Huhu: Galaxy S II saa Android 4.2:n, Galaxy S III päivittyy Android 5.0:aan

Galaxy S II:n tuki olisi jatkumassa huhun mukaan poikkeuksellisen pitkään.

Melkoisen luotettavana lähteenä tunnettu SamMobile kertoo saaneensa käsiinsä listan, josta ilmenee Samsungin tämänhetkiset päivityssuunnitelmat nykyisten Android-mallien suhteen. Kyseessä on sivuston mukaan alustava lista, jonka muutokset ovat siis mahdollisia. Listaa ei ole vahvistettu Samsungin suunnalta, mutta sen takaa löytyy luotettava sisäpiiriläinen.

Sivuston keräämät tiedot antavat varsin valoisan kuvan Samsungin nykyisen Android-malliston tulevaisuudesta, erityisesti lippulaivamallien osalta. Esimerkiksi Galaxy S II:n pitäisi saada vielä päivitys Android 4.2.2 Jelly Bean -versioon. Se on aikaisemmin päivittynyt jo 2.3-versiosta 4.0:aan ja aivan hiljattain 4.1-versioon. Samainen päivitys olisi tulossa myös muun muassa Galaxy S III mini-, Galaxy S Advance-, Galaxy Xcover 2– ja Galaxy Note -laitteille.

Kevään aikana todennäköisesti julkistettava Android 5.0 -alusta olisi luvassa puolestaan useille nykyisille lippulaivoille, kuten Galaxy S III:lle ja Galaxy Note II:lle. Luonnollisesti kyseinen versio on tulossa myös keväällä kauppoihin saapuvalle Galaxy S4:lle, joka loikkaa markkinoille suoraan Android 4.2.2 -käyttöjärjestelmällä.

Täydellinen lista päivitettävistä laitteista löytyy lähdelinkin takaa.

Lähde: SamMobile

15 kommenttia

  1. Kannattako nyt sitten ostaa GSIII Miniä ja XCover 2:ta? Minusta ei.

  2. Hienoa että Samsung ottaa vanhat asiakkaansa näin hyvin huomioon. S II:n omistajana Jelly Beanin tulo ja parannukset otin kiitollisena vastaan. Puhelimen käytettävyys ja luotettavuus parani entisestään. Hienoa!

  3. Itellä ollu jo kauvan toi android 4.2.2 GS II sella ja kyllä sen 5.0 kin saa siihen heti kun se tulee 😀

    1. Ei nimittäin ole vielä niille DNA-kytkyille vielä tullut, vähän kuten epäilinkin 🙁

  4. Tuleeko SGS2:een nee s4:n uudet ohjelmistokikat. Mm. Se smart scroll.???

  5. Se oli edellisen päivityksen bugeja korjaava päivitys.

  6. Ihan sama tuovatko mitään omaa käyttistään. Ne on kuitenkin niin täynnä samsumg roskaa. Saisivat nyt laittaa ne lähdekoodit ensin jakoon 4.1.2. Cm10.1 FTW!
    Sampan käyttiksen koko turhat ohjelmat poistettuna 483mt ja cm10.1 157mt.
    Miettikääpä kuinka paljo turhaa krääsää tuossa samppaluurissa on orkkiksenaa.

Kommentointi on suljettu!