Apple iPhone 5 julki: suurempi näyttö, ohuempi rakenne ja enemmän tehoa

Vuonna 2007 esitelty iPhone on edennyt kuudenteen sukupolveen. Amerikkalainen Apple julkaisi tänään odotetusti San Franciscossa uuden iPhonen, jonka virallinen mallinimi on iPhone 5. Kyseessä on yksi laitteen mallihistorian merkittävimmistä päivityksistä, joka uudistaa puhelinta sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Kuudennen iPhonen keskeisimpiin uudistuksiin kuuluu aiempia sukupolvia suurempi kosketusnäyttö. Uudessa mallissa Apple on päätynyt neljän tuuman kosketusnäyttöön, kun kaikki aiemmat mallit ovat tarjonneet katselupinta-alaa 3,5 tuuman verran. Samalla paneelin tarkkuus on kasvanut 1136 x 640 pikseliin, joten kyseessä on edelleen Applen termein Retina-näyttö, jossa pikseleitä tuumaa kohden on 326 kappaletta. Värikylläisyys on uudessa näytössä 44 prosenttia parempi ja itse paneeli on ohuempi.

Apple on päivittänyt puhelimensa mukana toimitettavat sovellukset hyödyntämään suurempaa näyttöä. Nyt sovellukset voivat esittää entistäkin enemmän informaatiota yhdessä näkymässä. Samalla työpöydälle on saatu mahtumaan viides ikonirivi sovelluspikakuvakkeille. Vanhat sovellukset näkyvät entiseen tapaan jättäen kuitenkin hyödyntämättä näytön kasvaneen pinta-alan. Tämä näkyy mustina palkkeina sovelluksien reunoilla. Kehittäjät voivat päivittää applikaationsa tukemaan laajempaa näyttöä.

Apple iPhone 5 käyttää materiaaleinaan lasia ja alumiinia. Se on selvästi edeltäjiään ohuempi ja kevyempi. Uutuus on paksuudeltaan vain 7,6 millimetriä ja se painaa 112 grammaa. Vastaavat luvut edellisen sukupolven iPhone 4S:n kohdalla ovat 9,3 millimetriä ja 140 grammaa. Uusi iPhone ottaa ensimmäisenä Applen laitteena käyttöön uuden, pienemmän telakkaliitännän, joka vie vähemmän tilaa ja on valmistajan mukaan kestävämpi. Uutukainen saapuu markkinoille valkoisena ja mustana. Valkoisen version takaosa on alumiinia ja mustan variantin anodisoitua metallia.

Kamera on iPhone 5:ssä kahdeksan megapikseliä. Linssi rakentuu viidestä elementistä ja aukko on f/2.4. A6-siru sisältää uuden kuvasuorittimen, joka vähentää kuvien kohinaa ja takaa paremmat värit. Kameran kehutaan toimivan hyvin hämärässä ja olevan 40 prosenttia edeltäjäänsä nopeampi. Uutena kuvaustoimintona mukana on panoraamakuvaus. Etukameran tarkkuus on noussut 720p-tasolle ja se hyödyntää backside illumination -tekniikkaa.

Yhteyspuolella iPhone 5:n tärkein parannus on LTE-tuki, eli mahdollisuus hyödyntää nopeampaa 4G-verkkoa. Mukana on iPhone 4S:stä tuttu antennitekniikka, joka osaa automaattisesti vaihdella yhteyksien välillä parhaimman kuuluvuuden takaamiseksi.

Tutusti uutuusmalli sisältää edeltäjiään tehokkaamman piirisarjan. Sisällä sykkii tuore A6-siru, joka tuplaa sekä prosessorin että grafiikkapiirin suorituskyvyn A5-malliin verrattaessa. Siru on 22 prosenttia pienempi ja samalla energiatehokkaampi.

Puhelin perustuu uuteen iOS 6 -käyttöjärjestelmään. Se kehittää Siri-puheohjausta, tuo mukanaan Facebook-integraation sekä yhtenä oleellisimmista parannuksista ilmaisen navigoinnin.

