Tutkimusyhtiö: kuluttajat mieltyneempiä yhä suurempiin näyttöihin

Lumia 920

Kyselyn tuloksien mukaan Lumia 920:ssa on kooltaan ihanteellinen kosketusnäyttö.

Kuluttajien mielenkiinto älypuhelinmarkkinoilla keskittyy jatkuvasti suuremmilla kosketusnäytöillä varustettuihin puhelimiin, osoittaa Strategy Analyticsin tutkimus. Sen mukaan kuluttajien ihannekoko kosketusnäytölle on tällä hetkellä 4,5 tuumaa. Viime vuonna vastaavassa kyselyssä lukema oli 4,3 tuumaa.

Tutkimuksen mukaan käyttäjät pitävät ihanteellisina laitteita, joiden näytön koko on väliltä 4,2 – 4,7 tuumaa. Mielenkiintoisesti Samsungin tuore Galaxy S4 -lippulaiva ja Applen iPhone 5 eivät kumpikaan sijoitu tähän välimaastoon. Nokian lippulaivat ovat näytön kokonsa puolesta parhaiten linjassa tutkimuksen tuloksien kanssa.

Älypuhelimien koon kasvattaminen on ollut viime vuosina useiden valmistajien kohdalla selkeän suoraviivaista. Esimerkiksi Samsungin Galaxy S -malliston osalta näytön koko on venynyt alkuperäisen mallin neljästä tuumasta tuoreimman version viiteen tuumaan. Myös Apple taipui iPhone 5:n kohdalla kasvattamaan kosketuspaneelia aiempien sukupolvien 3,5 tuumasta neljään tuumaan.

Lähde: Strategy Analytics

23 kommenttia

  1. osakkeenomistaja…

    Microsoft tulee vielä tänä vuonna julkaisemaan päivityksen älypuhelinkäyttöjärjestelmälleen, joka tuo alustalle full-hd-näyttöjen tuen ja neliydinsuorittimet, joka mahdollistaa aiempaa suuremmalla näytöllä varustetut Nokian luurit. Näytön koon täytyisi olla 5″ – 5.5″ välillä, jotta Nokia voisi mainostaa kainostelematta uutta LIPPULAIVAPUHELINTA.

    Loppuvuodesta tuleva päivitys General Distribution Release-versio (GDR3) löytyy esiasennettuna joulumarkkinoille saapuvista uusista nokian lippulaivapuhelimista. Toivottavasti uusi luuri on myös muotoilultaan LIPPULAIVATASOA!

    Ennen GDR3-päivitystä Windows Phone 8-puhelimet saavat kesällä vielä GDR2-päivityksen, joka tuo muun muassa FM-radiotuen ja Nokian Lumioihin kahden napautuksen valmiustilasta herätyksen sekä valmiustilassa näytöllä jatkuvasti näkyvän kellon. Windows 8.1:n uudistuksista tulee lisää tietoa kesäkuun 26. päivänä, kun Microsoftin kehittäjäkonferenssi alkaa. Windows 8.1:n julkinen testiversio tulee jakeluun myös samaan aikaan.

    Ps. Nokian tulevaisuus on valitettavasti Microsoftin käsissä. Nokia tuotemerkin kannalta olisi järkevää jos Microsoft ostaisi koko puljun. Taloutta rasittavat päällekkäiset toiminnot vähenisivät ja turhat kompromissit jäisivät pois pilaamasta lopputuotetta. Microsoft voisi yksin kehittää todellista, toimivaa ekosysteemiä.

    t. osakkeenomistaja

    1. Joo eiköhän tuo bout 4,5″ riitä tällä hetkellä. Lippulaivapuhelimet on tarkoitettu massamarkkinoille eikä niche ostajille. Mitä tulee muotoiluun, Nokia tekee tällä hetkellä parasta jälkeä Applen ja HTC:n ohella. Jopa Nokian alemman luokan puhelimet saavat kiitosta muotoilustaan, joten en ymmärää miksi tuot tuota esiin joka artikkelissa. Ymmärrät varmaan että kyse on mielipiteestäsi joka poikkeaa yleisestä mielipiteestä. Nimenomaan kamera ja muotoilu (ja palvelut) ovat nokian vahvuuksia tällä hetkellä.

      1. Lumian ja iPhonen muotoilu on valovuoden jäljessä Samsung Galaxy 3:sta ja 4:stä. Laittakaa nyt googlella luurit vierekkäin esim. S 4 vs. Lumia 920 tai S 4 vs. iPone 5. Sampan design on paljon kauniimpaa, turhaa surureunaa puhelimissa hyvin vähän jne.

        1. Joo kyllä se sgs aika surulliselta näyttää tossa seurassa.

  2. Itselläni on lumia 920 ja se on mielestäni täydellinen, näyttö on nyt passelin kokoinen myös. Lumia 920 näyttöä isommat tai pienemmät näytöt ei vaan itselle sopisi, varsinkin jos näyttöä isontaa, niin puhelimen kokokin kasvaa, eikä se enään sujahda taskuun yhtä kivasti kuin lumia 920. Pienemmästä näytöstä taas ei meinaa nähdä yhtään mitään. Lumia 920 paino ja koko ei ole itselle ollut mikään ongelma, sillä hyvin tuo on taskussa pysynyt juoksulenkeilläkin.

    1. Suhteellista. Esim. S4 on kuitenkin jo 0,5″ isompi ruutu ja silti puhelimen mitat pituutta lukuunottamatta pienemmät. Itsellä 4.8 eikä se kyllä siitä pienenemään juuri ala.

