HTC One julki: 4,7 tuuman full hd -näyttö ja edistyksellinen kamera

Älypuhelinvalmistaja HTC on tänään esitellyt seuraavan sukupolven lippulaivansa, joka odotetusti kantaa nimeä HTC One. New Yorkissa ja Lontoossa samanaikaisesti lanseerattu One edustaa HTC:lle uutta aikakautta, joka tulee tarjoamaan viimeisintä teknologiaa sekä mielenkiintoisia ohjelmisto-ominaisuuksia. Puhelin saapuu myyntiin maaliskuun loppupuoliskolla mustana ja valkoisena.

HTC on varustanut lippulaivansa uudella versiolla pitkät perinteet omaavasta Sense-käyttöliittymästään. Sen keskeisimpiä ajatuksia ovat yksinkertaisuus ja selkeys. Käyttöliittymä sisältää BlinkFeed-ominaisuuden, joka kokoaa yhteen informaatiota 1400 eri lähteestä. Kyseessä on eräänlainen uutisgeneraattori, jota voisi verrata esimerkiksi suosittuun Flipboard-sovellukseen.

Uutuuden toimintoja hallitaan 4,7 tuuman full hd -näytöltä, jonka pikselitiheys on huimat 468 ppi:tä. Laite rakentuu alumiinista ja on virallisilta mitoiltaan 137,4 x 68,2 x 9,3 millimetriä sekä painaa 143 grammaa. HTC on integroinut antennit alumiiniin, joka mahdollistaa täysin metallisen rakenteen ilman kuuluvuusongelmia.

Taiwanilaisvalmistaja on panostanut uutuudessaan erityisesti kameraan ja sen ominaisuuksiin. Neljän megapikselin UltraPixel-kamera sisältää optisen kuvanvakaimen. Kamera kerää valmistajan mukaan valoa 300 prosenttia enemmän kuin perinteiset sensorit. Näin kuvat ovat kirkkaampia, selkeämpiä ja sisältävät enemmän yksityiskohtia. Videokuvauksessa päästään puolestaan hyödyntämään HDR-mikroforia, joka tallentaa äänen selkeämmin ja paremmin myös meluisissa olosuhteissa.

HTC Onelle voimaa antaa uuden sukupolven Qualcomm Snapdragon 600 -neliydinpiirisarja, joka on kellotettu 1,7 gigahertsiin. Se tarjoaa piirivalmistajan mukaan 40 prosenttia enemmän tehoa kuin Snapdragon S4 Pro kuluttaen kuitenkin vähemmän virtaa. RAM-käyttömuistia löytyy kaksi gigatavua ja sisäistä tallennustilaa mallista riippuen 32 tai 64 gigatavua.

Uutuuden muihin keskeisiin ominaisuuksiin kuuluvat Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmä, 4G-tuki, NFC, Bluetooth 4.0, WiFi a/ac/b/g/n, infrapuna, Beats Audio -äänitekniikka, 2,1 megapikselin etukamera GPS, GLONASS ja 2300 milliampeeritunnin akku. Ääniominaisuuksia täydentävät kaksi edessä olevaa stereokaiutinta sisäänrakennetuilla vahvistimilla.

31 kommenttia

  1. Uutisessa olisi voitu kertoa enemmän puhelimen uusista ominaisuuksista ja mullistavasta kamerasta ja mitä niitä nyt onkaan. Puhelimen paksuuden ja painon olisi myös mielellään kuullut Jäi tieto-osasto aika laimeaksi.

    Mutta onpa muuten tyylikäs puhelin. Pesee kaikki Samsungit ja Applet mennen tullen. Mielestäni Lumiat (800/900/920) ovat silti edelleen hiukan tyylikkäämpiä.

    Käyttöliittymä näyttää mielenkiintoiselta. Kuvan perusteella näyttää, että ikäänkuin Android ja WP olisi yhdistetty tuossa aloitusnäkymässä.

    Upea puhelin kaikin puolin! 🙂

    1. Juttu päivittyy. Julkistus on vielä meneillään. 🙂

      1. Aaa. Hienoa. Hiukan ihmetyttikin tiedon vähäinen määrä. 🙂

    2. Ominaisuuksien puolesta näyttää kyllä erittäin kiinnostavalta. En olisi uskonut, että optista kuvanvakaajaa tulee muilta kuin Nokialta näinkin pian.

      Tyylillisesti ei kyllä miellytä omaa silmää. Samsungia tämä vie, mutta mielestäni Apple, Sony ja ennen kaikkea Nokia ovat designissa edellä.

      Kokonaisuutena kyllä erittäin kiintoisa luuri.

  2. Tässä kamerassa taitaa olla ensimmäinen todellinen kilpailija Nokian PureViewille.

  3. Aikas näpäkkä paketti! 😀 Hauskaa, että tämä sisältää infrapunan 😀

    1. Taitaa sisältää siksi että tälle on tulossa kaukosäädin 😀

  4. Tykkään paljon ulkonäöstä! Ominaisuudet on nykyaikaiset ja huippua monelta osin. Tämä on tälläinen huippumalli, jolla HTC kilpailee Applea vastaan USA:ssa ja Länsi-Euroopassa. Isoja markkinaosuuksia ei näin kalliilla mallilla saada vaan halvemmilla, mutta se onkin sitten eri juttu. Tykkäisin itse enemmän perus-Androidista kuin Sensestä päivitettävyyden takia, mutta HTC-fanit on varmaan eri mieltä. Hieno puhelin HTC:ltä!

