking. WP7.5 Rajoittaa todella vahvasti mitä se tekee taustalla ja mitä on yhtäaikaa auki. Android antaa käyttäjälle vapaat kädet saada puhelimensa semmoiseen solmuun kuin itse haluaa.

Neliydinsuorittimet ja käyttöjärjestelmän lagaaminen taas ei liity toisiinsa mitenkään. Ne neliydinpuhelimet on suunniteltu pitämään suurin osa tehoista tallissa ja päästämään hepat liikkeelle vasta kun niitä oikeasti tarvitaan. Esim älykkäät ryhmäkuvat, Full HD videokuvan pakkaaminen ja pelit. Tämä kaikki virransäästöllisistä syistä.

Olen iloinen että windows siirtyy asiakasystävällisempään suuntaan kasin kanssa.

Vastaa

henkka elokuu 15, 2012 19:47

Nimim.TheMeII puhuu asiaa!.

Vastaa

Sieppo elokuu 15, 2012 20:35

Nimim.TheMeII on valitettavasti (tai sitten ei valitettavasti) väärässä. En tiedä mistä ’Real Multitasking’ on revitty, mutta en löydä netistä viitteitä muusta kuin 7.5 tyylin laajennuksista. Mutta positiivisesti ajateltuna ei tule wp8:kaan lagaamaan!

Vastaa

teki elokuu 15, 2012 21:17

”wp sentää tuovat tollasen välimallipäivityksen jossa mielestäni tärkein ominaisuus cperuskäyttäjille eli uusi näkymä mukana.”
Eli Android puhelimille ei ole isompia päivityksiä mielestäsi??

Vastaa

::jake:: elokuu 15, 2012 21:46

Spekulointia toki, mutta tämä olisi varsin perseestä. Ei sillä että nykyinen selain huono olisi, päinvastoin, mutta kuitenkin.

Vastaa

TheMeII elokuu 15, 2012 22:33

Myönnän että kommenttini on osittain virheellinen.

En ole vielä tutustunut tuon päivityksen tarkempiin ominaisuuksiin, enkä edes tiedä onko niitä kovin paljon julkisuuteen annettukaan. Kaikki viittaukset WP8 täydelliseen/oikeaan moniajoon tuntuu aina palaavan tähän yhteen ja samaan kuvaan.

Kommentoin tätä keskustelua edellisten kommenttien ja artikkelin (sekä kuvan) perusteella. Tein yleisimmän virheen minkä internetissä voi tehdä. Muista aina etsiä vaihtoehtoisia tietolähteitä (tässä tapauksessa microsoft tai nokia olis ollu kiva).

Vastaa

delic elokuu 15, 2012 23:30

ei siinä mitään aitoa moniajoa ole, sama WP7 moniajo hiukan laajemmin, mm skype voi ilmeisesti jatkossa olla taustalla jne.

Idea on edelleen sama kuin tähänkin asti, ne sovellukset jotka ei tarvi tausta-ajoa jäädytetään ja ne sovellukset jotka tarvii niin niissä toiminnot pelaa taustalla, aivan kuten iOS maailmassa.

Vastaa

Samuli elokuu 16, 2012 8:56

Itse jouduin luopumaan Samsungin Android puhelimista, koska GPS on tunnetusti todella huono, tuolla jahtihommissa GPS pitää toimia, eikä vain olla toimivinaan. Samsung ei jostain syystä ole keskittynyt parantamaan GPS:ää ja on jäänyt jo pahasti jälkeen esim. Nokialle. Lisäksi kameratekniikka on tunnetusti Samsungeissa kehnoa, tosin parempaa kuin iPhonessa, mutta tämänkin vuoksi vaihdoin Nokialaiseen takaisin ja vielä kun pian tulee Lumia Pureview tekniikalla niin voe pojjaat! :) Ompa mukava kulkea metsässä kun on toimivat laitteet ja aina kunnon kamera mukana!

Vastaa

Jekku elokuu 31, 2012 17:51

Hienoa, nyt oma Lumia 800 saa kaikkie tärkeimmät jutut :)

Vastaa

Lisää uusi kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: