Google testaa karttasovellustaan navigoinnilla Applen iOS:lle?

Tunnettu talousjulkaisu The Wall Street Journal väittää Googlen testaavan parhaillaan Applen iOS-alustalle suunnattua versiota Google Maps -paikkatietopalvelustaan. Tietojen mukaan sovellusta testataan muun muassa yhtiön ulkopuolisilla henkilöillä ennen lähettämistä Applen arvioitavaksi App Store -julkaisua varten.

Apple poisti Google Maps -pohjaisen karttasovelluksensa iOS 6 -versiossa siirtyessään käyttämään TomTomin karttoihin perustuvaa palvelua, joka sisältää ilmaisen autonavigoinnin. Tiettävästi Google olisi halunnut suuremman näkyvyyden Applen karttapalveluista suostuakseen tuomaan Android-puolelta tutun navigoinnin Applen mobiilialustalle. Tästä syystä Apple päätti kääntää kelkkansa ja rakentaa karttapalvelunsa uudelle pohjalle.

Tietojen mukaan Googlen kehittämä sovellus sisältäisi autonavigoinnin ja tulisi näin kilpailemaan suoraan Applen oman sovelluksen kanssa. Aika näyttääkin päästääkö Apple Googlen karttasovellusta ohjelmistokauppaansa. Ainakaan Nokian HERE-karttapalvelua se ei ole kiilaamassa alustaltaan pois. Nokian iOS-sovelluksen pitäisi olla ladattavissa Applen mobiililaitteille seuraavien viikkojen aikana.

Lähde: The Wall Street Journal

13 kommenttia

  1. Ilmainen, mutta ei offline. Pienen alueen voi ladata muistiin mutta se ei yleensä riitä autoillessa.

  2. Heti lähti iPhone 5 tilaukseen. Hieman emmin karttojen ja navigoinnin vuoksi, mutta nyt ei tarvitse miettiä. Kartat ja navigointi olivat ainoa asia, mikä hieman Androidissa veti puoleensa. Nokiaa en edes harkinnut.

    1. Nokian kartat ja navigointihan on paljon parempia, kuin Androidissa ja iOsissa.

    2. Omalla kohdallani tämä taas helpottaa päätösta siirtyä Nokian puhelimista Android-käyttäjäksi (seuraan tosin myös Jollan kehitystä kiinnostuneena). Android on mielestäni paljon kiinnostavampi kuin Apple jo avoimemman ekosysteeminsä vuoksi. Siirryn pois Nokian puhelimista heikomman sovellustarjonnan vuoksi ja siksi, että en halua tukea sentilläkään Microsoftin pyrkimyksiä saada mobiililaitteista ja -sovelluksista samanlainen kuluttajanvastainen kuristusote kuin PC-maailmassa.

      Google tavoittelee markkinoilta paljon, mutta se jättää myös tilaa muille toimijoille, sekä kilpailee reilummin (vaikkei selviäkään läheskään huomautuksitta). Apple haluaa kaiken itselleen, eikä keinoille tunnu olevan niin väliä. Apple haluaa sulkea kuluttajan ja tietotekniikan yleisemminkin ahtaaseen koppiin, ja tarjoaa vastikkeeksi kauniita helyjä ja kivoja mielikuvia.

      Pahoittelen yksityiskohtaisempien perustelujen puutetta, mutta kunnolliset sellaiset veisivät sivukaupalla tilaa ja koko lauantai-iltani.

      1. ”Apple haluaa kaiken itselleen, eikä keinoille tunnu olevan niin väliä.”
        Jos kuitenkin vähän yrittäisit perustella, koska ideastasi on vaikea saada kiinni.
        Applehan on hinnoitellut itsensä selkeästi premium tuotteeksi. Mallejakin on vain muutama, eikä todellakaan ”jokaiselle jotain” niinkun kaikki muut valmistajat.

  3. Jos ostaa yli 700€ kapulan, niin varmaan on varaa ostaa kunnon navikointisofta iKapulaan, itse käytän Navigonia iKapulassa ja Anterossa. Turha kitistä kun vähän maksaa. Nokian systeemit erikseen, 920:stä odotellessa 🙂

  4. Kyllä jokainen kunnon ammattikäyttöön tehtyä navia käyttänyt pysyy kaukana kännyfirmojen naveista. Siis aivan luokattoman huonoja järjestään kaikki.

  5. Nokia WP8 ehdottomasti! Tyylikkäin desing, windowsin sujuvuus ja kehityskelpoisuus, paras kamera, 4g nopeus, huippuselain, jne. Jne. Päivittäkää nyt asenteitanne vanhentuneista ennakkoluuloista.

  6. Kyllä varmaan Nokialla kotiin osaa, ellei akku lopu kesken kaiken.

  7. Tuo applen kartta logo on niin hauska! 😀 Käskee ajaa sillalta alas :D:D:D:D

Kommentointi on suljettu!