Tuleva BlackBerry Z10 laajassa videokatsauksessa

Itävaltalainen Telekom-Presse on saanut hyppysiinsä RIM:n tulevan BlackBerry Z10 -puhelimen, joka virallisestaan mitä todennäköisimmin kanadalaisvalmistajan 30. tammikuuta järjestämässä tilaisuudessa. Kyseessä on yhtiön ensimmäinen BlackBerry 10 -pohjainen laite.

Telekom-Pressen julkaisema video laitteeseen antaa ensimmäisen syvemmän katsauksen RIM:n uuteen käyttöjärjestelmään. Siinä nähdään laajasti muun muassa eleliikkeiden toiminta, joihin BB10 vahvasti nojaa. Esitelläänpä videolla myös muutamia sovelluksia ja esimerkiksi moniajonäkymää. Kaiken kaikkiaan BB10 vaikuttaa käyttösulavuudeltaan hyvältä

BlackBerry Z10:n odotetaan sisältävän 4,2 tuuman HD-näytön, 1,5 gigahertsin tuplaydinsuorittimen, kaksi gigatavua RAM-muistia ja 16 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Videon mukaan laite painaa 125 grammaa.

Lähde: Engadget

7 kommenttia

  1. BB10, sekö on tuleva kolmas ekosysteemi?

    Ainakin pitää nostaa hattua RIMläisille, kun uskaltavat ja uskovat itseensä, toisin kuin eräs suomalainen firma. ”Ei me mitään softaa osata väsätä” ja ”Microsoftin miljardin dollarin huorana on kiva olla” ovat tämän suomalaisen surkimuksen ajatelmat.

    1. Heh!
      Aika harvalla yhtiöllä on enää oma käyttis puhelimissaan.
      Sanoppa joku muu RIM.

        1. Vielä voi lisätä tulevan Tizenin ja muut Nokian halpapuhelimissa olevat käyttikset, S40 ja S30

  2. jep…viinimarjan proto oli hyppysissä kanadassa ja uskomattoman nopea ja helppokäyttöinen ensituntumalta

  3. Jolla ja Tizen tulevat olemaan kylläkin jo mielenkiintoisia vaihtoehtoja!.
    Odottavan aika on pitkä ja hyvää toivottavasti kannattaa odottaa!. 😉

Kommentointi on suljettu!