Käyttötestissä Samsung Galaxy S6 edge

Galaxy S -mallisto on ollut Samsungille suuri menestys. Puhelimet ovat myyneet kerta toisensa jälkeen edeltäjäänsä paremmin ja rikkoneet valmistajan myyntiennätykset. Näin tilanne kehittyi aina Galaxy S5:een asti, joka osoittautui yhtiölle pienoiseksi pettymykseksi. Millään muotoa Galaxy S5 ei ollut korealaisvalmistajalle katastrofi, mutta merkki siitä, ettei samalla kaavalla voida enää jatkaa. Muuten tilanne tulisi huonontumaan ja Samsungin asema lippulaivapuhelimissa heikentymään. Niinpä yhtiön ainoa vaihtoehto oli uudistua, jonka tuloksena maailmalle esiteltiin keväällä Galaxy S6 sekä tässä käyttötestissä mukana oleva Galaxy S6 edge.

Ensimmäisessä käyttötestissämme on tarkoitus paneutua laitteeseen pidemmän käyttöjakson aikana. Galaxy S6 edge on ollut allekirjoittaneella käytössä jaksottaisesti maaliskuun lopusta ja yhtäjaksoista käyttöä on kertynyt 2-3 kuukautta. Tässä ajassa alkaa jo selvitä, kuinka puhelimen rakenne ja materiaalit selviytyvät normaalissa käytössä sekä onko ohjelmistossa tai muissa ominaisuuksissa tullut eteen ongelmia. Artikkelin ajatuksena onkin koota yhteen käyttökokemuksia Galaxy S6 edgestä ja käydä läpi eri osa-alueet rakenteesta ohjelmistoon. Selvitämme löytyykö lasipinnoista ikääntymisen merkkejä sekä onko käyttökokemus pysynyt yhtä jouhevan kuin se oli uutena.

Rakenne ja materiaalit

Galaxy S6 edge on ollut normaalissa käytössä ja kulkenut mukana menossa pääasiassa housujen taskuissa. En koskaan pidä puhelinta samassa taskussa muiden esineiden kanssa ja muutenkin pyrin käyttämään kalliita lippulaivapuhelimia siinä mielessä hellävaroin, että en esimerkiksi heittele niitä tarkoituksella pöydälle. Silkkihansikkain en laitteita kuitenkaan käsittele ja käyttöjakson aikana Galaxy S6 edge onkin päässyt lipeämään kädestä ainakin pariin otteeseen kokolattiamatolle. Pudotus on tapahtunut noin 0,5-1,25 metrin korkeudesta ja pehmeän sekä hieman joustavasta pinnan ansiosta merkittäviltä vaurioilta on vältytty.

Ulkoisesti ilman suurempaa tarkkailua Galaxy S6 edge on muutaman kuukauden käytön jälkeen käytännössä kuin uusi. Toisin sanoen rakenne ja materiaalit kestävät hyvin tavallista käyttöä ja jopa pieniä pudotuksia. Jos puhelinta ryhdytään syynäämään tarkemmin, löytyy materiaaleista pieniä kulumisen merkkejä. Lähinnä nämä ovat naarmuja, mutta on mukana myös yksi syvempi naarmu, joka saattaa olla myös pieni halkeama lasipinnassa.

Puhelimen etupinna Gorilla 4 -lasissa ei ole juurikaan ikääntymisen merkkejä. Muutamia hiusnaarmuja löytyy, mutta nekin näkyvät vain, jos laitetta peilaa kirkkaassa valaistuksessa. Sen sijaan kotipainike on yllättävänkin naarmuinen, joka saattaa johtaa tulevaisuudessa ongelmiin siihen integroidun sormenjälkilukija kanssa. Siinä ei ole iPhone 6:n tavoin kestävää safiirilasia, joka on onnistunut pitämään naarmut loitolla Applen lippulaivan sormenjälkilukijasta. Todettakoon tähän kuitenkin vielä se, että ainakaan toistaisena naarmut eivät ole vaikuttaneet Galaxy S6 edgen sormenjälkilukijan toimintaan ja se on edelleen hyvin tarkka.

Takaosan lasipintaan siirryttäessä (suojana myös Gorilla 4 -lasi) tulokset ovat varsin etupuolen kaltaisia. Hiusnaarmuja on havaittavissa, mutta etupinnan tavoin ne eivät näy normaalissa käytössä. Naarmut tulevat esille vain ja ainoastaan hyvin kirkkaassa valaistuksessa, kuten esimerkiksi kauppakeskuksissa, joiden keinovalo tuntuu tuovan pienet käytönjäljet esille lasipinnoissa todella selkeästi.

