Kameraekspertti Damian Dinning jättää Nokian, siirtyy autojen pariin

Nokian älypuhelimien maineikkaiden kameroiden johtohahmona tunnettu Damian Dinning jättää yhtiön. Lähes yhdeksän vuotta Nokialla palvellut Dinning on aiemmin työskennellyt muun muassa Minoltalla, Kodakilla sekä Nikonilla. Seuraavaksi Dinning siirtyy autojen pariin Jaguar Land Roverille, jossa hän tulee vastaamaan tulevaisuuden kulkuneuvojen yhteysratkaisuista.

Kameraekspertin mukaan ero liittyy pelkästään henkilökohtaisiin syihin ja haluun jäädä perheen kanssa Iso-Britanniaan. Nokia on viime aikoina keskittynyt siirtämään tärkeät johtohenkilöt Suomeen, mutta Dinningin kertoo perheensä elämäntilanteen olevan nyt sellaisessa vaiheessa, ettei muutto ole mahdollinen. Niinpä päätös oli tehtävä ja Dinning päätti jättää Nokian.

Dinning kertoo PureView Club -verkkosivustolle innostuneensa jo nuoruudessa kuvauksen lisäksi autoista. Innoittajana kuvauksessa toimi ajatus siitä, että kamerat voisivat olla osa ihmisten jokapäiväistä elämää. Tämän Dinning tuntee saavuttaneensa Nokialla. Nyt onkin hänen mukaansa hyvä aika siirtyä uusille urille ja toisen intohimon pariin.

Monille Damian Dinning tuli tutuksi Nokia 808 PureView -puhelimen esittelyn jälkeen. Huikealla 41 megapikselin kameralla varustettua puhelinta kehitettiin viisi vuotta. Siinä ratkottiin yksi mobiilikameroiden merkittävimmistä ongelmista tuomalla älypuhelimeen häviötön zoomi. Sittemmin PureView-brändi on levinnyt kattamaan Nokialla myös Lumia 920 -puhelimen ja muodostunut yleiseksi käsitteeksi laadukkaille kuvausominaisuuksille.

Lähde: PureView Club

3 kommenttia

  1. Harmi.

    Noh, jos seuraatte niin nokian osake on lähellä kolmea euroa. Tänään jo n. 10% plussan puolella. :))

  2. Kiitos henelle kaikesta ja onneksi olkoon elämässä uuden sivun kääntämisen johdosta. 🙂

Kommentointi on suljettu!