Microsoftin uusi Xbox Music -palvelu saapuu WP8:lle, Androidille ja iOS:lle

Microsoft on esitellyt markkinoille uuden musiikkipalvelun, joka saapuu asteittain saataville Xbox-pelikonsolille, Windows 8 -tietokoneille ja -tableteille sekä Windows Phone 8-, Android– ja iOS -mobiililaitteille. Ohjelmistojätti jättää uuden palvelunsa ulkopuolelle Windows 7– ja Windows Phone 7 -alustat. Niiden käyttäjät voivat jatkaa Zune-palvelun asiakkaina, joka säilyy markkinoilla ainakin toistaiseksi.

Xbox Music pyrkii yhdistämään eri musiikkipalveluiden parhaat puolet. Mukana on iTunesin kaltainen kauppa, Spotifyä imitoiva suoratoistopalvelu ja Pandoran kanssa kilpaileva Internet-radio. Palveluun pääsee käsiksi 9,99 dollarin kuukausimaksulla, mutta Windows 8:lle tarjolla on myös mainosrahoitteinen versio. Kappaleita voi hankkia myös yksittäin iTunesin tyyliin.

Microsoft hehkuttaa palvelunsa kattavan 30 miljoonaa musiikkikappaletta. Xbox Music tulee saataville 22 eri maassa mukaan lukien Suomi. Pohjolassa ei kuitenkaan päästä nauttimaan Windows 8 -tietokoneille suunnatusta ilmaisversiosta, joten Xbox Musicin käyttäminen Suomessa on aina maksullista.

Ensimmäisenä Xbox Music saapuu Xboxille ja Windows 8:lle. Palvelu luvataan pian myös Windows Phone 8:lle, jonka tarkempi ajankohta selvinnee Microsoftin lokakuun 29. päivä järjestettävässä tilaisuudessa. Android- ja iOS-versioita joudutaan odottamaan ensi vuoden puolelle.

Lähde: The Verge

10 kommenttia

  1. spotifyllä mennään kyllä pitkän aikaa vielä.. tietysti kiinnostuneena odotan jos Microsoft olisikin keksinut jotain uutta ja maailmaani mullistavaa 😉

  2. Eikö ole oikein sikahienoa, että MS julkaisee Androidille ja iOS:lle clientit (veikataan, että tarvitsee Android 4.x ja iOS 6 minimissään), jolloin 3v vanhat iPhonet ja about 2v vanhat Android laitteet kyllä saavat tämän uuden järjestelmän, mutta tänä vuonna julkaistu Lumia 900 sitä ei tule saamaan…

    Jos clientti tulee Android 3.x:llekin, saati 2.x:lle, niin ”todella vanhat” laitteet kuuluvat tuen piiriin. Mutta yksikään nyt myynnissä oleva Windows Phone -laite ei tuota saa…

    Jotenkin tästä ei oikein jää hyvä fiilis tuon Windows Phonen olemassaolosta käyttöjärjestelmänä… Koko WP 7.x jätetään kuolemaan jo parin vuoden olemassaolon jälkeen. Mulle ei ainakaan jää kovin turvallinen fiilis WP8:n osalta. Näyttää siltä että MS käsittelee käyttiksiä kuin Samsung tabletteja: ei ”vanhalla” enää mitään tee kun uusi malli tulee markkinoille. Mitä käyttäjistä; niiltä on kuitenkin jo saatu rahat, uliskoon nurkassa.

    1. Onhan tuo kyllä kuraa, mutta syyhän on se, että WP:ssa siirryttiin WinCE-ytimestä NT-ytimeen, mikä teki päivittämisestä todennäköisesti liian hankalaa. En siis usko, että samanlaista ongelmaa tulee olemaan Windows Phone 8:sta eteenpäin.

      Oli kyllä Microsoftilta typerää alun alkaenkaan lähteä vanhalla ytimellä, mutta uudella käyttöliittymällä puhelinmarkkinoille. Olisivat vaikka lykänneet WP:n markkinoilletuloa vuodella ja tehneet kerralla hyvää.

      1. Ei samanlaista teknistä ongelmaa luultavasti olekkaan luvassa, mutta kun kerran jättävät Windows 7:nkin ulkopuoliseksi ja sen ja 8:n välillä kun ei juuri mitään teknistä eroa ole…

        1. Tuotapa en tullutkaan ajatelleeksi. Yrittävät selvästi tehdä uusista Windowseista houkuttelevampia vanhojen käyttäjien kustannuksella. Ei näytä hyvältä.

    2. Mitä hyötyä tuosta olisi Nokian musiikki sovelluksiin+Spotifyyn+Zuneen verrattuna? Lumia 900-käyttäjä ei menetä mitään.

  3. Kaikki nuo ominaisuudet löytyy jo Spotifysta. Ja hintavaihtoehtojakin on kolme.

  4. Softa vaikuttaa. Spotifyn Android appsi on kyllä aika hyvä. Sonyn vastaavaa palvelua testasin mutta softa oli huono. Mutta kun sattuneesta syystä ei spotifyä tule kummallekkaan konsolille (X360/PS3)…

  5. Nokian ”valttikortti” on nyt tarjolla myöskin Androidille ja iOS:lle!. =)

Kommentointi on suljettu!