LG:n uusi Android-lippulaiva Suomeen vasta vuoden 2013 alussa

Elokuun lopussa lanseerattu Optimus G on korealaisen LG:n seuraavan sukupolven Android-lippulaiva. Syyskuussa Koreassa ja lokakuussa Japanissa sekä muutamilla muilla markkinoilla myyntiin saapuva uutuus rantautuu Suomeen kuitenkin vasta vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen aikana, eli tammi-maaliskuussa.

LG Optimus G pohjaa Android 4.0 -alustaan ja Qualcomm Snapdragon S4 Pro -piirisarjaan, jossa hyrrää neljä 1,5 gigahertsin Krait-suoritinydintä. Kaikin puolin tehokasta pakettia täydentää kaksi gigatavua RAM-käyttömuistia ja 4,7 tuuman True HD IPS Plus -kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 1280 x 720 pikseliä ja kuvasuhde 15:9.

Sanaa uraauurtava ei voi usein käyttää kuvaamaan nykyisiä älypuhelimia. Optimus G on kuitenkin uraauurtava tuote. Useat LG Groupin sisaryhtiöt ovat olleet mukana puhelimen kehitystyössä. Pystymme näin tarjoamaan kuluttajille parhaan näyttöteknologian, akkukeston ja muotoilun”, kommentoi puhelinta Kristoffer Ejebro LG:n Mobile Communications -yksikön tuoteasiantuntija.

LG pyrkii parantamaan tehokkuutta uudella ”cross-tasking” -ajatusmallilla. Siinä missä moniajo tarkoittaa, että usea sovellus on käynnissä samaan aikaan, cross-tasking puolestaan tarkoittaa, että käyttäjä voi samanaikaisesti sekä käyttää useaa eri sovellusta että suorittaa ruudulla useita eri sovelluksien toimintoja. Esimerkki tällaisesta toiminnosta on QSlide, joka mahdollistaa usean sovelluksen samanaikaisen käytön läpinäkyvien kerrosten avulla.

Muita korealaisvalmistajan lippulaivan ominaisuuksia ovat LTE, Bluetooth 4.0, NFC ja 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Kamera on markkina-alueesta riippuen kahdeksan tai 13 megapikseliä. Sen ominaisuuksista lisää tietoa täältä.

4 kommenttia

  1. Tämä on mielestäni yksi tyylikkäimmistä Android-kännyköistä. Ainakin kuvissa sen näyttö ei erotu reunoista ja etupaneeli näyttää yhtenäiseltä. Silti mielestäni uudet Lumiat ovat vielä tyylikkäämpiä. Jotenkin se WP8 ja Lumian muotoilu tekevät niistä todella tyylikkäitä. WP:n käyttöliittymä on värikäs, joka on hyvä ja jota ei Android-puolella samalla tavalla näy.

  2. Samaa mieltä edellisen kanssa, kerrankin raudan ja softan lisäksi on onnistuttu myös designissa. Uskomattoman hieno laite, ja omaleimainen kaiken lisäksi 🙂

    1. Omaleimainen? Millä tavalla? Mielestäni aikas geneerinen.

  3. designillahan ei ole yhtään mitään merkitystä kunhan sisuskalut on kunnossa

Kommentointi on suljettu!