Apple kehuu akkukeston parantuneen aikaisemmasta versiosta. Puheaikaa 3G- tai LTE-verkossa iPhone 5 tarjoaa kahdeksan tuntia. Valmiusaikaa on 225 tuntia ja verkkoselausta laite jaksaa WiFi-verkossa yhteen menoon kymmenen tuntia.

Valmistaja kertoo iPhone 5:n saapuvan Suomeen 28. syyskuuta. Puhelimen hinnat Yhdysvalloissa ovat 199 (16GB), 299 (32GB) ja 399 (64GB) dollaria.

Lähde: Engadget

62 kommenttia

  1. Ei mitään ihmeellistä ainakaan tämän perusteella, ts. täyttä roskaa!!

    1. My thought exactly! Vaihdoin itse jo takaisin Androidiin, kun iOS 6 oli sen verran pettymys. (Jäi kyllä vielä käyttöön iPad ja iMac. Saa nähdä tuleeko nekin vaihdettua jossain välissä.) Iso osa uudistuksista suunnattu muille markkinoille kuin Suomeen, eikä muuten kehittynyt eteenpäin (esim. käyttöliittymä on jo omasta mielestäni wanhahko). Sama homma iPhone 5:n kanssa, otettiin vain hieman muita kiinni! Nyt jäi Apple jälkeen. Niin siinä sitten kävi, että joo, Apple pääsi vakaaseen asemaan, mutta paikalleen näytti jääneen.

      Tulipahan vain mieleen, että nyt on Jollalla tosiaan hyvät saumat. Jos oikeasti ovat keksineet jonkin oikeasti uuden jutun, niin saattaa tehdä Applet!

      1. Myös itse vaihdoin androidiin, tosin symbianista. Tyytyväinen olen ollut. Samaa mieltä applesta, paikalleen jumahti ja pahasti. Jollalla tosiaan erinomaiset mahdollisuudet!!

  2. Jes,uusi lumia 920 menee heittämällä ohi. Loistavaa:) vaikka sgs3 tällä hetkellä itsellä onkin käytössä. Iphonen aika on lopullisesti ohitse; käytännössä enää teinit haluaa sen.

    1. Ei todellakaan. 920 jää niin pahasti jälkeen ettei iPhonen tarvitse edes yrittää ohittaa

      1. Heh, missä kohtaa Apple on edes samalla viivalla?

      2. Täh? Onko sulla tullut joku takauma? Tuo tilanne oli viime syksynä. Nyt on Nokia päässyt 920:llä hyvinkin Applen ohi.

        Lumia 920:ssä on jotain oikeasti hyviä uusia asioita. Esim. näyttö ei ole tavallinen kapasitiivinen näyttö, vaan ei ole niin ronkeli, millä kosketetaan. Kameraan hyviä uudistuksia, Nokiahan on aina ollut kameroissa joko edellä tai ainakin samalla viivalla.

        Käyttöjärjestelmässä ja muotoilussa Nokia voittaa selvimmin. Windows Phonessa on mukavan tuore ote ja Nokian muotoilu on onnistunutta. Apple puolestaan ei ole kyennyt uudistumaan, iOS 6 tuntuu ja näyttää viisi vuotta vanhalta. Mobiilikäyttikseksi se on jo vanhentunutta kamaa, ei tosin niin pahasti kuin Symbian 5800-N97 aikoina. iOS 7:n on jo pakko olla jotain uutta ja erilaista, muuten alamäki uhkaa. Nyt on otettu vain muita kiinni. Kun eihän iOS 5:n ja 6:n uudistukset olleet loppupeleissä uudistuksia, Siriä lukuunottamatta.

        1. 920 ei ole lähelläkään iPhonea ja windows phone on ehkä tuore mutta markkinoitten paskin käyttis. Ja miksi iOS:ia pitäisi muuttaa johonkin suuntaan kun se on jo täydellinen?

    2. Niin ja sitten unohdat ne miljoonat aikuiset ihmiset jotka arvostaa vielä hyvänkokoista älyluuria sen sijaan, että ostaisivat minitabletin…

      Apple tekee juuri sitä mitä odotinkin, toiset tekee jättiluureja ja Apple tekee luuriata niin pienen ku vaan pystyy tekemään.

