Reuters: Nokian Lumia 820- ja Lumia 920 -puhelimet myyntiin vasta marraskuussa

Keskiviikkona suurien odotuksien saattelemana julkaistut Lumia 820– ja Lumia 920 -puhelimet saapuvat alustavien arvioiden mukaan markkinoille vasta marraskuussa. Asiasta kertoo tunnettu talousjulkaisu Reuters operaattoreilta saamiinsa vihjeisiin vedoten. Tieto on selvä pettymys, mutta ei kovinkaan merkittävä yllätys, sillä myös Samsungin ensimmäinen Windows Phone 8 -puhelin rantautuu kauppoihin marraskuussa.

Suurin syy viivästykseen löytynee Microsoftin päästä. Kesäkuussa esitelty Windows Phone 8 -alustaversio on vielä kehityksen alla, eikä Microsoft ole suostunut paljastamaan sen kaikkia parannuksia. Itse asiassa loppukäyttäjille suunnatuista uudistuksista tiedetään vielä kovin vähän.

Nokian kannalta olisi ollut tärkeää saada uutuudet kauppoihin heti julkaisun jälkeen. Nyt kuluttajat joutuvat todennäköisesti odottamaan niitä kaksi kuukautta. Välissä markkinoille ehtinee rynniä Applen kuudennen sukupolven iPhone, joka kiristää kilpailun loppuvuodesta äärimmilleen.

Nykyinen Lumia-mallisto sai uusien versioiden myötä kuoliniskun ja ainakaan valveutuneet kuluttajat niitä tuskin enää tulevat hankkimaan. Tämä siitä syystä, että puhelimia ei voida päivittää Windows Phone 8 -alustaan. Voidaankin kysyä, olisiko uusien puhelinten esittelyä kannattanut siirtää vähintäänkin kuukaudella eteenpäin?

Nokia itse ei ole suostunut paljastamaan uutuuksiensa tarkkaa saatavuutta. Virallinen lausunto on tässä vaiheessa, että puhelimet saapuvat kauppoihin viimeisen vuosineljänneksen aikana.

Lähde: Reuters

13 kommenttia

  1. Tässä tulee taas sellainen vainoharhainen fiilis että joku Nokialla haluaa ettei menestytä. Ja kun ollaan tarpeeksi alhalla, Nokialla vaihtuu omistaja..

    1. Sano vaan reilusti, että tarkoitat tätä keski-ikäistä, hieman pyöreähköä Jelly Beanien syöjää.

  2. en kyllä ymmärrä mitä huonoa tuossa laitteessa olisi tai heikompaa verrattuna android puhelimiin? Näen itse asian niin että tuo Windows Phone 8 alusta varsinkin on toimivan oloinen ja tuo nokian 920 on erityisen hyvä laite. Kamera on hyvä, navigointi ilmainen, sovellukset on ammattimaisia, toisin kuin android marketissa ovat enimmäkseen kämäsiä yksityisten tekemiä ja ilman suodatusta kauppaan on tullut googlella liian paljon roskasovelluksia. Myöskin tietoturva on huono androidissa. avautuminen mutta suosittelen tutustumaan asioihin laajemmalta näkökulmalta ja kun niin tekee niin huomaa, että Tämä on hieno ja laadukas laite!

    1. Jos viittasit kommenttiini? niin mielestäni lumia 920 on upea laite. Toivottavasti tuo mitä Teemu ylhäällä kuvaili ei vain syö myyntiä liikaa. Ja 2kk mobiilimaailmassa on pitkä aika.

  3. Toi vainoharha jotenkin tuntuu tutulta..
    Mä ainakin toivon et Nokia pärjäis paremmin. Noi uudet Lumiat nyt jos ei olleet mitään
    mega-wow puhelimia, niin ainakin ne on yhtä hyviä kuin kilpailijoidenkin mallit.
    Taitaa joulupukki meidän taloudessa tuoda muutaman Lumian tänä jouluna.

  4. Tuskin Nokia Lumia 820 j 920 mallit tulevat myyntiin ennen kilpailijoita eli Samsung,HTC jne jotka tuovat omat WP8 mallit!.

  5. Make
    Taitaa joulupukki meidän taloudessa tuoda muutaman Lumian tänä jouluna….tai menneen talven Lumioita!. 😉

  6. Noissa ei valitettavasti ole mitään parempaa kuin kamera androideihin verrattuna. Ja nokialla tosiaan on tuo ongelma et kun ne tuo uudet mallit myyntiin. Niin samalla tappavat vanhojen myynnin. Toisin kuin esim Samppa myy vieläki täyttä häkää SGS2;ta ja luuria päivitetään edelleen.

    1. Kamerasta ei vielä tiedetä miten paljon parempi kuin muilla, mutta eikös tuo näyttökin ole parempi: parempi resoluutio, kirkkaus, ja voi tökkiä sormen lisäksi kynällä, sormikaskädellä ja laskettelurukkasella?

    1. Kummatkin nokian lumia uutuuksista ovat gigantin sivuilla 999 euroa, eli veikaan että siihen tulee vielä muutoksia. Olisi hassua jos lumia 820 myytäisiin samaan hintaan kun 920 😉 mitä se gigantti sekoilee?

Kommentointi on suljettu!