      1. Tarkoitin sitä että lumia 920 koko on just täydellinen. Lumia 920 pienempi näyttöisestä puhelimesta ei näe mitään ja sellaista on hankala käyttää. Ja lumia 920 isompaa luuria on taas todella hankala käyttää mm yhdellä kädellä ja isompi koko asettaa muutenkin rajoituksia taskuun laitossa ja akkukaan ei kestä, jos on isompi näyttö joka vaatii enempi virtaa. Phablettikaan ei itselleni kelpaa, koska on liian iso puhelimeksi ja liian pieni tabletiksi ja toisaalta tabletin omistaneena, mutta pois myyneenä voin sanoa, että en tabletilla tee mitään. Läppäri, älypuhelin ja pelikone on erikseen ja jokainen niistä toimii paremmin kuin tabletti. Tabletti on vaan yksi jäte lisää kaatopaikalle, joten jättäydyn niistä nykyään kokonaan.

        1. Itselläkin näytön koko pysyy kriteerinä seuraavaa luuria valittaessa, mutta myöskin kuinka hyvin puhelimen pinta-ala on sillä saatu täytettyä. Sonyllakin on/tulee olemaan tässä suhteessa mielenkiintoisia malleja.

        2. Samsung Galaxy S 4 on mulle täydellinen puhelin, muotoilu tämän hetken paras, hyvin ohuet reunat, jotka vievät turhaa tilaa. Ja tietenkin se 1080p Full HD 441ppi näyttö joka on uupea. Ei ihme että S4 myy jo kymmenen miljoonaa superpuhelinta.
          Lumia on kulmikas paksu räikeänvärinen tiiliskivi, varmasti jollekin nuorisokulttuurille omiaan, mutta ei bisnesspuhelimeksi.

        3. remo
          Kulminoit juuri viestissäsi fanipojan olemuksen, well done!

  3. No itellä on se kriteeri et mitä kauemmin puhelin kestää käytössä, niin sen parempi, eli vähintään 6 vuotta mennään lumia 920:sellä, missä on kaikki mitä tarvitsen. Ei ole mitään järkeä ostaa 6-12kk välein uutta puhelinta, jos vanhakin toimii ja sillä tulee toimeen.

    1. Ei pahalla, mutta miten monta akkua meinasit vaihdattaa? Huonolla/kohtalaisella tsäkällä menee 3 akkua tuossa ajassa kypsäksi. Tietysti jos itse vaihdat, mutta kuinka kallis operaatio huollossa?

      1. jos tosiaan tulee akunvaihto eteen, tuskimpa se hinnasta jää kiinni

        1. En tiedä mitä 920 maksaa, mutta iPhonessa taitaa merkkihuollossa olla ~130eur
          On melko suolanen hinta vanhaan luuriin laittaa.

        2. Tossa applen hinnassa taitaa olla taikalisät mukana 🙂
          On ne Nokiankin huollot riistohintaisia eipä silti.

        3. Nokialla akun vaihto on ilmaista takuuaikana, takuuajan ulkopuolella akunvaihto maksaa noin 50-80€. Sisältäen akun hinnan ja työn hinnan. Itehän tuon akun saa vaihdettu ilmaiseksi, ainoa kulu on kun ostaa uudenn akun.

        4. jopi
          Kiva tietää, vähemmän kuin luulin.

      2. Puhelimessahan on takuuaika se 2 vuotta, et kyllä sinä aikana saa ilmaiseksi vaihdettua akun. Ja takuuajan jälkeen voi itse vaihtaa akun netistä löytyvien ohjeiden mukaan. Toisaalta jos ei jaksa akkua vaihdattaa tai vaihtaa, niin otan e90:sen käyttöön, siinä on vasta toka akku menossa ja mulla on ollut se jo 6 vuotta.

        1. Taitaa nykyakuissa olla takuu 6kk, vaikka luurissa onkin 2v. Ja kyllähän noi akut lähemmäs 2v aktiivisessa käytössä yleensä kestää mutta aika max.

        2. Juu, eikä sillä, ei se mikään taikatemppu ole vaihtaa. Kunhan ajattelin vaan että olet tietoinen, että suorilta 6v on kyllä aika pitkä aika, ilman huoltotoimenpiteitä. 🙂
          Hieno ajatus kuitenkin tuollainen, itsellä alkaa jo parinvuoden jälkeen kuumottelee uuden hommaaminen 🙂

  4. Ai Jopi ei haluaisi suurempaa näyttöä, jos ulkomitat pysyvät ennallaan? Etköhän sinäkin ottaisi 5″ lumian, jos ulkomitat pysyisivät suurinpiirtein samoissa 920:n kanssa 😉 Sanoisinpa että 0,5″ ero näyttökoossa ei pahemmin vaikuta myöskään akunkestoon…

    1. En mä tarvitse isompaa ja ei ole mitään järkeä ostaa heti uutta. Noita puhelimia tulee ja menee markkinoilla. Yleensä uusi puhelin ostetaan kun vanha on rikki, ei muuten. On turhaa rahojen ja luonnonvarojen tuhlaamista ostaa koko ajan uusi puhelin. Ja joku täällä taas nillitti että lumiat ovat räikeän värisiä. Lumia 920 löytyy myös valoisena ja mustana ja lumia 925:sta löytyy myös noissa tylsissä väreissä, sekä hopeana.

  5. se on mukavan nakoista kun ihmiset vastaa kahdella kadella puhelimeen (7-10″) naytot!
    naurattaa aina!!!

Kommentointi on suljettu!