Korealaislähteet: Samsung toimittanut 20 miljoonaa Galaxy S4 -puhelinta

Galaxy S4

Galaxy S4:n menekki hidastunut? Ei siltä vaikuta, sillä useat korealaislähteet kertovat Samsungin mobiiliosaston johtajan J.K Shinin vahvistaneen, että yhtiön uutta lippulaivaa on toimitettu markkinoille 20 miljoonaa kappaletta. Saavutukseen kului aikaa 68 päivää ja kyseessä onkin myynnillisesti selvästi menestynein Galaxy S -sarjan lanseeraus. The Verge kuitenkin huomauttaa, että Samsung on edelleen Applen uutuusmallin takana, vaikka ero onkin kaventunut.

Huhtikuun lopulla myyntiin saapunut Galaxy S4 on markkinoiden edistyksellisimpiä Android-puhelimia. Siinä on viiden tuuman full hd -näyttö, markkina-alueesta riippuen Snapdragon 600– tai Exynos 5 Octa -piirisarja. Hiljattain Koreaan esiteltiin myös Snapdragon 800 -pohjainen variantti LTE-A-tuella.

Puhelin tarjoaa Android 4.2 Jelly Bean -käyttöjärjestelmän, jota korealaisvalmistaja on viilannut omilla lisäyksillään. Mukana on muun muassa monipuolinen kamerasovellus, jonka lisäksi korealaisvalmistaja on panostanut eleliikkeillä toimiviin ominaisuuksiin.

Lähde: The Verge

16 kommenttia

  1. enempi ko Nokia kaikkia Lumioitaan yhteensä koko niiden olemassaolon aikana…? pariin-kolmeen vuoteen…

    1. Onko se mielestäsi hyvä vai huono asia?

      1. ”Onko se mielestäsi hyvä vai huono asia?”

        Huomion arvoinen asia.

    2. WP:n laahaava kehitys kusee Lumian myynnin aika pitkälti. Itse Lumia tuotteet ovat olleet loistavia.

      1. Uusien IDC-tilastojen mukaan Sony on noussut jo 3. valmistajaksi.

        1. …Siis Euroopassa. USA:ssa tarvitsisi lähinnä parannusta, joten toivottavasti Sony lykkää muutamia hienoja malleja myös sinne.

  2. Sony saattaa tehdä läpimurron lähiakoina…

  3. Ei voi pitää paikkaansa, tänhän piti olla floppi, luin täältä kommenttipalstalta.

    1. MUTTA NOIHAN ON VAIN TOIMITETTUJA!!! OIKEASTI SIELLÄ ON KAUPPOJEN HYLLYILLÄ 14 MILJOONAA LAITETTA HOMEHTUMASSA KOSKA EI KUKAAN ÄMPÄRIMUOVIA OSTA!!! JA ANDROID LAGAA!!!

      Mutta joo, erinomainen puhelin, joten ei mikään ihme että kauppa käy.

  4. Samsung antoi juuri tulosvaroituksen, joten rohkenen epäillä, että ei tämän S4-mallin kauppa ole käynyt ihan toivottuun tahtiin. Liekö käynyt sitten jo huipulla noitten Galaxyjen myynnin kanssa?

    1. Kävi näköjään niin että Galaxyt myivät nyt ainoastaan ”todella hyvin” kun niiden odotettiin myyvän ”älyttömän hyvin”. Muistuttaa hieman Nokian 2000-luvun alkupuolta kun odotukset aina olivat kovemmat kuin mitä haluttiin.

      1. Samsungilla nyt on ihan pikkasen muutakin liiketoimintaa kuin S4 myynti, että tuo varoitus ei ehkä yhen mallin ansiota ole.

        1. Paroni.
          Näin on.
          Onhan Samsung monialayritys ja tutkimus,tuotekehitysrahoja tulee vähän muustakin kuin perus ja älypuhelimista. 😉

Kommentointi on suljettu!