Jolla kutsuu kuulemaan seuraavat askeleensa – puhelin julki 20. toukokuuta?

Jolla Love Day -kutsu

Kotimainen Jolla on aloittanut lehdistökutsujen lähettämisen toimittajille ja bloggaajille. Yhtiö järjestää tiedotustilaisuuden Helsingin Klaus K Hotellissa 20. toukokuuta, eli ensi viikon maanantaina. Oletettavaa on, että yhtiö esittelee tuolloin ensimmäisen Sailfish-pohjaisen puhelimensa, jonka lanseerauksen Jolla on luvannut tapahtuvan toukokuun aikana.

Jolla Love Day -nimellä kulkevaa tilaisuutta kuvaillaan kutsussa seuraavasti: ”Olemme todella innoissamme toivottaessamme teidät tervetulleiksi kuulemaan Jollan seuraavista askelista ja saamaan ennakkokatsauksen tulevasta.

Jolla nousi valtamedian tietoisuuteen noin vuosi sitten, kun yhtiö kertoi Twitterissä jatkokehittelevänsä Nokian hylkäämää MeeGoa. Yhtiön leivistä löytyykin useita entisiä Nokian työntekijöitä. Oman Sailfish-käyttöjärjestelmänsä se esitteli maailmalle viime vuoden marraskuussa. Se perustuu Linuxiin ja sisältää selviä viitteitä MeeGoon, vaikka onkin täysin uusi järjestelmä.

Ensimmäisestä puhelimestaan Jolla ei ole vielä suostunut kertomaan mitään konkreettista. Sen on sanottu sijoittuvan lippulaivakategoriaan, mutta olevan hinnaltaan kuitenkin kovimpia kilpailijoitaan edullisempi. Jolla on lupaillut ennakkotilaajille mahdollisuutta vaikuttaa puhelimensa olemukseen. Suomessa Jolla on solminut yhteistyösopimuksen DNA:n kanssa, joka tulee myymään yhtiön puhelimia. Jollan laitetta odotetaankin ensimmäisenä markkinoille Suomessa ja Kiinassa.

30 kommenttia

  1. Jes maailman ykkösmaat, Suomi ja Kiina, heti alusta myyntialueena! Nyt vaaditaan puhelinta, muuten menee uskottavuus.

  2. Noniin lapsukaiset, nyt saa käyttää pitkään ja hartaasti kerättyjä viikkorahoja. Kohta on karkkipäivä!!! 🙂

  3. Jos hyvin menee, matkailun edistämiskeskus palkitsee Jollan vuoden lopussa hyvästä työstä Suomen matkailun hyväksi. Ihmiset kaikkialta Euroopasta rynnivät Suomeen ostoksille.

    1. Joo. Pitää rankentaa pari uutta lentokenttää, että kaikki mahtuu.

  4. Jollan meego on yhtä floppi kuin nokian n9. N9:sin jälkeen en enään koske yhteenkään meego-puhelimeen/laitteeseen.

    1. Tirauta vielä parit kyyneleet, niin kyllä se siitä.

  5. Ei tarvi, kun mulla on lumia 920 käytössä ja varalla kunnon symbianilla varustettu e90 ja 9300i.

  6. Heh, heh! Mullakin on vieläkin N9 ja siksi odotankin Jollan tuloa vielä paremman toivossa tai sitt on puraistava ompusta… Molemmilta tulossa sopivasti uutta vertailuun.
    Odotukset ovat kovat, kun N9 nosti riman Lumikasoja korkeammalle.
    …ja näyttävät muuten nekin kinokset jo sulaneen… menneen talven Lumia siis 😀

    1. No ite totesin n9:sin sudeksi. Sain 3 kertaa uuden n9:sin takuussa ja ei siltikään suostunut toimimaan kunnolla soneran, elisan ja dna:n verkossa. Kentät oli heikot, jos oli kenttää niin ei saanut soitettua, eikä vastattua, nettikään ei täten toiminut. Sim-kortti lenteli jatkuvasti paikaltaan huolimatta suojakuoresta, usb-suoja hajoili, kameralla alkoi tulemaan epätarkkoja kuvia, kun ei enään suostunut millään tarkentamaan, näyttö naarmuuntu herkästi, kuulokkeesta ei kuullut juuri mitään vaikka ääni oli kovimmalla tasolla, mikki ei ottanut kunnolla puheääntä vaan rätisi koko ajan. Näin ei ole koskaan käynyt nokian symbian puhelimilla tai windowsphone puhelimilla, saatikka kilpailijoiden puhelimilla.

