Nokia: nämä palkinnot Lumia 920 pokkasi vuonna 2012

Maailman innovatiivisin älypuhelin. Näin kuuluu Nokian suuri markkinalause loppuvuodesta kauppoihin saapuneen Lumia 920:n kohdalla. Kyseessä on Nokian tuorein lippulaivamalli, jonka edustuksella se jatkaa markkinoiden valloittamista myös vuoden 2013 aikana.

Uuden vuoden kunniaksi Nokia on koonnut blogiinsa listan Lumia 920:n voittamista palkinnoista. Niitä puhelimelle on ropissut varsin kiitettävästi. Kaikkiaan Nokian listauksessa on 12 palkintoa, jotka puhelin pokkasi itselleen viime vuonna.

Teknologiamedioissa Lumia 920 sai yleisesti varsin hyvän vastaanoton. Esimerkiksi brittiläinen V3 ja yhdysvaltalainen The Next Web valitsivat Nokian lippulaivan vuoden parhaaksi älypuhelimeksi. Gizmodon lukijat puolestaan äänestivät Lumia 920:n menneen vuoden parhaaksi puhelimeksi.

Kehutun kameran ja näytön lisäksi Lumia sai pisteitä myös muotoilustaan. Arvostettu International Forum Design palkitsi Lumia 920:n loistavasta muotoilustaan. Samoin teki myös tanskalainen Mobile Magazine, joka nimesi muotoilun lisäksi Lumia 920:n parhaaksi kamerapuhelimeksi.

MobiiliBloginkin arvostelema Lumia 920 on Windows Phone 8 -pohjainen älypuhelin, jonka kosketusnäyttö on kooltaan 4,5 tuumaa ja tarkkuudeltaan 1280 x 768 pikseliä. Laitteen varsinainen tähti on kuitenkin 8,7 megapikselin PureView-kamera, jonka ominaisuudet hämärissä olosuhteissa ovat vailla vertaansa. Kameran ominaisuudet parantuvat entisestään, kun Nokia julkaisee alkuvuodesta päivityksen, joka viilaa sen toimintaa tavallisessa valaistuksessa tarkemmaksi.

Lähde: Nokia Conversations

11 kommenttia

  1. Hyvä ettette kirjoittaneet mitään myyntiluvuista. Ruskea kirjekuori on postissa.

    Terveisin:
    Nokian tj.

  2. TÄMÄN otsikon olisi voinut olla muotoilematta: ”nämä palkinnnot”. Raivostuttavaa tälläinen nuoleskelujournalismi!

    1. Onneksi kommenttisi nosti tämän jutun tasoa. Ymmärrän kyllä, että tietyt mediat käyttävät jutun otsikon tyyliä jokaisessa välissä, mutta kyllä se tietyissä tilanteissa on aivan toimiva.

      1. Teet erittäin hyvää blogia ja olen aktiivinen seuraaja. Pahoitteluni voimakkaasta mielipiteestä, tarkoitukseni oli herättää ajatuksia. Henkilökohtaisesti koen ärsyttävänä odotuksia nostattavat otsikot, jotka koittavat olla sensaatiohakuisia. Toki ymmärrän, että viittaat tässä Nokian viestintään. Pääsääntöisesti teet loistavia juttuja, varmalla ammattitaidoilla ja toivon blogillesi pitkää ikää! 🙂

        1. Heh, eipä mitään! Koitetaan välttää näitä sensaatio-otsikoita. 🙂

  3. Onhan 920;n muotoilu hyvä, ja onhan siinä hyvä kamera. Mutta tekeekö nämä kaksi asiaa puhelimesta parhaan. Mulla ei ole mitään mitään merkkiä vastaan. Mutta vaikea on käsittää että millä perusteilla 920 voidaan tituleerata parhaaksi älypuhelimeksi. No ylipäätään on aika hankalaa sanoa mistään puhelimesta et tässä on paras. Itse kun arvostelen puhelimia niin eniten vaikuttaa se että mitä kaikkea puhelimella on mahdollista tehdä. Ja mielestäni suljetut ja rajoittuneet käyttöjärjestelmät, eivät omassa arvostuksessa nouse kovin korkealle. Ja pelkäämpä että ei wp8 ja 920 tule kovin korkealle nousemaan. Mut se jää nähtäväksi.

    1. Lisäksi mm. paras näyttö, paras käyttölogiikka, paras käyttis, paras kestävyys, jne.

      1. Joopajoo. No onhan noita kaikenmaaliman roskamedioita netti täynnä. Kyllä sieltä joka puhelinmallille jotain palkintoja irtoaa.

  4. Loistava puhelin, ollut käytössä julkaisupäivästä lähtien.

    Olisi kuitenkin muutama toive puhelinta kohtaan:

    Suurempia muutoksia en käyttöjärjestelmään tekisi, se on nopea, tyylikäs ja helppo käyttää.
    Haluaisin, että Microsoft myöntyisi ja toisi tarjolle muitakin selaimia kuin vain IE10:n, jota vastaan minulla ei ole mitään mutta tietynlaisissa tilanteissa käyttäisin jotain muuta.

Kommentointi on suljettu!