LG G5:n kamerat pikatestissä: näin ne eroavat toisistaan (esimerkkikuvia)

Korealaisen LG:n nykyinen lippulaivapuhelin, G5, on monellakin tapaa erittäin mielenkiintoinen älypuhelin. Se oli oikeastaan ensimmäinen nimekkään valmistajan julkaisema modulaarinen puhelin, joka tarkoittaa sitä, että siihen on mahdollista lisätä uusia teknisiä ominaisuuksia. G5:ssä tämä onnistuu niin, että sen alaosa on kokonaan irrotettavissa ja vaihdettavissa uuteen. Käyttäjä voi vaihtaa sen esimerkiksi Cam Plus -lisäosaan, joka parantaa pitoa kuvattaessa sekä sisältää kaksivaiheisen kamerapainikkeen sekä 1200mAh:n akun toiminta-ajan lisäämiseksi.

Tämän artikkelin aiheena eivät kuitenkaan ole eri lisäosa, joita LG:llä on puhelimelleen tarjota, vaan toisen mielenkiintoisen ominaisuuden tarkastelu. Kyseessä on laitteen kaksoiskamera, josta vaikuttaisi tulevan seuraava merkittävä ominaisuus älypuhelimissa. Niitä on nähty markkinoilla nyt jo jonkin verran ja jokaisen valmistajan toteutus tuntuu hieman vaihtelevan toisistaan.

LG:n tapauksessa kahta kameraa ei varsinaisesti käytetä yhden kuvan muodostamiseen, kuten vaikkapa Huawei P9:ssä. Korealaisvalmistajan lippulaivassa ajatuksena on, että mukana on niin sanottu ykköskamera, joka tarjoaa 16 megapikseliä, f/1,8-optiikan, optisella kuvanvakaimella ja laser-tarkennuksella. Toinen kamera on tarkkuudeltaan kahdeksan megapikseliä ja sisältää /2,4-aukon sekä erikoisominaisuutena laajakuvaoptiikan (135 astetta). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhteen kuvaan saadaan mahtumaan huomattavasti enemmän ”tavaraa”, kuin pääkameraa käyttämällä, jonka kuvakulma on 78 astetta. Näin käyttäjä pystyy tallentamaan laajakuvakuvia ilman ylimääräistä kikkailua.

Tässä artikkelissa onkin tarkoituksena näyttää esimerkkikuvien muodossa, kuinka kamerat toisistaan eroavat ja kuinka suuremman alueen LG G5:n laajakuvamakameralla pystyy taltioimaan. Samalla jokainen voi vetää omat johtopäätelmänsä kameroiden yleisestä kuvanlaadusta. Allekirjoittaneen havaintojen mukaan kuvien jälkiprosessointi on aavistuksen liiankin rajua ja tekee kuvista toisinaan liian pehmeitä, kadottaen osan yksityiskohdista. Tämä näkyy erityisen hyvin muun muassa perunamaasta otetusta kuvassa, jossa mullasta on kadonneet pienimmät yksityiskohdat ja kokonaisuudesta on tullut hieman maalausmaisen kaltainen. Ongelmia on myös kirkkaiden alueiden kanssa, jotka palavat ajoittain puhki melkoisen helposti. Yleisesti kyseessä on kuitenkin erittäin laadukas kamera, jonka 16 megapikselin kamera loistaa muun muassa lähikuvissa kiitos suuren f/1,8-aukon. Tästä esimerkkinä heitin loppuun mukaan muutaman pelkästään pääkameralla otetun kuvan.

LG G5:n molemmilla kameroilla otetut esimerkkikuvat:

Jokaisen kuvan esikatselussa on oikeassa alalaidassa ”Katso täysikokoisena” -linkki kamerakuvan täysikokoiseen versioon yksityiskohtaisempaa tarkastelua varten.

LG G5:n pääkameralla otetut esimerkkikuvat:

Jokaisen kuvan esikatselussa on oikeassa alalaidassa ”Katso täysikokoisena” -linkki kamerakuvan täysikokoiseen versioon yksityiskohtaisempaa tarkastelua varten.

Miltä LG G5:n kamera vaikuttaa? Kommentoi kuvanlaatu alle!