Kymppituumainen Nokia-tabletti julki 26. syyskuuta?

Nokia Sirius

Hyvänä lähteenä tunnettu The Verge on saanut käsiinsä uusia tietoja Nokian tulevasta tabletista. Verkkojulkaisu kertoo laitteen pohjaavan Windows RT -käyttöjärjestelmään ja 10,1 tuuman 1920 x 1080 pikselin kosketusnäyttöön. Laite on tarkoitus julkistaa kansalle New Yorkista käsin 26. syyskuuta.

The Vergen saamien tietojen mukaan uusi tabletti tulee olemaan nykyistä iPadiä ohuempi ja kevyempi. Sen runko on värikäs, kuten Lumia-malliston puhelimissa. Takaa löytyy kuuden megapikselin kamera ja edestä kahden megapikselin kamera.

Nokia Sirius -koodinimeä kantavan taulutietokoneen suorituskyvystä huolehtii Snapdragon 800 -piirisarja yhdessä kahden gigatavun RAM-käyttömuistin kanssa. Laite tukee LTE-yhteyksiä, sisältää microSD-korttipaikan ja tarjoaa sisäistä tallennustilaa 32 gigatavua. Liitäntöihin kuuluvat myös microHDMI ja microUSB.

Tabletin hinnoittelu tulee alustavien tietojen mukaan noudattelemaan pitkälti iPadin hintoja. Tarjolle on tarkoitus tuoda näppäimistötelakka, joka sisältää lisäakun.

Lähde: The Verge

25 kommenttia

  1. Hyvä kun tuollainen tulee ja toivottavasti se myisi. Itse tuskin tulen ostamaan kuitenkaan. Kokemukseni ipadistä noin 6kk aikana oli niin surkea, etten enään osta padiä miltään valmistajalta. Padi on niin turha kun siitä puuttuu fyysinen näppäimistö ja ei se muutenkaan korvaa läppäriäni, miniläppäriäni eikä älypuhelintani. Itse asiassa lähinnä älypuhelimeni on aktiivisessa päivittäisessä käytössä ja läppärini noin kerran kuussa. Läppäriin lähinnä tallennan kuvat ja videot luurista ja kamerasta. Pankkiasiat, nettisurffaukset, lehtien lukemiset, sähköpostaukset, officet, kuvaamiset, pelaamiset ja musiikin kuuntelut hoidan puhelimella, puhumisen ja tekstaamisen lisäksi. Eli sen verran hoidan noita asioita pelkällä älypuhelimella, että tietokonetta ja tablettia en tarvitse, enkä myöskään radiota tai mp-soitinta, kameraakin tarvin aika vhän kun sellainen on puhelimessani. Tämä kaikki yhteenvetona tarkoittaa sitä, että ylimääräiset kamat jää ostamatta kun yhdellä asialla eli puhelimella voin hoitaa monen asian tehtävät. Eli mitä vähempi eleteoniikkaromua himassa tai mukana niin sitä parempi.

    1. ”Pankkiasiat, nettisurffaukset, lehtien lukemiset, sähköpostaukset, officet, kuvaamiset, pelaamiset ja musiikin kuuntelut hoidan puhelimella.”

      Näin mullakin oli tota officea lukuunottamatta älyluurilla vuosia, sitten ajattelin että olishan toi kaikki varmaan moninverroin mukavampaa ja miellyttävämpää tabletilla ja näin ollen ostin puolitoistavuotta sitten tabletin. Sen jälkeen puhelin on toiminut lähinnä puhelimena, ei sillä kyllä mitään muuta viitsi kotona tehdä kun talosta löytyy todella kätevä tabletti.

      Näppäimistöä muuten en ole kertaakaan kaivannut, jos sellaista kaipaisin olisi minulla valinnanvaraa vaikka kuinka monesta vaihtoehdosta, tablettia tulee käytettyä enimmäkseen asennoissa joissa näppistä ei voisi edes käyttää. En tiedä itseasiassa yhtäkään tablet käyttäjää joka olisi ostanut tablettiinsa näppäimistön.

  2. Näyttö ja suoritin on jo kohtuullisella tasolla verrattuna ensimmäisen sukupolven RT tabeihin. Tosin tuo RT on kyllä kirosana tässäkin tapauksessa.

    1. Miksi RT on kirosana, kun ei se ole sen erilaisempi kuin iOS tai Android tableteissa? Kaikille kolmelle on omat tablet ohjelmansa… Ohjelmien puutehan se kait ainoa miinus Win RT:ssä on?

