Google toi virallisen YouTube-sovelluksen iPhonelle

Kuten saimme jokin aika sitten kuulla, on Applen alusta alkaen iOS-mobiilialustan mukana toimittama YouTube-ohjelma häviämässä vakiosovellusten joukosta tulevassa iOS 6 -versiossa. Virallisen lausunnon mukaan tämä liittyy lisensointiehtoihin. Apple kertoo, että sovellukseen liittyvää lisenssiä ei ole jatkettu, joten alustan mukana ei voida enää toimittaa YouTube-ohjelmaa.

Ongelmaksi tilanne ei pääse muodostusmaan, sillä Google on jo ennättänyt julkaisemaan korvaavan ohjelman, joka mahdollistaa sisällön katselun suositusta videopalvelusta. Alkuvaiheessa sovellus on optimoitu vain iPhone– ja iPod Touch -laitteille, mutta se toimii toki myös iPadillä. Tietojen mukaan iPad on ennen pitkään saamassa suurelle näytölleen paremmin optimoidun version YouTubesta.

Sovellus tarjoaa tukun tuttuja ominaisuuksia. Sen kautta voi muun muassa kirjautua omalle tilille, kommentoida videoita sekä jakaa sisältöä sosiaalisiin palveluihin.

Uusi YouTube-sovellun on ladattavissa ilmaiseksi App Store -kaupasta.

Lähde: Mac Rumors