Yhden suuremman naarmun olen onnistunut takakuoreen saamaan. Epäilisin sen johtuvan muutamasta vahingossa tapahtuneesta pudotuksesta. Se on lähellä vasenta ylälaitaa kameran korkeudella. Mitaltaan se on reilut puoli senttiä ja kynnellä raaputtaessa tuntuu, että kyseessä voisi olla pieni pintalohkeama lasissa. Tosin voi myös olla, että se on vain aavistuksen syvempi naarmu. Joka tapauksessa tätäkin ”vammaa” on vaikea havaita eikä se vaikuta laitteen käyttöön.

Kameran linssi on säästynyt kokonaan naarmuilta, joka on loistava juttu. Sen sijaa vieressä sijaitsevat salama ja sykesensoreita peittävä pinnoite on täysin naarmuilla. Näitäkin on tosin vaikea havaita, mutta valoon peilaamalla näkee, että pinta on todellakin kokonaan naarmuilla. Sykemittari on kuitenkin toiminut moitteettomasti, joten ilmeisesti pintanaarmuilla ei ole vaikutusta sen toimintakuntoon.

Laitteen sivuja kiertävä metallinen kehys on pidemmän käyttöjakson jälkeen edelleen lähes uuden veroista vastaavassa kunnossa. Nähtävissä on korkeintaan pieniä jälkiä/naarmuja kulmissa, mutta tälläkin osa-alueella laitteen rakenne ja materiaalit ovat säilyneet hyvinä.

Ohjelmisto ja käyttöliittymä

Olen jo monissa yhteyksissä todennut, että omaan silmääni Samsungin uusittu TouchWiz-käyttöliittymä on ollut huikea parannus entisestä. Mieleni ei ole tässä suhteessa muuttunut. Aikaisemmin korealaisvalmistajan oma käyttöliittymä muovisen rakenteen ohella oli yksi merkittävimmistä syistä kaartaa Samsungin lippulaivat kaukaa. Onneksi tämäkin ”vika” korjattiin ja henkilökohtaisesti uusi TouchWiz näyttää hyvältä. Ilme on aikaisempaa raikkaampi sekä selkeämpi. Yhtiö on lisäksi onnistunut tuomaan Googlen Material Design -suunnittelufilosofian ohjelmistoonsa, samalla säilyttäen kuitenkin oman persoonallisen ilmeensä. Toki on myös mukavaa, että valmistaja on karsinut omia sovelluksiaan reilusti, vaikkakin osa niistä on korvattu muun muassa Microsoftin tarjonnalla. Ne ovat joka tapauksessa ainakin allekirjoittaneelle Samsungin omia appseja hyödyllisempi ja saa tarpeen tullen piiloon helposti päävalikosta.

Entä se käyttökokemuksen sujuvuus? Pääasiassa Galaxy S6 edge on edelleen erittäin sulava käyttää, mutta pientä hidastumista on tapahtunut muutaman kuukauden aikana. Dramaattisesti laite ei ole hidastunut, mutta esimerkiksi kotinäkymä latautuu toisinaan tyhjästä täyteen yllättävänkin hitaasti (2-3 sekuntia). Lisäksi edes kolmen gigatavun RAM-käyttömuisti ei tunnu olevan tarpeeksi uudelle Galaxy-lippulaivalle, vaan taustalla olevat sovellukset ja verkkosivustot latautuvat kovin usein alusta niihin palattaessa. Puhelimen käyttömuistin ahneudesta kertoo jo pelkästään se, että laitteen uudelleen käynnistyksen jälkeenkin Galaxy S6 edge on haukannut käyttöönsä noin 80 prosentti koko RAM:ista. Liittäisin ongelman ainakin jollain tapaan Samsungin käyttöliittymään, sillä samankaltaista hidastumista ei ole tapahtunut esimerkiksi Nexus 6:n kanssa.

Suorituskykymittaukset:

Kaiken kaikkiaan käyttösulavuuteen liittyvät ongelmat ovat pieniä ja varmastikin Samsungin korjattavissa, joten toivotaan, että yhtiö optimoi käyttökokemusta vielä hieman tulevilla päivityksillä. Raudasta satunnaiset hidastelut eivät ole ainakaan kiinni, sillä suorituskykymittauksissa Galaxy S6 edge paukuttaa markkinoiden parhaita lukemia.

