AirPods – Applen uudet langattomat nappikuulokkeet

Jatketaan Applen keskiviikkoisen julkistustilaisuuden käsittelemistä. Uusien iPhone 7- ja iPhone 7 Plus -puhelimien sekä Watch Series 2 -älykellosarjan lisäksi Apple esitteli maailmalle 7. syyskuuta uudet langattomat Bluetooth-kuulokkeet. Uudet AirPods-kuulokkeet ovat nappikuulokkeet, joiden korvaan asettuva osa on muodoltaan sama kuin iPhonen mukana toimitettavissa EarPods-kuulokkeissa. Uusien ja pienikokoisten langattomien kuulokkeiden julkistaminen liittyy osaltaan siihen, etteivät uudet iPhone 7 -sukupolven älypuhelimet sisällä perinteistä 3,5 millimetrin kuulokeliitäntää. Applen pyrkimyksenä on päästä mahdollisimman langattomaan tulevaisuuteen ja tämä koskee totta kai myös kuulokkeita. Apple ei ole kuitenkaan ensimmäinen, joka on poistanut lippulaivastaan kuulokeliitännän, sillä jo aikaisemmin saman tempun teki Motorola kesällä julkistamansa Moto Z -puhelimensa kanssa.

AirPods-kuulokkeet on pyritty tekemään mahdollisimman yksinkertaiseksi kokonaisuudeksi, vaikka ne sisältävät paljon kehittynyttä teknologiaa. Uusien kuulokkeiden sydän on Applen suunnittelema W1-siru, joka pitää huolen kaikista kuulokkeiden toiminnoista, optimoi akkukeston sekä takaa hyvän ja vakaan yhteyden esimerkiksi iPhoneen (kuulokkeet toimivat myös Android-puhelimien kanssa).

AirPods

Uusien kuulokkeiden helposta käytettävyydestä kertoo se, että iPhone tunnistaa ne suoraan, kun käyttäjä avaa mukana toimitettavan kotelon kannen, jossa kuulokkeet lepäävät. Itse asiassa kuulokkeet pariutuvat tällöin kaikkien laitteiden kanssa, jotka on yhdistetty iCloudiin ja toimivat näin Apple Watch -kellosta Mac-tietokoneisiin. Applen toimittava kotelo on oleellinen osa kokonaisuutta, sillä ne sisältävät akun ja lataavat kuulokkeita ”nappien” ollessa kovakantisessa kotelossa. Itse kuulokkeet tarjoavat jopa 5 tuntia yhtäjaksoista kuunteluaikaa, mutta kotelon myötä musiikkia voi kuunnella peräti 24 tunnin ajan ilman varsinaista lataamista. Applen mukaan lyhyt 15 minuutin lataus riittää kolmen tunnin käyttöaikaa.

AirPods, akkukesto

Apple on pakannut AirPods-kuulokkeisiinsa paljon tekniikkaa. Molemmista löytyy muun muassa infrapunasensori, joka tunnistaa, milloin kuulokkeet ovat käyttäjän korvassa. Näin ne osaavat aloittaa musiikin toiston, kun käyttäjä asettaa kuulokkeet korviinsa sekä keskeyttää toiston käyttäjän poistaessa ne. Lisäksi mukana on useita kiihtyvyysantureita, jotka auttavat tunnistamaan missä ”tilassa” kuulokkeet ovat ja näin muun muassa optimoimaan akkukeston. Ne mahdollistavat myös Sirin aktivoiminen kaksoisnapautuksella kuulokkeeseen, jolta käyttäjä voi kysyä esimerkiksi kuulokkeiden akun varauksen sekä totta kai hyödyntää täydellisesti Applen ääniopasta tekemällä puheluita ja lähettämällä viestejä käyttämällä äänikomentoja koskematta iPhoneensa. Tästä pääsevät hyötymään myös suomalaiset, sillä Siri on toiminut jo jonkin aikaa täysin suomeksi.

AirPodsit saapuvat myyntiin lokakuun lopussa. Niiden hinta on varsin suolainen, sillä rahaa tiskiin käyttäjä saa takoa 179 euron verran saadakseen itselleen Applen uudet kuulokkeet. Toisaalta, kun hintaa lasketaan mukaan laiturina toimiva kovakantinen kotelo ei hinta kuulosta enää niin mahdottomalta.

Apple, AirPods -kuulokkeet

3 kommenttia

  1. Todella liian kalliit kuulokkeiksi. Viis siitä, kuinka ihmeelliset ne ovat, kuulokkeet ovat ainaisessa vaarassa mennä rikki ja 179 euron hinta on moninkertainen sellaiseen verrattuna, jonka viitsisi ostaa. Vain fanaattisimmille Apple-faneille suunnattu tuote, kenties?

    1. Ihmiset ostavat monin verroin kallimpiakin kuulokkeita ja halvimmat tämäntyyppiset kuulokkeet ovat juurikin airpodit. Ja loppuun ilmainen vinkki: laatukuulokkeet eivät hajoa yhtä herkästi kuin kahdenkympin kiinalaisritsat, joiden hankkimista selkeästi harrastat. Itse en ole nimittäin koskaan saanut yksiäkään kuulokkeita rikki. 😉

  2. Vaikka olisivat kuinka kalliit, voivat silti kadota. Nämä langattomat osaavat katoamistemput varsin hyvin.

Kommentointi on suljettu!