      Se jo että täälläkin vertaillaan lumia 920 vs tätä niin jo iPhone on joku 70g kevyempi ja paljon ohkaisempi ja pienempi. Toi luuri on varmasti monen mieleen kun kaupassa testaavat sitä.

      Uskon että asiakkaita kyllä riittää.

      1. Itse en kyllä vertaa iPhonen ja 920:n välillä näytön kokoa. En todellakaan. Jää ihan jo muutenkin selkeästi jälkeen iPhone.

        Ja varmastihan tuo myy. Applella on edelleen maine, mutta kuten Nokia osoitti, silläkään ei voi ikuisuuksia ratsastaa.

        1. Niinno ei Apple millään maineella ratsastakkaan vaan hyvällä tuotteella. Lue vaikka uusin mikrobitti, jos nyt vuoden vanha iPhone 4S valittiin laajan älyluuritestin jaetulle sijalle sgs3:n kanssa niin kertoohan se miten hyvästä laitteesta on kyse ja nyt pistettiin taas paremmaksi 🙂

          ja kuten jo sanoin, pienemmälle luurille on varmasti edelleen kysyntää.

          Nokialla nyt oli surkeat tuotteet eikä ne asiakkaita kiinnostanut, ei siinä maine auta jos tuote on huono. Ei Apple pelkällä maineella myisi, kyllä sen tuotteen pitää olla hyvä.

          Tästä todisteena juuri viikko sitten tullut tuore jd powersin asiakkaiden tyytyväiskysely jonka Apple voitti kahdeksannen kerran peräkkäin viidellä tähdellä, seuraavalla sijalla olevalla oli 3 tähteä.

        2. Jorpa ja Delic. En väitä, etteikö iPhone ja iOS olisi _hyviä_ sinällään. Onhan ne. Toimii ja tarvittavat hommat saa tehtyä jne. Mitä itse tässä nyt kritisoin on se, että vaikuttaa siltä, että Apple ei oikein osaa uudistua. Se ei vaikuta tietenkään heti myyntiin, mutta kyllä se niin taitaa olla, että jossain vaiheessa ehkä jopa vuoden sisällä on pakko jo uudistaa.

          Uudessa iPhonessa ja iOS:ssä ei ole mitään selkeitä uusia innovaatioita. Tai sitten olen missannut jotain. Juuri tästä syystä minusta Apple on lähestymässä riskivyöhykettä ja joku muu saattaa päästä samaan kuin Apple ensimmäisellä iPhonellaan, eli muuttamaan markkinoita jollain uudella innovaatiolla ja saamaan sitä kautta nopeasti vankan aseman markkinoilla.

          Voisitteko jotenkin selkeästi kertoa ja perustella mielipiteitänne. Tuli jo selväksi, että teidän mielestänne iPhone on paras jne.

  3. Mistäköhän takakuori on tehty? Lasia vai metallia?

  4. Totta. Lumia 920 ja S3 pesee uuden iphonen mennen tullen.

    1. Haters gonna hate. Lumia 920 ja S3 ei todellakaan pese iPhone 5:ta vaan ovat sitä vuosia jäljessä

      1. Jorpa mene muualle inisemään aiföönistä.

      2. Jorppa on taas trollailemassa.
        iPhone5 on lähempänä 820:aa kuin 920:aa

        1. iPhone 5 on niitä valovuosia edellä. Lumiat on täynnä vuosia vanhaa tekniikkaa

  5. Tulee myymään helvetisti, koska apple hype edelleen voimissaan, mutta lopun alkua ainakin toistaiseksi esiteltyjen ominaisuuksien perusteella. Vähän kyllä sellanen tutina pyllyssä, että joku ässä sieltä löytyy vielä.

  6. LTE tukea ei eurooppaan…
    Venytetty vanha 4S, muuttunut samalla hieman hoikemmaksi…
    Ei mitään mullistavaa, laitejulkistus FAIL, mutta hölmöt ostaa sikana

  7. Odottelin jotain ihmeellisempää tähän julkistukseen kuin 4″ näyttöä. Kaikki on nopeampaa ja ohuempaa, mutta mikä on konkreettinen vaikutus arkikäytössä? Sanoisin että aika mitätön vaikutus kun edelliset sukupolvet on toiminut jo ihan tarpeeksi jouhevasti. Noh, Iphone on iphone, se on yksinkertainen, toimii ja jengi ostaa.

