Tuleva Huawei P10 väitetyssä kuvavuodossa

Kiinalaisen Huawein seuraavasta lippulaivasta on vuotanut kuvia verkkoon. Virallisilta vaikuttavissa kuvissa esiintyy useampi eri laite, mutta tämä ei tarkoita sitä, että kyseessä ei voisi olla P10. Huawei on nimittäin usein julkistanut puhelimistaan useita eri versioita ja esimerkiksi nykyisestä P9:stä on perusmallin lisäksi karsitumpi Lite-variantti sekä suremmalla näytöllä varustettu P9 Plus. Nyt vuodetuissa kuvissa nähdäänkin useampi laite perustuen samaan muotoiluun, joten ehkäpä niissä nähdään jo koko tuleva Huawei P10 -tuoteperhe?

Huawei P10

Huawei P10 black

Kuvissa nähdään väitetty Huawei P10 ainakin kahdessa eri koossa ja muutamana selkeästi erilaisena varianttina. Valkoinen variantti on ainakin kuvassa muihin versioihin nähden pienempi, joten se voisi olla esimerkiksi P10 Lite. Sitten kuvassa nähdään kolme erilaista mustaa laitetta. Kahdessa niistä on perinteinen kotinäppäin edessä ja yhdestä se puuttuu. Lisäksi valkoisessakaan versiossa ei näyttäisi olevan etupuolen kotipainiketta.

Mielenkiintoista on, että kuvissa on kaksi molemmille sivuille kaarevalla näytöllä varustettua puhelinta, joissa toisessa on fyysinen kotipainike ja toisessa ei. Molemmissa näyttäisi kuitenkin olevan taakse sijoitettu sormenjälkilukija, olettaen että laitteen vieressä oleva kuva takaosta vastaa viereisen puhelimen takaosaa.

Uuden Huawei P10 -sarjan ominaisuuksista ei tiedetä vielä kovinkaan paljon. Toistaiseksi vaikuttaisi siltä, että mukana on ainakin 16 megapikselin kaksoiskamera, joka on rakennettu yhteistyössä Leican kanssa. Nykyisessä P9:ssä on kaksi 12 megapikselin kameraa.

Vaikka nyt vuodetut kuvat vaikuttavat hyvin virallisilta, kannattaa niihin suhtautua tietyllä varauksella. P9 julkistettiin kuluvan vuoden huhtikuussa, joten jos P10:n lanseeraus sijoittuu ensi vuoden puolella samalle ajanjaksolle, voi pelkästään muotoilu muuttua vielä useampaan kertaan. Toisaalta onhan myös mahdollista, että P10 julkistetaan maailmalle jo aivan alkuvuodesta?

2 kommenttia

  1. Hmm oma näkemys noista on että
    Perus versio on tuo suoralla näytöllä varustettu versio ja laite olisi takaa sama kuin alempi kaarevalla näytöllä varustettumalli
    Perus version ja lite mallin lisäksi mukaan tulisi pro/plus (perus-ja lite mallien alapuolella) ja sitten olisi vielä premium malli joka eroaisi pro/plus mallista lasisella takakannella ja mahdollisesti isommalla akulla ja tallennus tilalla, myös tarkempi näyttö voisi olla premiumin yksi ero.

    Mallit olisivat siis seuraavat
    P10
    P10 lite
    P10 pro/plus
    P10 pro/premium

    Mikäli huawei julkistaisikin nuo kaikki neljä mallia niin veikkaan että premium malli jäisi rajatuille markkinoille
    Mutta tämä on vain oma mielikuva mitä nuo laitteet olisivat

Kommentointi on suljettu!