Applen patenttivoitolla suuria vaikutuksia mobiilimarkkinoihin

Applen ja Samsungin välinen patenttikiista on kääntynyt Applen murskavoittoon. Perjantaina luetun päätöksen mukaan Samsung on rikkonut useita Applen patentteja ja on näin ollen velvollinen maksamaan yhtiölle reilun miljardin dollarin korvaukset. Korealaisvalmistajan rikkomukset liittyvät muun muassa Applen laitteiden yleisen muotokielen jäljittelemiseen ja ohjelmiston ominaisuuksien sekä visuaalisten elementtien kopioimiseen.

Murskavoitto Samsungista oikeudessa antaa Applelle hyvät aseet kaikkia Android-valmistajia vastaan. Onkin hyvin todennäköistä, että tilanne tulee vaikuttamaan Androidin kehityssuuntaan. Googlelle on tärkeää pitää Android houkuttelevana, jota se ei ole, jos valmistajat joutuvat pelkäämään Applen oikeushyökkäystä. Parhaillaan Applella on käynnissä oikeustoimia muun muassa HTC:n ja Motorolan kanssa.

Androidin lisäksi markkinoilla on hyvin vähän vaihtoehtoja laitevalmistajille, joilla ei ole omaa älypuhelinalustaa. Käytännössä suurin osa tulisi varmastikin siirtymään Windows Phoneen, jonka uusi kasiversio rantautuu markkinoille loppuvuoden aikana. Tilanteen mahdollinen positiivinen vaikutus Windows Phoneen on huomattu myös Microsoftilla, jonka johtajistoon kuuluva Bill Cox viestitti Twitterissä Applen ja Samsungin oikeustaistoon viitaten ”Windows Phone is looking gooooood right now.

Samsung näkee Applen voiton suurena häviönä amerikkalaiselle kuluttajalle. Yhtiön mukaan vaihtoehdot vähenevät, innovaatiot ehtyvät ja mahdollisesti hinnat kohoavat. Samsung pitää erityisen valitettavana sitä, että yhdelle valmistajalle voidaan myöntää monopoli suorakulmioon ja pyöristettyihin kulmiin.

Lähde: The Verge

22 kommenttia

  1. Ameriikan protektionismia pahimmillaan. Säälittävää että joutuvat sellaiseen turvautumaan.
    Apple sucks.

  2. Monopoliasemansa vuoksi EN IKINÄ TULE OSTAMAAN IPHONEA!!! Samsung IS THE BEST 🙂

  3. Mielestäni uutisten on turha huudella Applen voittoa ja Androidin kukistumista. Käsittääkseni tuomiot vaikuttivat vanhoihin puhelimiin eikä esimerkiksi SGS 3 kuulu tuomittujen joukkoon.
    Onhan raflaavat jutut kivoja, mutta onneksi todellisuus on jotain ihan muuta.. Mutta onhan sekintoisaalta suuri muutos kun iPhoneja tullaan ostamaan vähemmän ja vähemmän.

    1. Eniten tämä vaikuttaa samsungin maineeseen ja nimeen negatiivisesti.

      En tiedä mitä puhut iPhonen myynnistä, kaikki merkit viittaa siihen, että iPhone 5 tulee olemaan valtava menestys.

      1. Tuskinpa vaikuttaa kovinkaan paljon. Alaa seuraavat ovat jo puolensa valinneet, ja tavallisiin tallaajiin tämä ei vaikuta millään tavalla.

  4. Tällainen toiminta on aivan naurettavaa. Samsung jyrää mobiilimarkkinoilla ja apple käyttää näitä keinoja lyödäkseen kapulaa edes hieman rattaisiin. Myyntikiellot sun muut pitäisi poistaa kokonaan koko mobiilibisnesmaailmasta ja katsoa todellisilla myyntiluvuilla kuka se kuningas on. Itse halveksun applea tämän jälkeen vielä entistä enemmän.

    1. Itsehän olen halveksunut samsungia siitä lähtien tosi paljon kun näin sgs1:n, nyt on hyvä että samsung vihdoin joutuu maksamaan teoistaan. Ei tajunnut samsung ihan mikä niillä on vastassa kun julkaisivat ekan galaxyn 🙂 olis kannattanu ehkä ratsastaa omilla ideoilla…

  5. No kyllähän se oli selvää, että Samsung on kopioinut tarkoituksella Applea, mutta en usko, että tämä vaikuttaa muihin Android-valmistajiin, kuten Sonyyn ja HTC:en, millään tavalla.

    1. Tästä jupakasta syntynyt tunne on, että voi olla että valmistajat tuntevat Androidin käyneen todella kalliiksi. Harva se päivä Android valmistajat ovat oikeudessa, ja häviävät. Androidin oli tarkoitus olla ilmainen, jotta se kiinnostaisi valmistajia ja nousisi suosioon. Näin kävi, mutta nyt kaikilla firmoilla ei ole patenttisalkkua millä puolustaa itseään oikeudessa.

      Muistanette myös sen, että Microsoft nostelee jonkinlaisia rojalteja jokaisesta myydystä Android laitteesta? Alusta ei yhtäkkiä olekaan kovin ilmainen!

  6. No nyt kävi näin. Missä uutisessa se oli kun Samsungin johto tunnusti jossain sisäisessä viestissä, että he ovat liikaa keskittyneet Nokiaan (kopioinut) silloin kun iphone tuli. Sitten alkoivat kopioimaan Applea ja nyt jäi kiinni ja joutuu maksamaan.

