Nokia Lumia 1520:n pressikuva vuoti julkisuuteen

Lumia 1520 pressikuva

Hyvänä Nokia-lähteenä tunnettu evleaks on vuotanut verkkoon ensimmäisen viralliselta vaikuttavan lehdistökuvan tulevasta Lumia 1520 -puhelimesta. Se on Nokia Bandit -koodinimellä tunnettu Windows Phone 8 -pohjainen puhelin, jossa on tietojen mukaan kuuden tuuman full hd -kosketusnäyttö. Laitteen julkistuksen odotetaan tapahtuvan vielä kuluvan vuoden aikana. Lehdistökuvan valuminen verkkoon viittaa julkistuksen lähenevän kovaa vauhtia.

Lumia 1520 on varustettu Windows Phone 8:n tuoreimmalla versiolla, joka tukee full hd -näyttöjä. Tuki suuremmille ja tarkemmille paneeleille näkyy muun muassa kotinäkymässä, johon on mahdollista saada enemmän sisältöä yhteen näkymään. Microsoftilta odotetaan lisäksi muutoksia perussovelluksien toimintaan suurilla näyttötarkkuuksilla.

Suuren näytön ohella Lumia 1520:ssa on huhujen mukaan hyvä kamera: 20 megapikselin PureView. Muotoilu noudattalee Lumia 925:tä, mutta ilman alumiinia.

Lähde: evleaks

20 kommenttia

  1. miksei näitä saada vaaka käyttöön kotinäkymää

  2. Ennen M$softin ostettua nokian olisin voinnut harkita 1020 tai tätä mutta nyt ei oikeen nappaa. Toisaalta onhan microsoftilla suomalaisia työntekijöitä joten siinä mielessä vois harkita.

  3. Kyllä tämä menee hankintaan tämä on niin upea. Vaikka tämä olisikin Nokian viimeinen puhelin niin ajattelin ostaa Nokian kunnioitukseksi ja tämän jälkeen Jollan tulevaan puhelimeen.

    Ps. Eikös tämä evleaks ole yleensä vuotanut pressi kuvia juuri ennen julkistusta tai päivää ennen julkistusta.
    Onko julkistusta jouduttu aikastamaan Microsoftin ostaessa Nokian puhelin liiketoiminnan, että saadaan laite kuluttajille ennen virallista myynti päätöstä??

  4. Ei kiinnosta, 1020 on ennakkotilauksessa, ollut julkistuksestaan lähtien. Se on ainoa ja viimeinen nokian luuri minkä hankin. Sen jälkeenhän nuo alkaa muuttumaan microsoftin merkkisiksi, joten niitä en osta. Minulle ei kelpaa kuin nokia tai jolla, ulkomaalaisien merkkien tuotteita en enään osta, sillä niistä on huonoja kokemuksia, kuten samsung galaxy s2 ja iphone 3gs ja 4, samsung b2700, motorola ringo, sonyericsson k800i ja w800i.

  5. Wau! Näyttääpä hyvälle. 🙂
    Harmittaa Nokian myynti kun noin hyviä laitteita on tulossa vielä.

    Tuo aloitusnäkymä näyttää itse asiassa ihan hyvälle vaikka hiukan epäilyttikin tuleeko sillisalaatti.

  6. Tuo on kyllä varmana aivan älytön lätty. Tekisivät ~5″.. sekin olisi varmaan isompi kuin Note3. Hullun kokoinen väli jää mallien väliin?

    1. Täh, eihän tuossa ole reunaja nimeksikään.

      Hyvältä näyttää, vaikkakin liian iso omaan makuuni.

        1. Sivureunat pienet, ylä-ja alareunat normit. Ihan on hyvät reunat.

  7. On aika sekavan näköinen tuo aloitusnäyttö kun on niin paljon tiiliä…

    1. Mun mialesta hianompi ku enemmän tiiliä 🙂

    2. Itsehän sinä päätät millaisen aloitusnäytön teet, joten voit tehdä siitä millaisen tahdot. 😉

  8. Uskokaa tai älkää, minua, eli tyyppiä jota windows phone on pänninyt älyttömästi tosi kauan, alkaa nykyään kiinnostamaan nokian luurot enemmän ja enemmän 😀 jos nyt ostaisin nokian puhelimen, ostaisin ehdottomasti tämän. Kuin unelma: mahtava kamera ja valtava näyttö. Mahtavalta näyttää!

  9. Live tiilet näyttää tuossa hienolta,ostan.

  10. Näyttää hyvältä. Tulee olemaan seuraava puhelin ja tulee korvaamaan nykyisin käytössä olevan Galaxy Noten.

  11. katsokaapas kuinka lähellä reunaa esim. Kellon aika on, joten ei tuossa taida surureunoja olla lainkaan. Ja nuo tiilethän eivät näytön reunoille asti ole. Joten kaposet on reunat.

  12. Katsokaapas kellonaikaa: 15:20 -> 1520 -> Lumia 1520

  13. Nokialla oli täysi mahdollisuus julkaista tämän tyylin puhelin jo vuonna 2005. Nokian silloisista tableteista puuttuivat vain gsm sirut.

  14. Tämmöisen kun saisi Lumia 1020:n kameralla, niin ostaisin varmasti.

Kommentointi on suljettu!