    1. Veit sanat suustani, aivan samaa mieltä tästä ”suuresta muutoksesta”. Kuten joku tweettasikin, sen nimi olisi pitänyt olla ”iPhone 4S XL”. Tosin eihän nyt esim. Samsung Galaxy S -> S2 myöskään mikään ääretön muutos ollut, lähinnä samaa luokkaa kuin tämä. Sekä S2 -> S3.

      Ei siinä toisaalta mitään vikaakaan ole, samaa vanhaa vain vähän paranneltuna. Toimii erittäin hyvin jos ”sama vanha” oli jo suosittua. Miksipä sitä suuresti muuttamaan jos kaikki jo toimii ja rahansaanti on taattua. Varmaan tervetullut päivitys monille käyttäjille. (esim. 3GS -> 5 on jo varmaan aika tuhti tehonlisäys.)

      Ei tässä lähiaikoina ole nähty juuri mitään, mitä itse kutsuisin ”mullistavaksi”. Toivotaan että nämä korealaisten läpinäkyvät/taittuvat näytöt jossain vaiheessa tuovat jotain oikeasti uutta tähän bisnekseen.

      Ei silti, pienikin päivitys on aina tervetulleempi kuin unholaan jättö, joten propsit siitä.

  8. Melekosta jos joku tuosta yli 250e maksaa 😀

  9. Tää on niin tätä ”Iphone jyrää kaikki” ja ”Iphone sucks” -meininkiä. Kaikki varmasti odottivat jotain tooodella hienoa mutta mitäs mennä muuttamaan toimivaa. Itse odotin että kamera olisi parantunut (sitähän se vähän jo teki mutta odotin hieman suurempaa muutosta).

    Mutta, voisiko joku kertoa, mitä olisi 199 dollaria euroina? Kuulostaa lupaavalta.

    1. 199USD = 154.39EUR

      Ota toki huomioon että tuo hinta on jenkkikytkyhinta…

      1. Itse ostaisin tuon 16Gt-version jos olisi max 500€ sisällä.

        1. Itse en edes k_sisi tuon suuntaan 😉 En myös minkään muunkaan Omena-tuotteen perään. Olen nääs allerginen omenalle, ainoastaan kypsennettynä voin nauttia – ja jotenkin veikkaan että tuo ei kestä keittämistä…

  10. Luulen että noi hinnat on suomessa vähän isommat. Edes iphone 4 ei maksaa vieläkään 200 euroa.

  11. Hyviä uutisia nuo ovat Applen tuotteista tykkääville. Hyviä uutisia myös Nokialle, koska 920 kuitenkin pärjää spekseissä ihan OK. Eli Nokialla on nyt itsestä kiinni paljonko pystyvät myymään laitetta.

    1. Hyviä uutisia Apple faneilla ja huonoja nokialle koska 920:n speksit on vuosia jäljessä

      1. Olet pelle jos ajattelet noin, tiedät itsekin että tilanne ei ole noin.

      2. Heitäppä sitten tuohon alle speksit rinnakkain… Kiitos.

  12. 😀 omenapojat, miten nyt suu pannaan? ”IPHONE5 tulee voittamaan nokian specseissä sata nolla” . toisin kävi,go nokia go

  13. Mielestäni noihin hintoihin tulee ainakin lisätä alv 23%?

  14. Jorpa mitäpä jos otat sen pään perseestä ja suhtaudut hetkeksi puolueettomasti, niin huomaat että tämä toi paljon vähemmän uutta kuin nokia viime viikolla. Mobiilimaailmassa on vaan pakko uudistua koska mikään ei kestä ikuisesti, ei edes apple. Hieno tuote, kaikki vähän parempaa kuin ennen mutta ei mitään häikäisevää