    1. Ja nokia kopioi alunperin Applelta ja silti saa olla rauhassa

      1. Alunperin? Alkoiko matkapuhelinkausi silloin kun Apple julkaisi ensimmäisen puhelimensa?

  7. Ihan oikein. Toisaalta esim. pinch to zoom taisi olla patenttien joukossa, ja tällaisille asioille ei pitäisi patentteja myöntää. Vähän sama kun hiiren rullauksella zoomaus olisi jonkun yrityksen patentti (toivottavasti näin ei ole :D). On koko alan edun vastaista että tällaista luonnollista navigointimenetelmää ei saisi käyttää ilmaiseksi. Esim jossain karttasovelluksissa on ärsyttävää kun rullalla zoomaus kohteeseen ei toimikaan odotetulla tavalla. Joskus yhtenäiset toimintatavat ovat kuluttajan edun mukaisia.

    That said, innovoinnille on kyllä tilaa mobiilimaailmassa.

    1. Vieläkö joku levittää tota valheellista f700 kuvaa… 😀 sen on jo vuosi sitten todettu sisältävän väärää infoa.

  8. Tämä varmasti motivoi kännykkävalmistajia patentoimaan ihan kaikkea mahdollista ja hyödyntämään patenttejaan heikentämällä kilpailijoidensa asemia. Luulenpa Applen saavan tämän johdosta näpeilleen.

  9. Ihan oikein samsungille, mutta on ikävää kun muutkin kärsivät tästä, kuten näitten ”nipistys” toimintojen patentteina.

    Itsehän samsungi on tuon kuoppansa kaivanut.

  10. Apple voitti muodot patentoitiin

    Samsung: ”miten joku voi omia suorakaiteen muodon, jota on hieman pyöristetty reunoista…”

    Miten käy muiden älypuhelinvalmistajien? Applen iPhone ei ole niitä niinkään lähellä muotoilullaan, muuten kuin sillä että ne ovat suorakaiteen muotoisia joita pyöristetty reunoista, mutta Samsun Galaxyjen muoto löytyy lähes kaikilta muilta älypuhelinvalmistajilta hyvin samanlaisena. Ja miten mahtaa olla tulevan iPhone 5:n kanssa jonka näyttö suurenee, todennäköisesti se tulee muistuttamaan Samsung Galaxyja entistäkin enemmän, joten kumpi siis varastaa kummaltakin?
    Samsung Galaxy S, S Plus ja S II ovat designiltaan paljon iPhonea edellä, vähemmän turhaa reunaa ja ohuempia, mutta Samsung Galaxy S III ei enää edes muistuta iPhoneja. Mikäli iPhone menee SGS3:n suuntaan, Sampan pitäisi myös vaatia korvauksia muotoilun varastamisesta. Totuushan on että älypuhelinten muotoilussa Apple on jäänyt jo paljon jälkeen, ja tuskin tuo uutuuksissaan mitään uutta ja omaa.

    1. Miksi Applen pitäis maksaa OMISTA patenteistaan korvauksia samsungille? Siinä ei olisi mitään järkeä.

    2. ”Ja miten mahtaa olla tulevan iPhone 5:n kanssa jonka näyttö suurenee, todennäköisesti se tulee muistuttamaan Samsung Galaxyja entistäkin enemmän, joten kumpi siis varastaa kummaltakin?”

      Nyt on kyllä niin hämärää tekstiä, noh jos vuodetut iPhone 5 kuvat pitää paikkaansa niin ei se kyllä näytä yhtään galaxyltä.

      Niin ja kyllä se on samsung joka on varastanut, en nyt ymmärrä miten Apple voisi varastaa jotain galaxystä kun iPhone on tehty ennempää?

    3. ”Mikäli iPhone menee SGS3:n suuntaan, Sampan pitäisi myös vaatia korvauksia muotoilun varastamisesta”

      Miksi se sinne suuntaan menisi? eihän sgs3 olisi yhtään Applen tyylinen design, sehän tässä hauskaa onkin ollut kun samsung ei ole tehnyt oman tyylistä vaan kopioinut Applea ja sitten tuotteet ei edes istu niiden omaan tyyliin ja muihin tuotteisiin. Jos taas mietitään juurikin sgs3 niin se on paljon enemmän tyylillisesti samsungin yleistä linjaa ja muotokieltä.

      Jos tämä on tuleva iPhone 5 http://blogs.computerworld.com/sites/computerworld.com/files/u23/iphone-5-taobao.jpg niin ei tuossa ole kyllä mitäään sgs3:sta.

      ”Totuushan on että älypuhelinten muotoilussa Apple on jäänyt jo paljon jälkeen”

      Tämä ei ole mikään totuus, toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä. Nämä on makuasioita.

      Mielestäni vieläkään ei ole iPhone 4:ää parempaa muotoilua markkinoilla tarjolla. Se on simppeli, ajaton ja tyylikäs ja arvokkaan näköinen laite. (ei ihme, että kaikissa leffoissa käytetään iPhonea puhelimena ja ihmiset myös sen haluaa) iPhone 4 on kyllä täydellisesti onnistunut design.

      Jos taas tykkää jostain lelumaisesta muoviluureista niin mikäs siinä. Kuten sanottua makuasioita.

      Siitähän on paljon valitettu miten sgs3 ei tunnu lippulaivaluurilta materiaalivalintojensa puolesta.

Kommentointi on suljettu!