Samsungin tutkimuskeskus avasi ovensa Espoossa

Samsung

Korealainen Samsung on avannut Suomeen yhtiön ensimmäisen pohjois-eurooppalaisen tutkimus- ja tuotekehityskeskuksensa. Se sijaitsee Espoossa, Otaniemi Science Parkin välittömässä läheisyydessä. Otaniemi on Pohjois-Euroopan suurin korkean teknologian keskittymä.

“Samsung haluaa säilyttää johtavan asemansa innovatiivisena globaalina teknologiayrityksenä ja kehitämme siksi jatkuvasti tutkimustoimintaamme. Suomen tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen tarkoituksena on lisätä entisestään innovaatioidemme määrää. Uskomme, että Suomen keskuksellamme tulee olemaan merkittävä asema Samsungin innovaatiotoiminnassa Euroopassa”, Samsung Electronicsin Executive Vice President Chang-Yeong Kim, Head of Digital Media & Communications R&D Centeristä sanoo.

Suomeen avattu keskus keskittyy ennen kaikkea avoimen lähdekoodin ohjelmistojen sekä kehittyneiden teknologioiden kehittämiseen matkapuhelimiin, televisioihin ja tietokoneisiin. Teknologioissa pääpaino on grafiikkaan, verkkoon ja turvallisuuteen liittyvissä ratkaisuissa. Samsung aikoo rekrytoida keskukseen 50 asiantuntijaa lähivuosien aikana.

3 kommenttia

  1. Samsung on hyvä ja reilu työnantaja. Ei puukota selkään kuten mm. Nokia.

    1. Samanlainen työnantaja samsung on kuin nokia, ei ole juuri muuta eroa kuin merkki ja päämajan sijainti, sekä maa eli korea.

Kommentointi on suljettu!