Kamera ja akkukesto

Olen jo pitkään tykännyt vaihdella käytössäni olevaa puhelinta ja ennen Galaxy S6 edgen saapumista taloon Samsungilta testilaitteeksi taskusta löytyi joko iPhone 6 tai Nexus 6. Pidän erittäin paljon sekä iOS:sta että Androidista, joten on mukava käyttää molempia mobiilialustoja tasaisin väliajoin jämähtämättä yhteen vaihtoehtoon.

Galaxy S6 edge nousi heti alussa minulle tärkeäksi laitteeksi ja on korvannut lähes kokonaan Nexus 6:n, silloin kun haluan käyttää Android-puhelin. Korealaisvalmistajan lippulaivapuhelimen kameralla on tässä merkittävä syy, sillä Nexus 6 ei pysty kuvanlaadussa vastaamaan Galaxy S6 edgelle. Viime kesänä innostuin Instagramista, jonka jälkeen kameran arvostus älypuhelimessa nousi uudelle tasolla, vaikka Instagramiin saa toki hyviä kuvia hieman vaatimattomammallakin kameralla. Valokuvas ihan sellaisenaan on myös lähellä sydäntä, joten on mukavaa, jos älypuelimesta löytyy laadukas kamera. Ja sellainenhan Galaxy S6 edge tarjoaa. 16 megapikselin takakamera on markkinoiden ehdotonta kärkeä ja tuottaa loistavaa jälkeä. Siitä on vaikea löytää valittamisen aihetta, koska se on nopea, automaattitila toimii luotettavasti ja tarkennus kohteisiin tapahtuu sujuvasti ilman odottamista. Ei pidä myöskään unohtaa viiden megapikselin etukameraa, jolla jopa allekirjoittanut on innostunut napsimaan selfien jos toisenkin.

Alla muutamia esimerkkikuvia, jotka on tallennettu Galaxy S6 edgellä automaattikuvaustilaa käyttäen:

Jokaisen esimerkkikuvan kohdalta löytyy oikeasta alalaidasta linkki alkuperäiseen ja täysikokoiseen kuvaan.

Akkukeston osalta Galaxy S6 edge ei loista. Akku hupenee käytön aikana nopeasti ja Androidin ongelmiin kuuluva suurehko valmiustilan virrankulutus rokottaa Galaxy S6 edgeä myös laitteen ollessa taskussa. Peruskäyttäjä (lue ei tehokäyttäjä) pärjää yhdellä latauksella aamusta iltaa, eli sellaisen 12 tunnin käyttöjakson. Yleensä akku alkaa olla lopussa, kun näytön päälläoloaika näyttää 3-4 tuntia, mutta heiluntaa on paljon ja aina ei oikein tiedä, mitä odottaa. Näin ainakin omassa käytössäni, joka koostuu päivän aikana muutamista lyhyistä puheluista, viesteistä ja verkkopohjaisten palveluiden, kuten Instagramin, Twitterin, Facebookin, YouTuben ja verkkoselaimen, aktiivisesta hyödyntämisestä. Puhelin on myös jatkuvasti yhteydessä Android Wear -kelloon.

Loppuyhteenveto

Galaxy S6 edge, Galaxy S5 ja iPhone 6

Tätä yhteenvetoa kirjottaessa Galaxy S6 edge on ollut allekirjoittaneella yhtäjaksoisessa käytössä reilut kaksi viikkoa. Kaiken kaikkiaan olen käyttänyt Samsungin lippulaivaa jo lähes kolme kuukautta. Tämä kertoo paljon. Kyseessä on aivan ehdottomasti mielestäni markkinoiden parhaimpiin älypuhelimiin kuuluva laite. Tämä arvio perustuu kokonaan siihen, mitä kaikkia mobiilituotteita olen itse päässyt kokeilemaan.

Kokonaisuudessaan Galaxy S6 edgen suurin miinus on hinta. 850 euroa (32 gigatavun malli) on paljon rahaa ja jos astelisin kauppaan ostamaan laitetta, kääntyisin todennäköisesti 64 gigatavun Galaxy S6:een, joka kustantaa noin 800 euroa. Toisaalta saattaisin juuri ja juuri selvitä myös 32 gigatavun tallennustilalla, joten ehkä sittenkin ostaisin itselleni Galaxy S6 edgen, jos olisin nyt menossa kauppaan uusi Android-lippulaiva kiikarissani. Väriksi valitsisin todennäköisesti persoonallisen vihreän.

Itse kaareva näyttö ei tuo puhelimeen käyttöä ajatellen oikeataan yhtään lisäarvoa perusversioon nähden. Se on kuitenkin näyttävä lisä ja kuten tiedetään, on muotoilu yhdessä rakenteen ja muiden visuaalisten seikkojen kanssa yksi tärkeimmistä älypuhelimen valintakriteereistä. Kaareva näyttö toimii Android-käyttöjärjestelmän sovelluksien sivulta esille vedettävien valikoiden kanssa mahtavasti, tuoden jälleen oman mausteensa visuaalisuuteen.