  5. Onko tässä HTC:n uutuudessa nyt se huhuttu Foveon-sensori vai ei? Olen yrittänyt etsiä varmistusta sensorin tyypistä mutta en ole löytänyt. Taitaa siis mennä edelleen Bayer-tyyppisellä sensorilla jossa ei ole kolmea erillistä kerrosta pääväreille (RGB).

    Vai miten asia on?

  6. On mielenkiintoinen vehje! Ominaisuutta on ja silti koko noinkin siedettävä.

    1. Totta. Koko maltillinen, mutta ominaisuudet huippua. Uusi Sense näyttää myös edeltäjiään selvästi paremmalta, ainakin tämänhetkisen tiedon valossa. 🙂

  7. Tiedossa oli jo speksit etukäteen. Mielenkiintoinen laite. Mitenköhän mahtaa kamera pärjätä Lumia 920:lle? Ja mahdolliselle 41Mpix Pureview-Lumialle.

  8. Eikös kamera ole 4mpix? On mielenkiintoista nähdä millaisia kuvat todellisuudessa on. Muutenkin todella mielenkiintoinen laite. Ihmetyttää ettei ole langatonta latausta ja tuo sense epäilyttää..on taas niin poikkeava normaalista, että päivitykset voi olla aika tiukassa, kerta jo julkaisussakin on vanhalla androidilla.

    Kyllä itse taidan odotella sgs3:n tilalle seuraavaa nexusta, riippuu tietysti mitä muut julkaisevat.

    1. Vähän kyllä epäilyttää tuo 4Mpix kamera :D, mutta oikeassahan ovat, ei pelkät megapikselit merkkaa kamerassa kokonaisuutta ja paremmuutta.

      1. jatkoa edelliseen –> Paitsi tietysti sellaisilla ihmisillä, jotka eivät asiasta tiedä. Tottakai he pitävät 13 megapikselin kameraa 8 megapikselin kameraa parempana.

      2. Tuo neljä megapikseliä on vain huono, jos kuva pitää saada tulostettua vähänkään isompana tai näyttää isommassa koossa. Silloin laatu kärsii, vaikka muut asiat olisivatkin kunnossa.

        1. No ei.. Ainaskaan itse en ole koskaan tulostanut mitään a4 kokoa suurempaa. Kuvien rajauksessa tietysti on etua, mutta ei kännyköissä, koska kohinan takia ei rajauksiakaan voi juurikaan tehdä.

          Ehdottomasti valisen vähäkohinaisemman 4mpx kuvan kuin 8 tai 12 mpix jossa kohinaa enemmän.

          Minusta htc:n lähestymistapa on hyvä, tosin varmasti hankalampi myydä kuin nokian käyttämä tekniikka. Vaikea sanoa kumpi tekniikka toimii käytännössä paremmin, mutta veikkaan että htc. Tämä siitä syystä, että htc:n tekniikassa kuvissa on alunperin vähemmän kohinaa ja nokian tekniikassa kohina käsitellään pois jälkikäteen. Tämä tietysti vain teoriassa, kun missään ei taida olla vielä luurilla otettuja kuvia..

  9. Taas putosi Samsung lippulaivojen vertailussa alaspäin. Samsungilta ei ole tullut moneen vuoteen mitään innovaatioita ja näyttää että muilta niitä tulee… mihin johtaa…? Onko Samsungin alamäki alkanut?

    1. Hehe. Kamerakikkailu, jonka toimivuudesta kukaan ei edes tiedä vs. kaikki uusi mitä samsung on tuonut ohjelmistopuolelle, S-pen, jne.

  10. Samsungilta on tullut ohjelmistopuolelle paljonkin uutta, usaita erittäin käytännöllisiä pikkujuttuja.

    On jännä nähdä jos tuo samsun julkaisee nelosen parin viikon päästä, että miten nämä vertautuvat keskenään.. Veikkailempa että kova taisto tulossa, voittaja voi olla hyvinkin se kuka luurin saa aiemmin myyntiin. Ja jos muistan oikein niin htc lupasi myyntiin jo ensikuussa?

  11. Muuten hyvä paketti, ainoa miinus on akku. ”Vain” 2300 mph SGS3:ssakin oli jo 2100 mph ja tuossa onessa on Full HD niin enemmän akkua vie.

    1. Pienempi näyttö kuin S3, uudempi vähävirtaisempi SoC. Silti myös ohuempi ja suurempi akku kuin vaikka 920 lumia. On tuo jo selkeä parannus edellisiin HTC:n värkkeihin.

  12. HTC One, Sony Xperia Z, Uusi Nexus, SGS4
    Ollaan vasta alkuvuovessa, mutta kova on tahti tänä vuonna valmistajilla. Eikä siinä mitään, Android-markkina on valtava globaalisti.

    1. Jännä homma että kovia android luureja on esitelty ja pukkaa edelleen ovista ja ikkunoista. Mutta Ativ S ja Lumia 920 jälkeen ei ole esitelty yhtään huippuluokan WP puhelinta.

      1. Emmeköhän näe jotain uutta WP:n saralla MWC:ssä.

        1. Luulis. Ajattelin että jo CES messuilla olis ollu mutta ei.

      2. WP:n osalta kyse on varmasti pitkälti Microsoftista. Jos platform ei tue tiettyjä ratkaisuja niin ei tue. Nokia ehkä ainoana pystyy esittelemään kameraan liittyviä parannuksia, mutta muuten jää kuoren uudelleen muotoiluihin ja muihin pikku-muutoksiin.

  13. Mielenkiintoinen nähdä gs4:n tulevat materiaalivalinnat, ainakin Sony ja HTC ovat nyt tuoneet ulkoisesti erittäin laadukkaan oloisia laitteita.

Kommentointi on suljettu!