Tuleva Apple iPhone SE oletettua tehokkaampi?

Apple-huhut jatkuvat. Yleensä kovimmat huhut Applen älypuhelimien osalta kuullaan syksyllä, sillä viimeisten vuosien aikana yhtiö on esitellyt markkinoille uuden lippulaivan syksyllä, syys-lokakuussa. Tällä kertaa huhut ovat käyneet kuumana myös näin talvella, sillä Applen odotetaan julkistavan uuden älypuhelimen maaliskuussa.

Näin keväällä nähtävä uutuus tulisi päivittämään Applen pienimmän älypuhelimen paremmalla tekniikalla sekä iPhone 6 -malleista tutulla visuaalisella ilmeellä. Kyseessä olisi siis korvaaja nykyiselle iPhone 5s:lle, joka julkistettiin vuonna 2013. Uuden mallin nimi on tietojen mukaan iPhone 5se.

Toistaiseksi huhut ovat kertoneet, että iPhone 5se vastaisi teknisesti iPhone 6 -mallia, mutta pienemmässä neljän tuuman kokoluokassa. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että uusi iPhone 5se olisikin paketoitu tehokkaammalla tekniikalla. Tällä hetkellä vaikuttaakin siltä, että laite olisi varustettu nykyisestä iPhone 6s -puhelimesta löytyvällä A9-järjestelmäpiirillä. Tämä asettaa uuteen valoon myös puhelimen muutkin ominaisuudet. Aikaisempien tietojen mukaan iPhone 5se olisi varustettu kahdeksan megapikselin kameralla, 1,2 megapikselin etukameralla ja NFC:llä, joka mahdollistaisi Apple Pay -palvelun hyödyntämisen. Tuoreimpien tietojen valossa mielenkiintoiseksi asiaksi nousee RAM-muistin määrä. iPhone 6:ssa on gigatavu käyttömuistia ja iPhone 6s:ssä kaksi gigatavua. Sisäistä tallennustilaa löytyy 16 tai 64 gigatavua, mallivariantista riippuen.

Allekirjoittaneen analyysin mukaan vaikuttaisi siltä, että uutuuspuhelin olisi sekoitus iPhone 6- ja iPhone 6s -malleja. A9-sirun sisällyttäminen laitteeseen lienee järkevää, sillä iPhone 7:n myötä uusi iPhone 5se olisi A8:lla teknisesti jo melkoisen vanha. Henkilökohtaisesti toivon, että mukana on myös kaksi gigatavua RAM:ia, sillä se vaikuttaisi moniajoon erittäin positiivisesti.

9To5Mac, ‘iPhone 5se’ likely to have faster A9/M9 chips & always-on Siri, come in 16/64GB capacities