      Toimiiko WP:n ohjelmat RT:ssä? Rautahan on samaa ainakin.

  3. No hohhoijaa vai RT-tabletti. Microsofti kirjasi juuri alas miljoonien tappiot RT-tabletistaan ja Nokia juna ajaa suoraan miinaan.

    1. Nimenomaan! Ja kaikki muut laitevalmistajat ilmoittavat etteivät aio niitä valmistaa. Jos Nokia tälläisen RT-härpäkkeen julkistaa, se on viimeinen todiste siitä, että Nokia on nykyään pelkkä ilman omaa tahtoa olevat Microsoftin käskyläinen. Nokian tehtävä on tukea Microsoftin osaketta ja sen ekosysteemejä. Se että Nokia päätyy samaa samaan savuavaan rauniokasaan kuin kaikki muutkin Microsoftien entisen ”strategiset-kumppanit” ei loppupeleissä paina mitään. Microsoft puksuttaa eteenpäin, Microsoft fanit juhlii ja Nokia sekä suomalaiset kärsivät.

  4. nokian”sirius” vaikuttaa ainakin speksien puolesta ihan kohtuulliselta!

    suurin pelko on nokian muotoilussa. ilmeisesti laite on ohut mutta nokialle rakkaat näyttöä kiertävät ”surureunat” voivat pilata koko paketin.
    olisi se iloinen yllätys, jos nokia julkaisisi markkinoiden pienimmän/keveimmän 10,1″ fullhd-tabletin.

  5. Menee hankintaan heti kun tulee saatavaksi. En ymmärrä, mikä rt:ssä niin ahistaa?
    Helvetin hyvä ja sulava käyttää, juuri siihen mihin tabletit on tehtykin.

    Turha länkyttää desktoppisoftista, jokaisella on pc jolla ne jutut hoidetaan. Ei niitä hoideta myöskään ipadilla tai tökeröillä android-virityksillä.

  6. Ibadi meni vaihtoon. 4 kk ollut ibad ja mitään muuta hyvää siinä ei ole kuin akun kesto. Ilman näppistä se on paska ja läppäri voittaa silloin.

  7. Microsoft ei ole yhteensopiva edes itsensä kanssa. Ei toimi Windows Phone softat, ei toimi Windows desktop softat, RT softia taas ei ole edes vähän alusta. Säälittävää minusta jos Nokia pakotetaan nyt julkaisemaan tälläinen laite, joka ei voi menestyä kaupallisesti. Tuotekehitysresurssit on muutenkin vähissä.

    1. Toimiiko iPadissä Macin ohjelmat?

      Ei…

      Mitä vinisette desktop softista, kun ei toimi iPadilläkään.

      1. Kyllä iPadiin ja Android-tabletteihin softaa löytyy, joten pösilö rinnastus.

        1. Miksi pitäisikään, kun softaa löytyy joka lähtöön. Windows RT:n taas ei klydy, koska Microsoftin perinteiden mukaan tulee vuosia myöhässä markkinoille:-D
          Cromebookin softat muuten toimii Android-laitteissa.

  8. Ei Applellakaan ipadissa kunnolla toimi iPhone softat.ne on tehty pienemmälle näytölle joten käyttö on joko pientä tihrustamista tai pikselimössöä. Kyllä siis ipadillekkin suurin osa softista tehdään erikseen.
    miten muuten tuo wp ja w rt:n kehitys ovatko samalla protokolalla?

    1. Ei pidä paikkansa tuo pikselimössö kohta jos puhuutaan iPad 3:sta tai uudemmasta, jos sovellus käyttää luurissa retina resoa kuten about kaikki taitaa nykyään käyttää niin itseasiassa myös retina iPadilla katsottaessa sovellus on yllättävän hyvännäköinen vaikka sen laittaa kaksinkertaisen kokoiseksi.

      Itseasiassa iOS7 näköjään tuo tämän saman ominaisuuden nyt myös ei retina iPadeille.

      http://www.slashgear.com/ios-7-beta-3-improves-non-retina-ipad-2x-mode-with-retina-iphone-apps-09289654/

      Tässä vielä vanha kuvavertailu kun tuo ominaisuus tuli retina iPadin yhteydessä http://cdn.macrumors.com/article-new/2012/03/compare.jpg

      1. Kyllä ne 2x iPhone softat ovat iPadillä hirveää puuroa 😀 Itse olen tämän huomannut kolmannen ja neljännen sukupolven laitteissa.Pointtinani joka tapauksessa oli, että Windows tuotteelta vaaditaan paljon enemmän kuin kilpailjoilta.

