Samsungin ensimmäinen Tizen-puhelin julki alkuvuodesta?

Syyskuussa 2011 lanseerattu Tizen on avoimen lähdekoodin mobiilialusta, jonka taival käynnistyi Nokian ja Intelin MeeGo-yhteistyön kaaduttua. Sen näkyvimpiä tukijoita ovat Samsung sekä Intel. Historiastaan huolimatta Tizen on pysynyt suurena kysymysmerkkinä, joka on viimeisimpien tietojen mukaan vihdoin avautumassa. Japanilaisen Daily Yomiuri -julkaisun mukaan Samsung työstäisi kumppaneidensa kanssa Tizen-pohjaista puhelinta, joka olisi tarkoitus julkaista vuoden 2013 aikana.

Japanilaislähteen mukaan Samsungin kanssa työskentelee muun muassa maan suurin operaattori NTT Docomo. Tarkoituksena on saada aikaan varteenotettava kilpailija Applelle ja Googlelle, joiden alustat hallitsevat suurta osaa älypuhelinmarkkinoista. Tietojen mukaan Samsungin uutuus saapuisi Japanin lisäksi myyntiin myös muualla päin maailmaa.

Huhu ei osaa kertoa yksityiskohtia Samsungin Tizen-puhelimesta. Useat lähteet spekuloivat, että sen julkistaminen saattaisi tapahtua helmikuun lopussa Mobile World Congress 2013 -messuilla.

Tizen toimii Samsungille luonnollisena jatkumona yhtiön lopetettua Wave-mallistonsa, joka perustui korealaisvalmistajan omaan bada-alustaan. Lokakuussa Samsung kertoi päätöksestä yhdistää badan osaksi Tizeniä, joka antoi lopullisen sinetin alustan elinkaarelle.

Samsungin kapasiteetilla Tizenillä on mahdollisuudet nousta markkinoilla vakavaksi vaihtoehdoksi. Esimerkiksi badan osuus oli parhaimmillaan älypuhelinmarkkinoilla muutamassa prosentissa. Se ei tietenkään ole paljon, mutta jonkinasteisen jalansijan se markkinoilta jo antaa.

Lähteet: The Next Web & Neowin