      1. Kai ymmärrät, että jos kuvauksesi pitää todella paikkansa, olet saanut jonkun ihmeellisen maanantaikappaleen joka olisi pitänyt vaihtaa uuteen jo takuun puitteissa. Epäilen pelkkää trollausta.

        1. Minähän sanoin että sain huollon kautta 3 kertaa uuden, mutta samat viat jatkuivat jokaisessa puhelimessa. Tottakai sain rahat kuitenkin takasin. Ja ei en trollaa mitään, koska en harrasta sellaista. Sanon suoraan jos tuote on huono tai hyvä ja n9 oli huonoin nokian tuote ikinä. Symbian luurit, sekä lumiat ovat paljon parempia kuin n9.

      2. jopi, kuvasit juuri lähinnä laiteongelmia, et softaongelmia. Jos Nokian tehdas teki sutta, niin ei sillä ole mitään tekoa Jollan tai meegon ohjelmiston laadun kanssa.

        1. No meego-harmattanissa oli se heikkous, että se oli hieman epäselvä käyttää ja kaatuili välillä ladatuilla sovelluksilla ja sitten niitä sovelluksia oli kaupassa liian vähän. Toisekseen ikänäköni takia n9 rupesi olemaan liian pieni, koska niitä kuvakkeita/moniajo/nettisivuja alkoi olemaan vaikea nähdä. Ja yksi suurimmista heikkouksista meego-harmattanissa oli, ettei sillä voinut luoda/muokata word/excell/powerpoint ja pdf tiedostoja, vaikka niin väitettiin. Nuo tiedostot kyllä pysty laitteella lataamaan sähköpostista/netistä ja lukemaan, mutta ei muuta. Ja kosketusnäytön qwerty-näppäimistö oli liian pieni. Olihan laitteessa sentään hyvä puoli se että minulla oli se 64gb versio, johon mahtui paljon musiikkia. Minulla olo siinä yli 40gb musiikkia ja loput oli sitten eri maiden karttoja, pdf tiedostoja, pelejä ja sovelluksia.

  7. Sen perusteella mitä olen nähnyt en paljon vielä liputtelisi. Voin siis yllättyä vain positiivisesti.

  8. @ Jopi: ”Toisekseen ikänäköni takia n9 rupesi olemaan liian pieni, koska niitä kuvakkeita/moniajo/nettisivuja alkoi olemaan vaikea nähdä.”

    Sokeille ja vapinakäpäläisille ikäihmisille on ihan eri ’lääkkeet’ ja kännyt. …pillerit ja kepit…

    Eikä kännyt nyt ihan oikeesti olekaan varsinaisten dokumenttien tekoon eikä edes editointiin tarkoitettuja. Tietokoneet (pc:t) toimivat niissä hommissa paremmin. Ja ne .pdf-dokut eivät ole edes editoitaviksi tarkoitettujakaan, vaan just päinvastoin. Niiden on tarkoitus näkyä just tekijänsä muotoilemassa muodossa. Pdf-tiedostojen laatimiseen on eri ohjelmat kuin lukemiseen – you know…

    1. No lumia 920 myötä en ole tietokonetta tarvinnut nyt yli 6 kuukauteen. Tällä hoidan pankkiasiat, työasiat, eli kirjoittelen, muokkaan ja luon word,excell, powerpoint ja pdf tiedostoja, surffaan netissä, meilaan, valokuvaan, videoin, kuuntelen musiikkia, pelaan jne. Lumia 920 helpotti elämää kummasti, n9 taas hankaloitti. N9:llä ei voinut hoitaa pankkiasioita, eikä tehdä töitä, sama päti edesmenneeseen iphoneeni. Mutta jos tykkäät leikkiä tietokoneella, niin hanki sitten n9, jolla ei voi hoitaa samoja juttuja ku tietokoneella. Ja tuo ikänäkö voi tulla hei nuoremmillekkin, kuin 50 vuotiaille. Itse olen vasta 31 vuotias ja ei kiinnostaisi kännykän takia hankkia silmälaseja kun muuten näen lähelle ja kauas hyvin.

