HTC:n uutuuspuhelin kantaa nimeä One X9

Vaikeuksissa rypevä HTC on uudistanut puhelinmallistoaan loppuvuoden aikana. Kaikki alkoi lokakuussa, kun taiwanilaisvalmistaja esitteli maailmalle One A9:n. Tyylikkäällä ja laadukkaalla alumiinisella rakenteella varustettu One A9 sai maailmalla hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Sitä pidettiin nimittäin suoranaisena iPhone 6/6s -kopiona rakenteellisessa sekä visuaalisessa mielessä. Suomessakin jo myynnissä oleva One A9 oli ensimmäisiä Android 6.0 Marshmallow -alustaan pohjautuvia älypuhelimia. Niinpä myös nyt nähtävän One X9:n voisi kuvitella hyödyntävän suoraan Googlen mobiilialustan tuoreinta versiota. Tähän ei ikävä kyllä ole toistaiseksi saatu vahvistusta.

Siinä missä A9 rakentuu viiden tuuman 1920 x 1080 pikselin kosketusnäytön, 64-bittisen Snapdragon 617 -sirun sekä kolme gigatavun käyttömuistin ympärille, on HTC:n uudessa One X9:ssä 5,5 tuuman full hd -paneeli, MediaTekin 64-bittinen Helio X10 -järjestelmäpiiri ja kolme gigatavua käyttömuistia.

HTC One X9 hopea/silver

Rakenteessa taiwanilaisvalmistaja luottaa jälleen metalliin. Puhelimessa on metallinen runko, jonka värivaihtoehtoja ovat hopea ja harmaa. Laitteen takana komeilee suurehko htc-logo ja kameraa kiertää kehys, joka on aavistuksen muuta kokonaisuutta tummempi. Mitoiltaan laite on 153,9 x 75,9 x 7,99 millimetriä ja se painaa 173 grammaa.

Mielenkiintoisena visuaalisena ja käyttöön vaikuttavana tekijänä HTC on palannut käyttämään kapasitiivisia painikkeita Androidin omien, ohjelmallisesti toteutettujen toimintanäppäimien sijaan.

Kompaktimman One A9:n tavoin uutuukainen on varustettu 13 megapikselin kameralla, jossa on f/2.0-optiikka sekä tuki RAW-kuvaformaatille. Sen toimintaa tukevat kuvanvakain sekä kaksivärinen LED-salama. Videokuvauksessa ylletään 4K-tarkkuuteen. Etupuolella on HTC:n neljän megapikselin UltraPixel-kamera.

Uutukaisen muita ominaisuuksia ovat muun muassa 4G LTE, WiFi, etupuolen BoomSound-kaiuttimet, 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa, microSD-muistikorttipaikka ja 3000 milliampeeritunnin akku. Lisäksi HTC One X9 on varustettu kahdella nano-SIM-korttipaikalla.

HTC aloittaa uuden puhelimensa myynnin pian Kiinassa, jossa sen suositushinta on 2399 yuania. Euroiksi muutettuna tämä tarkoittaa noin 338 euroa. Aika näyttää, laajentaako HTC puhelimensa saatavuutta maailmanlaajuiseksi aina Suomeen asti.

Engadget, HTC One X9 goes head to head with affordable Chinese phones

4 kommenttia

  1. Kova kilpailu näyttää pudottavan tehokkaasti jopa high-end Android -mallien hintoja, jos HTCn uutukaisella on hintaa alle 350€. Hyvä asia kuluttajalle.

    1. Enpä sanois Mediatekin socilla olevaa high-end malliksi, ennemminkin ylempää keskisarjaa.

      1. Nii, One A9 on Verkkokauppa.comissa sekä Gigantissa hieman vajaat 600 euroa. Antaa varmaan jotain suuntaa tämän hinnasta täällä Suomessa…

Kommentointi on suljettu!