    1. Paljon vähemmän uutta? Mitä vittua nokia toi muka uutta? Jee, uus kamera, jonka esimerkki kuvat on otettu muulla ku sillä, loistavaa!!! Kaikki muut specsit on eri kännyis jo

    2. Pieni lisäys vielä: Apple ei kuseta ihmisiä. Jos promovideo on kuvattu muulla ku iPhonella niin ne ei väitä että se on kuvattu iPhonella vaan sanoo suoraan millä se on kuvattu ja esimerkkikuvat on sellasia mitä ne oikeesti on eivätkä kuvaa järkärillä ja väitä että: ”nää on otettu iPhonella”

        1. Kaikki ne ”kusettaa”. Luultavasti minkään puhelimen promovideoissa ei pyöri käyttöjärjestelmä oikeasti vaan se on lisätty videoon jälkikäteen enemmän tai vähemmän sulavampana versiona, jossa mm. latausajoista on nipistetty.

  15. Erittäin subjektiivinen mielipide tähän minultakin tästä laitevertailusta.

    Samsung > Apple > Nokia.

    tosin, tämän voi kirjoittaa omalla kohdallani selkeämminkin:

    Android > iOS > Windows Phone.

    WP on vaan omasta mielestäni paskin puhelin-käyttis mitä maa päällään pitää, en tykkään yhdestäkään osasesta ko. viritystä. Kaikki ulkonäöstä eri ”ominaisuuksiin” on täyttä tuubaa. En ottaisi ”ykköspuhelimeksi” WP luuria vaikka ilmaiseksi saisin.

    iOS on todella hyvä ja toimiva viritys, voisin kuvitella ykkös *puhelimenani* pitäväni iOS-luuria, ainakin jonkun aikaa. Kauppa on loistava, ominaisuudet ovat hyvät, pömpeli näyttää hyvältä yms. MUTTA. Itse en voi sietää sitä ”pikkuseikkaa” että joka hiivatin iLuuri tässä maailmassa näyttää suurinpiirtein samalta kun sen panee päälle. Jee, taustakuvan voi vaihtaa. En yksinkertaisesti voi sietää sitä, että ne kaikki näyttävät niin massakansalaisen tuotteelta, että oksennus tulee. (sama vika WP:ssä, itseasiassa). iOS laitetta ei voi kustomoida ”oman näköiseksi” mitenkään. Jos katsot viittä iLuuria n. 1.5m päästä, et juurikaan voi kertoa mikä on kenenkin laite, vaikka ne olisivat päälläkin. Myöskin Applen päätös, että iPhoneissa ei ole microSD kortteja, eikä muutakaan standardia tekniikkaa (microUSB…) ei miellytä minua.

    Android. Tämä taas on kuin minulle tehty. Tykkään lähes jokaisesta puolesta Androidissa. Itse fyysisen laitteen valmistaja on lähes yksi ja hailea minulle, kunhan käyttis on Android. (Itsellä Samsung, HTC ja Motorola käytössä, ei juurikaan eroa.) Voin tehdä puhelimesta lähes millaisen vain haluan, niin paljon tai vähän dataa joko lukitusruudulle tai ”kotinäytölle” kuin haluan. Voin asennella ohjelmia ympäri nettiä, jotka tekevät kaikkea emuloinnin ja jääkaapin ylläpidon väliltä. (Applellakin aika hyvin tämä, mutta esmes. emulaattorit ja muut ”nörttiviritykset” ovat useimmiten kiellettyjen listalla Appstoressa). Uuden käyttisversion asentaminen on n. 15min juttu. (Alkuperäinen Galaxy Tabini pyörittää iloisesti Android 4.0.4:sta tällä hetkellä.) Myös laitteita on niin paljon erilaisia kun käyttötarkoituksia löytyy, iOS:n kohdalla tarvii tyytyä siihen, minkä Apple ”katsoo hyväksi”. (Omasta mielestä iPad on IHAN liian iso, ja iPhone liian pieni.) Rakastan m. 7″ pikku-tabletteja ja tällä saralla Android on ainoa oikea vaihtoehto.

    En myöskään ole hirveä fani Applen parin viimeisen mallin terävistä reunoista, minusta ne tekevät iPhonesta ikävästi pideltävän, vaikka näyttävätkin tyylikkäältä.