      1. Hienoa Jopi että olet löytänyt oman laitteeksi. Taitaa N9 vihan takana olla jotain muutakin, sillä tunnepurkaukset olivat niin laajamittaisia ja ylitseampuvia. Muista kuitenkin, että Jollan tuotteet tulevat poikkeamaan huomattavasti Nokian MeeGo yksikön tuotteista, jo pelkän byrokratiaportaan puuttumisen vuoksi. Anna aidosti suomalaiselle puhelinfirmalle mahdollisuus, sillä kun tuet kotimaista laitat rahaa kiertoon Meidän kansantalouden hyväksi.

        1. N9 taitaa tukea Flashia, aika jännä että jopi on selvinnyt 6kk ilman sitä.
          Ehkä hän ei käytä netin videopalveluita.

    1. Joku esi-isistäsi monkui samaa leiripaikalla kun joku aikansa sankari päätti iskeä kiviä yhteen ja kokeilla mitä siitä syntyy. 😀 Saattaa flopata, mutta sen näkee vasta myöhemmin.

  9. Mulla on lumiassa skype ja sillä soitan videopuheluita. N9:sillä ei saanut soitettua yhtäkään videopuhelua. Ja mitä mä jollain turhalla flashillä teen. Ihan hyvin luen nettiä lumian ie:llä ja sovelluksilla. Nokiaahan vastaan mulla ei ole mitään, n9 vaan oli täysi pettymys ja floppi hehkutuksista huolimatta.

    1. Flashilla voi katsoa Nokian julkkareita, ylen live streameja ym.
      Vaikka sen turhuudesta ja alasajosta on puhuttu vuosikausia niin kovasti se vain käytössä vieläkin on. Yks asia tosiaan, mikä WPssä myös mättää minun käytössä. Jos flash-tuki on Sailfishissä, niin se vois jopa jollain sairaalla tavalla vielä meikääkin kiinnostaa. 😉 no vaaditaan kyllä vielä vähän enemmän. . Mutta odotan mielenkiinnolla.

  10. No katoin lumia 920:selläkin tämän päivän nokian julkkarin suorana, eli hyvin toimi. Samaan en olisi phstynyt n9:llä.

  11. Tsk, tsk, N9 on pienen piirin kulttiesine, kunhan se vaan pysyy kunnossa ja omistaja tai joku sen kamu osaa purkaa ja korjata itse. Mutta osa tuntemistani N9 omistajista on luopunut nyseistään Nokia-laadun yleisen epätasaisuuden takia ja osa on niin tyytyväinen, että meinaa omistaa hamaan loppuun saakka. Epätasainen laatu vaivaa myös Nokian älypuhelimia Symbian-, Asha- ja Lumia-sarjoissa.

    1. Aikamoiset johtopäätökset näin yksittäistapausten perusteella o_0

  12. Hyvä verrata N9 ja 920 keskenään.

    Jos 920 olisi tuotu markkinoille samalla intensiteetillä, teknologisella harppauksella, asenteella ja strategisella visiolla kuin N9 niin itkisitte kuulkaas 920 omistajat itsenne uneen joka ilta, jos olisitte sattuneet puhelimenne edes kaupasta löytämään.

    N9 liiskattiin kuoliaaksi Nokian toimesta jo ennen julkaisua.

    1. No n9:ssä on hankala käyttölogiikka, pyöritä sinne ja tänne, poista sovellus pois käytöstä niin ja näin. Turhan monimutkainen laite, huono akun kesto, näyttö liian pieni ja huono kosketuksen tottelevuus, kuvakkeet liian pieniä, sovelluksia ei löydy, kamera epätarkka ja kameran laukaisin puuttuu, simkortin luukku ei pysy kunnolla paikallan, usb luukku hajoilee ja aukeilee itekseen, kuuluvuus jopa heikompi kuin iphonella. Hyvää ei ole kuin rungon kestävyys ja gps, muiten täusin susi puhelin. En suosittele n9:siä kenellekkään.

Kommentointi on suljettu!