        1. Puhutte nyt vähän toistenne ohi. Johan kertomat caset ovat siis:

          1. ”Tihrustus”, joka tarkoittaa iPhone appin ajamista oikean kokoisena iPadilla. Käytännössä UI on jotakuinkin sen kokoinen kuin mitä se iPhonella on, arviolta 20% suurempi, koska iPadin PPI on alhaisempi kuin iPhonen. Tässä moodissa iPhone appin pikselit osuvat täysin iPadin ruudun pikseleihin, kuva on erittäin tarkka.

          2. ”Pikselimössö”, joka tarkoittaa iPhone appin ajamista 2x moodissa iPadilla. Tässä tapauksessa iPhone appin koko suurennetaan kaksinkertaiseksi molempiin suuntiin ja todellakin, silloin sen graffat näyttävät epätarkoilta.

          Onko ”tihrustus” oikeasti tihrustamista, kun softaa käytetään siinä koossa mihin se on suunniteltu, tai hieman suurempana? Jokainen päättäköön itse.

          Joka tapauksessa erittäin suuri osa softista löytyy tänä päivänä jo universaalina tai erikseen myytävänä iPad versiona. iPad version vaatima lisätyö on usein ihan perusteltavissa, koska Applen myyntimäärät ja käyttäjien ostoinnokkuus ovat olleet niin huimia. Jos taas joudutaan tekemään softa Windows Phonelle, joita on myyty maailmanlaajuisesti jokunen miljoona ja sitten vielä erikseen versio Windows RT:lle, joita on myyty muutama hassu laite, ei lisätyö välttämättä olekaan yhtä perusteltua.

          Jos Nokian tabletti todellakin tulee Windows RT:lla, en pysty uskomaan sen mahdollisuuksiin lainkaan. Microsoftin Surface oli mekaniikaltaan erinomainen, tosin suorituskyvyltään heikko. Ellei RT:hen ole tehty todella suurta päivitystä, Nokialla ole huomattavasti nopeampaa rautaa tai jotain todella maagista softaa, ei tämä tule myymään yhtään sen enempää kuin Playbook, Surface tai Touchpad.

  9. RT:n suurin ongelma lienee se, ettei sitä ole juuri kukaan käyttänyt, mutta silti kaikilla on siitä (negatiivinen) mielipide. Vähän samaan tapaan kuin Windows Phonellakin oli pitkään. Olisin kyllä itsekin huokaissut helpotuksesta jos Nokian huhuttaisiin julkaisevan tabletti täydellä Windows kasilla, koska se olisi oikeasti uutta ja erilaista: hyvin suunniteltu W8 tabletti tunnetulta valmistajalta.

    Aika lailla huolestuttaa myös tuo hinnoittelu. Onko mitään mahdollisuutta että tablettia haluttaisiin ostaa iPadin hinnalla?

    1. Muuten suunnilleen samaa mieltä, mutta mielestäni Nokian nimeomaan kannattaa julkaista tabletti RT:llä, koska Windows -maailman historian raahaaminen ei ole Nokian tehtävä.

      Nokian, sen sijaan, kannattaa huolehtia siitä, että laitteessa jo valmiiksi on joitakin erinomaisia ohjelmia, jotka tekevät simppeleitä asioita paremmin kuin ennen.

  10. Uskon Nokian oppineen jotakin muiden tableteista. Microsoft luuli, että pelkkä uusi käyttöjärjestelmä riittää, eikä edes yrittänyt esittää kunnollisia perusteluja Surfacen hankkimiselle. Aiemmin, vuosia sitten, Apple esitteli iPadin sähköisten kirjojen ja muun sisällön lukulaitteena, jolloin sillä oli selkeä funktio ja käyttäjälle perustelu laitteen ostolle.

    Nokia toivoakseni julkaisee oman tablettinsa ohessa jonkun tai joitakin hienoja ohjelmia ja esittelee uusia tapoja tehdä asioita paremmin. Nokian Lumia 1020:n julkistustilaisuus oli hyvä esimerkki mainiosti suunnitellusta tilaisuudesta, jossa oli selkeä sanoma tarkkaan valitulle kohderyhmälle.

Kommentointi on suljettu!