    Jos saisin päättää ”täydellisen laitteen”, niin ottaisin ~7″ näytön 1920x1080p resoluutiolla (1280x720p kävisi myös ihan hyvin, FullHD vain olisi piste iin päälle), laitteen profiilin ollessa ”puhelinmainen” (eli pitkillä sivuilla ei juuri reunaa, mutta lyhyissä päissä olisi ”tilaa”, kuten esim. Galaxy Note ja iPhone ovat.) SuperAMOLED+ näytön gorilla-lasilla. Androidin nelos-version käyttikseksi. iPhonesta erittäin mielelläni ottaisin ominaisuuksiki sen tavan, jolla laite on kytketty yhteen erilaisten palvelujen ja ominaisuuksien kanssa. Jos esimerkiksi voisin suoraan Androidista tallentaa kuvat, musiikit ja muut tiedostot Google Drivelle, olisin erittäin tyytyväinen. (nytkin ne voi sinne siirtää, mutta jos GDrive olisi niin integroitu, että näkyisi ”muistikorttina” käyttikselle). Lisäksi erittäin mielelläni piirtelijänä ottaisin Notesta/muista tableteista kynä-ominaisuuden mukaan. Oma Tab 7.7 on TODELLA lähellä tätä unelmaani, mutta laite on *hiukan* liian leveä ollakseen täydellinen, sekä Noten kynä ”puuttuu”.

      1. Tarvitseeko siitä joka jutussa mainita. Eiköhän tuo ole jo selvä asia.

      2. Saanko kysyä, miksi? Mikä WP:ssä viehättää sinua? Ja mikä taas Androidissa ei? (tai iOS:ssa) Ihan aikuisten oikeasti haluaisin tietää, ilman mitään taka-ajatuksia omalta puoleltani. Hyvin ymmärrän, että toiset tykkää toisista ja toiset ei. Mutta jotenkin tuo WP ei kolahda omalla kohdallani lainkaan. Mikä siinä muita viehättää? Tykkäätkö siitä neliö-lookista? (Omasta mielestäni se on vallan kauhea, mutta aika isoja kehuja se on saanut ympäri nettiä kyllä.)

        Entä pidätkö siitä, että mikään ei oikeasti ”mahdu” kerralla näyttöön, vaan on ”isompia” kuin kerralla luurin näyttöön mahtuu ja tarvii scrollata?

        Ja laskeeko joku sen WP/iOS:n kohdalla bonukseksi, että ohjelmia ei oikeasti voi asentaan mistään muualta kuin official storesta? Tai että laitteet eivät tue microSD-kortteja? (Myönnetään, en tiedä tätä enää uudempien WP:n kohdalla, ennen kuitenkin oli näin. Ja vaikka tuki tulikin, niin sekin oli vähän puujalkainen, ainakin ensiksi.)

        Ihan oikeasti haluisin sekä WP, että iOS puhelimen ”leluksi” tähän Androidin rinnalle, ihan vaan sen vuoksi, että tietäisi mistä puhuu.

        1. Yksinkertainen, nopea, kaunis, sulava, toimiva. Iphone viehättää aika samasta syystä mutta tuo Apple gardeniin hyppääminen ei ole ikinä kiinnostanut.

  16. Pieni asia, joka minussa herättää kummastusta, on tämä Lightning-liitin. Mikä siinä on, että Apple ei voi seurata standardeja, vaan aina pitää säätää jotain omaa?

    1. Ainakin tuo liitin toimii molemminpäin, eli ei tarvi yrittää tunkea sitä oikeinpäin laitteeseen, pitäisin itse tätä ainakin jo aika isona syynä. Sen verran usein joutuu katsomaan mitenpäin se latauspiuha nyt meneekään. Pieni paha, mutta kun sama tulee vastaan lähes päivittäin niin kyllä alkaa arvostamaan liitintä joka menee ns aina oikein siisään jos ei nyt poikittain yritä.

