Nokia EOS -kamerapuhelin kuvassa ensimmäistä kertaa?

Nokia EOS, keltainen

Kiinalainen WPDang on saanut käsiinsä erittäin mielenkiintoisia kuvia, joiden arvellaan kuvastavan Nokian tulevaa EOS-koodinimellistä kamerapuhelinta. Kyseessä on seuraaja viime kesänä kauppoihin saapuneelle Nokia 808 PureView -mallille. Laitteen virallisen esittelyn odotetaan tapahtuvan vielä kuluvan kesän aikana.

Kuvissa nähdään ensimmäistä kertaa Nokia EOS:in takaosa ja suuri, kameramoduulille varattu paikka. Kuvan laite sopii yhteen aikaisempien huhujen kanssa, joiden mukaan EOS noudattelee nykyisten Lumioiden muotokieltä. On myös huhuttu, että puhelin saapuisi myyntiin ainoastaan keltaisena.

Nokia EOS:in suurin valttikortti tulisi olemaan esikuvasta tuttu 41 megapikselin kamera. Lumia 920:sta tutun optisen kuvanvakaimen olemassaolo on kuitenkin edelleen kysymysmerkki. Joka tapauksessa luvassa on kovan luokan kamerapuhelin, jolle varmasti löytyy oma asiakasryhmänsä.

Nokia_EOS_k_3

Nokia_EOS_k_2

Lähde: My Nokia Blog

17 kommenttia

  1. Hmmm… Voisi vaikka ollakin. On nimittäin aika aidon näköinen kuva.

  2. Jotenkin odottaisin ainakin tuon kamerasuojuksen muuttuvan kiiltäväksi (sama kuin 808:ssa) lopulliseen versioon. Jotenkin halvanolonen toi matta.

  3. Aidon näköisiä kuvia.

    Lisäksi puhelin näyttää melko ohuelta kameramoduulin ympäriltä. Muutenkin tyylikäs luuri. 🙂

    Kuten olen useasti todennut, tuo on unelmaluurini, joka menee varmasti hankintaan.

  4. Yllättäävää kun vieläkin N9:n näköinen puhelin tulee olemaan.. En odota Nokialta enään mitään. Kiitos Elopin!

    1. Katsoppa Samsungin puhelimia! Kaikki saman näkösiä.

  5. Ihan hyvältä näyttää…
    Kameeramoduuli voisi olla neliskanttinen eikä pyöreä pallo. Xd

    Teemu voisit kirjoittaa Surface tarjouksesta, jossa saa näppiksen kaupan päälle.

  6. Mielummin ottaisin kyllä jonkun 920:n kun tuon. Itseasiassa 925 olisi paras jos Lumian hankkii. Ihan riittävän hyvä kamera niissäkin jo oli, paksunnoksia ei kaivata vaikka kuvanlaatu vähän paranisi.

  7. Heh hauskaa seurata milloin joku puhelin on liian suuri ja sitten se onkin seuraavalla vkolla pieni.

    Voi esim. Olla 5 tuumaa iso läpyskä, mutta taaksepäin ei milliäkään. Törpöt.

    Tilannehan on seuraavanlainen: jos ja kun tuo tulee, ei tarvi amatöörien enää digikameraa käyttää ja hei hei.

  8. Liian myöhään! Hype ei enää kanna ja innostus silloiseen kameraan on jo hiipunut. Vanhan kertaus ei enää toimi!

    1. No ei todellakaan ole hiipunut. Vanhan kertaus ei enää toimi, aika huvittavaa ajatus kun tuo on toinen tuon tekniikan pureview, eka Lumiassa. Kattele vähän galaxy sarjaa ja mieti toimiiko vanhan kertaus.

    2. Miksi ei hype enää kantaisi?

      Viime vuonnahan todettiin, että Symbianilla kamera meni täysin hukkaan. Lisäksi monet ovat toivoneet (silloin ja nytkin, sekä L920:n julkistuksen aikoihin) 41mp PureView-kameraa WP-maailmaan.

      Joten eiköhän tuolle kysyntää löydy.

  9. Jos tuo tulee, niin menee varmasti hankintaan ja silloin menee tämä lumia 920 saman tien myyntiin.

  10. Joo voi olla itelläkin että Lumia 920 vaihtuu tohon aika äkkiä jos vaan toi tulee.

  11. Eikös joku aika sitten sanottu että tuossa pitäis olla automaattisesti sulkeutuva/avautuva linssin suojus? Kyllä 920 menee vaihtoon kun tuollainen saapuu kauppoihin.

  12. Varmaan tehtaan työläisillä houkutus räpsiä tuotantolinjalla kuvia ja myydä niitä eteenpäin huuhaablogeihin. 😀

Kommentointi on suljettu!