Hurrikaaniuhka sai Googlen perumaan huomisen Android-tilaisuutensa

Atlantilta Yhdysvaltoja lähestyvä Sandy-hurrikaani on saanut Googlen peruuttamaan maanantaille suunnittelemansa tiedotustilaisuuden. Yhtiön tarkoituksena oli pitää huomenillalla Suomen aikaa Android-aiheinen tilaisuus, jossa mitä luultavimmin olisi julkistettu LG:n valmistama Nexus 4 -puhelin, Samsungin rakentama Nexus 10 -tabletti sekä uusi versio Android-käyttöjärjestelmästä.

Olemme peruuttaneet maanantaiaamun tilaisuuden New Yorkissa hurrikaani Sandyn takia. Tulemme ilmoittamaan suunnitelmistamme heti kun tiedämme lisää”, kerrottiin asiasta The Vergelle.

Hurrikaani Sandy on saanut pahaa jälkeä aikaan jo muun muassa Karibialla, Haitilla ja Kuubassa. Sen odotetaan iskevän Yhdysvaltojen itärannikolle alkuviikosta. Googlen tilaisuus olisi järjestetty New Yorkin rannikolla, joka kuuluu pahimman tulvariskin alueisiin.

Googlen tilaisuuden peruuntumisesta huolimatta lokakuun 29. päivä tulee olemaan mielenkiintoinen. Maanantaina Microsoft kertoo nimittäin viimeisetkin yksityiskohdat Windows Phone 8 -alustastaan. Samalla selvinnee muun muassa Nokian uusien Lumioiden saatavuustiedot.

Lähde: The Verge

5 kommenttia

  1. Mikkisoftin vieraat saavat tuntea vetisen kohtalon :).

    1. Mikkisoftan tilaisuus on San Fransiscossa eli länsirannikolla 4 500 kilometrin päässä. 🙂 On kyllä kivat välietäisyydet Usassa.

Kommentointi on suljettu!