      1. Entäpä sitten kun joudut käyttämään laittetta tilanteissa jotka vaatii adapterin ja adapteri on niinsanotusti ”känpillä”. Tyhmää toimintaa Appeln suunnalta tämäkin. Ideana ehkä hyvä, mutta käytännössä kusee.

  17. Päissään kun lukee, niin samaa sanahelinää kuin muillakin valmistajilla.. Kuten myös kommentit.

  18. ^ lisä tienestiä kun ilampaat ostaa applelta latureita riistohintaan

    1. Ostaa latureita? Sehän tulee tuotteen mukana…

  19. näinhän se on todettava: samsung voitti tämän erän sIII:lla… saa nähdä miten seuraava erä päättyy…

  20. Aika vaisuks jäi tää, ei siinä mitään sinänsä, ihan samaa tasoahan tuo on muidenkin uusien luurien kanssa. Applelta vaan olisi voinut odottaa jotain täysin ”uutta ja mullistavaa”. Asiasta kuudenteen, tää ikuinen paskanjauhanta ERI käyttöjärjestelmillä pyörivistä puhelimista on helvetin naurettavaa. Luulis olevan typerämmällekin kaverille selvää, että kaikki ”huippupuhelimet”, mainitaan vaikka nyt iluuri, sgs3 ja 920, pyörivät sulavasti ja sisältävät kaikki nykypäivän standardi ominaisuudet. Toisin sanoen se paremmuus menee ihan sen mukaan mistä käyttiksestä kukin sattuu tykkäämään ja mikä kattaa parhaiten sinun henkilökohtaiset tarpeesi.

    lisänä vielä, että nää jorpan kaltaset riidanhaastajat kannattaa vaan ignoorata. dont feed the troll vai miten se meni

  21. Delic: ”Lue vaikka uusin mikrobitti, jos nyt vuoden vanha iPhone 4S valittiin laajan älyluuritestin jaetulle sijalle sgs3:n kanssa niin kertoohan se miten hyvästä laitteesta on kyse ja nyt pistettiin taas paremmaksi”

    Jep, luin myös uusimman Aku Ankan ja mielestäni ollaan samalla viivalla mitä lehtiin tulee. Molemmat lehdet on tätä nykyä tarkoitettu lapsille.
    Mikrobitin arvosteluihin ei todellakaan kannata referoida, jos on yhtään mistään selvillä.

    1. Mutta foorumeiden fanipoikiin kannattaa luottaa?

  22. mihinköhän mahtaa tippua 4s:n hinta? varmaan jotain tarjouksia alkaa tulla 400-500e kertamaksulla

  23. Käsittämätöntä, miten sokeaa porukkaa täällä ilmeisesti on! Totta kai Applenkin on uusiuduttava, vaikka olisi kuinka toimiva tuote. Olihan Nokian 3310:kin aikoinaan toimiva, mutta sitten tuli muuta. Nokia pärjäsi pitkään oikein hyvin, eikä tuotteiden laadussa tms. sanottu olevan mitään sen kummempaa vikaa kuin Applellakaan iPhonen 4:n kanssa ”antennagate”. Jos Apple ei itse ole seuraavan isomman jutun markkinoille tuoja, joku muu on! Niin se vain menee, vaikka Apple nyt tällä hetkellä onkin vielä parhaimmassa iskussa. Ei kannata odottaa, että luisu alaspäin alkaa.

  24. Itselle WP7 oli kyllä suuri pettymys, mutta en minä sen vuoksi vielä WP8:a ala haukkumaan. Aika harva vielä WP8:a on lopullisena tuotoksena päässyt kokeilemaan. Android on tällä hetkellä se suosikki. Mutta toivottavasti WP8 osoittautuu niin hyväksi että 920 tulee ostettua. Minulle IOS ei ole edes vaihtoehtona vaihtoehtojen joukossa.

  25. Korjatkaa jos olen väärässä:
    Eikö tuossa iPhone 5 ole vieläkään microUSB latausta vaikka EU määräsi microUSB lataukset standardiksi (EU alueella). Miksi sitten Apple sai/teki poikkeuksen ilman sanktioita? Tuo adapteri ei ole tapa kiertää määräystä.

Kommentointi on suljettu!