Nvidia esitteli Android-pohjaisen käsikonsolin: Project Shield

CES 2013 -messuilla on nähty erittäin mielenkiintoinen tuotelanseeraus piirisarjavalmistajana parhaiten tunnetun Nvidian toimesta. Yhtiö tuo markkinoille kannettavan pelikonsolin, joka perustuu Android 4.1 -käyttöjärjestelmään ja Nvidian uuteen Tegra 4 -piirisarjaan. Laite kulkee nimellä Project Shield ja se nähdään myynnissä Yhdysvalloissa sekä Kanadassa huhti-kesäkuun aikana. Muun maailma seuraa myöhemmin perässä, mutta sen tarkemmin saatavuudesta ei vielä kerrottu.

Shield muistuttaa nykyaikaisen pelikonsolin ohjainta, mutta sillä erotuksella, että sen edessä loistaa viiden tuuman kosketusnäyttö. Konsoli toimii simpukan tavoin, eli näyttö on käännettävissä ohjaimen päälle, joka helpottaa sen kuljettamista. Kosketusnäytön tarkkuus on 1280 x 720 pikseliä.

Laitteen sisällä jyskyttää uuden sukupolven Tegra 4 -piirisarja. Se rakentuu neljästä ARM Cortex-A15 -ytimestä ja grafiikkapiiristä, jossa ytimiä on huimat 72. Nvidian mukaan sen tehot ovat kuusinkertaiset edellisen sukupolven siruun nähden. Piirisarjan akkukesto on myös parantunut ja Shieldin luvataan tarjoavan peliaikaa yhdellä latauksella 5-10 tuntia.

Nvidia Shield tukee Google Play -kauppaa, joten sen pelivalikoima on kertaheitolla yksi markkinoiden laajimmista. Kaikkein mielenkiintoisin ominaisuus on kuitenkin mahdollisuus suoratoistaa pelejä omalta tietokoneelta käsikonsolille. Ominaisuutta hyödyntääkseen tarvitsee käyttäjä tietokoneen vähintään Intel Core i5 -suorittimella, neljän gigatavun RAM-muistilla, Windows 7– tai Windows 8 -käyttöjärjestelmällä sekä GeForce GTX 650 -näytönohjaimella.

Suoratoiston kautta käyttäjät pääsevät peleihin käsiksi, kuten ovat tottuneet tekemään musiikin ja elokuvien kanssa. Pelien renderöinti tapahtuu tietokoneella. Näin grafiikka ei kärsi ja akkukesto pysyy hyvällä tasolla, kehuu Nvidia.

5 kommenttia

  1. Aivan liian paksu käsikonsoliksi. Käytännössä tuo on ohjain, mihin on liitetty näyttö.

  2. Kerrankin tulee sellanen käsikonsoli jonka voisin harkita hankkivani. Tuo moutoilu ja koko näyttää viisi kertaa paremmalta ja etenkin käsiin istuvammalta kuin nintendon tai sonyn raakileet. Lisäksi ehdotonta plussaa on tuo ”pelien striimaus” omalta koneelta.

    ps. Käsikonsolin pitäisi olla juuri normaali HCpädi näytöllä.

  3. tHmm… toivottavasti pääsee myyntin asti.

Kommentointi on suljettu!