Pidemmässä käytössä kaareva näyttö on osoittanut muutamia merkkejä virhekosketuksista. Onneksi näitä sattuu harvoin, mutta silloin tällöin puhelin ottaa ylimääräisen kosketuksen näytön kaarevista osista. Tätä tapahtuu esimerkiksi silloin kun yrittää kurottaa peukallolla ruudun toiseen äärireunaan, jolloin kämmen saattaa hipoa kaarevaa näyttöä. Virhekosketuksen huomaa yleensä siitä, että näytöllä oleva sisältö alkaa hetkeksi elämään omaa elämäänsä ja pomppimaan miten sattuu.

Akkukestossa Samsung on ikävä kyllä ottanut askeleen taaksepäin. Tämä on erittäin harmillista, sillä tehokäyttäjä tuskin selvityy kokonaisesta päivästä yhdellä latauksella. Onneksi laite tukee pikalatausta, joten pelkästään 15 minuutin latauksella keskellä päivää on merkittävä vaikutus toiminta-aikoihin.

Samsung Galaxy S6 edge ja  Apple iPhone 6

Henkilökohtaisella tasolla Galaxy S6 edgessä on samankaltaista vetovoimaa minulle kuin esimerkiksi iPhone 6:ssa. Tämä kertoo onnistuneesta kokonaisuudesta, joka on täysin eri maailmasta kuin korealaisvalmistajan aikaisemman sukupolven lippulaivat. Tällaiseen tuotteeseen on onnistuttu valitsemaan laadukkaat materiaalit, rakentamaan sen muotoilusta tyylikäs, tekemään käyttökokemuksesta miellyttävä ja yhdistämään siihen loistava kamera. Samsung on jo pitkään tehnyt asiat oikein useimmissa mainitsemissani osa-alueissa, mutta TouchWiz-käyttöliittymä on ollut käytännössä hirveä ja muovinen rakenne on viimeistään ajanut allekirjoittaneen pois sijoittamaan rahat muiden valmistajien tuotteisiin. Nyt tilanne on toinen ja Galaxy S6 edge on vetovoimainen lippulaiva, joka todennäköisesti päätyisi taskuuni, jos olisin tänään menossa puhelinkaupoille.

7 kommenttia

  1. Hyvä Teemu. Loistavaa tarinaa kokemuksistasi kyseisestä tuotteesta. On tosi kiva lukea kokemuksiasi/ testejä.

    1. Kiitos! Ajattelin, että tällaisella pidempään aikajaksoon perustuvalla testillä voisi olla kysyntää ja pystyisi hieman erottautumaan muista. 🙂

  2. Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen artikkeli jälleen! 🙂

    Olen kuitenkin hiukan eri mieltä Toucwizistä.
    Omien käyttökokemuksien mukaan tuo muutos edelliseen ei todellakaan ole yhtä merkittävä kuin testi antaa olettaa.
    Parantumista on tapahtunut, mutta edelleenkin tökkimisiä löytyy, widgettien latautumisessa kestää ja välillä joutuu turhia odottelemaan puhelimen miettiessä sovellusta avattaessa.

    1. Mulla ei tuon TouchWizin kanssa suurempia ongelma ole ollut. Tosiaan siitä kun laite oli uusi, niin pientä hidastelua on tullut eteen. Juurikin tuo, että widgetit latautuvat uudelleen on se merkittävin. Muuten on edelleen sulava, mutta kyllä tuossa tosiaan edelleen on Samsungilla varaa optimoida.

      1. Tuo työpöydän latautuminen on ongelma ollut kyllä pitkään touchwizissa, enkä näistä paljoa ymmärrä, mutta luulisi että kannattaisi se työpöytä pitää ramissa, ja poistaa jotain muuta sieltä, kun se parin sekan odotus on kyllä häiritsevä, ja tuo monelle sen lagi-efektin, vaikka puhelin muuten olisikin nopea.

        1. Jep. Tuo ”ominaisuus” tuntuu säilyvän mallista toiseen.

  3. Olisi muuten mielenkiintoista lukea samanlaisia testejä muistakin laitteista. Käsittääkseni sinulla on tällä hetkellä käytössä iPhone6 ja Nexus6 joten niistä olisi mahtava lukea samankaltaiset pidemmälle aikavälille ulottuvat kokemukset 🙂

Kommentointi on suljettu!