Angry Birds 2 lentää älypuhelimeesi 30. heinäkuuta

Kotimainen Rovio iski kultasuoneen vuoden 2009 joulukuussa, kun yhtiö julkisti alkuperäisen Angry Birds -pelinsä Applen iPhonelle. Vuosien aikana pelisarja on kasvanut hurjiin mittalukemiin, jonka ympärille Rovio on rakentanut vahvan brändin oheistuotteineen. Nyt on aika ottaa seuraava askel eteenpäin ja julkistaa virallinen seuraaja alkuperäiselle pelille. Angry Birds 2 saapuu mobiililaitteille 30. heinäkuuta.

Pelisarja on edelleen hyvissä voimissaan, mutta esimerkiksi Applen ohjelmistokaupan ladatuimpien pelien listaa tarkastelemalla huomaa, etteivät Angry Birds -pelit keiku enää kovimmassa kärjessä. Onkin mielenkiintoista nähdä, pystyykö Rovio uudistamaan menestyskonseptiaan tarpeeksi, jotta Angry Birds voitaisiin jälleen nähdä ohjelmistokauppojen kärkipaikoilla. Onnistunut peli tulisi Roviolle muutenkin tarpeeseen, sillä yhtiöltä ei ole nähty uusia menestystuotteita vähään aikaan, lähinnä vain uusia variaatioita Angry Birdsistä.

Rovio, Angry Birds 2 coming July 30!