OnePlus 3T saapui tänään kauppoihin 439 euron hinnalla – meneekö hankintaan?

Suomessa OnePlussan tuotteita yksinoikeudella myyvä Elisa potkaisi noin pari viikkoa sitten esitellyn uuden OnePlus 3T -puhelimen myynnin käyntiin Helsingin Elisa Kulma myymälässä järjestetyssä tapahtumassa 500 kappaleen erällä jo 22.11. Kyseessä oli erityistilaisuus, sillä virallisesti laite saapui Eurooppaan 28. marraskuuta, eli tänään. Joko olet muuten tilannut omasi tai päättänyt hankkia OnePlussan uutuuden? Elisan verkkokauppa nimittäin näyttää, että molempia variantteja (64GB ja 128GB) on varastossa reilusti, joten pitkää odottelua ei pitäisi olla tiedossa.

Kiinalainen OnePlus esitteli uuden lippulaivansa maailmalle 15.11, vain reilu viisi kuukautta OnePlus 3:n julkistuksen jälkeen. Yhtiö perustelee päätöstä tuoda uusi versio kauppoihin sillä, että OnePlus haluaa jatkuvasti tarjota kuluttajilleen viimeisintä teknologiaa sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Koska aikaväli kahden mallin välillä on niin pieni, eivät muutokset ole massiivisia, mutta muutamallakin parannuksella jo ennestään hyvästä laitteesta saatiin vieläkin parempi.

OnePlus 3T:n tarjoaa kaksi keskeistä parannusta edeltäjäänsä nähden. Nämä ovat Snapdragon 821 -järjestelmäpiiri (OnePlus 3:ssa Snapdragon 820) sekä 400 milliampeerituntia tehokkaampi 3400 mAh:n akku. Kolmas muutos löytyy kuvauspuolelta. Se on tarkempi etukamera, joka on nyt kahdeksan megapikselin sijaan 16 megapikseliä. Muutoin laitteet ovat identtiset ominaisuuksiltaan, muotoilultaan, kooltaan sekä materiaaleiltaan.

Uutukainen maksaa 64 gigatavun versiona 439 euroa ja 128 GB:n mallina 479 euroa. Värivaihtoehtoihin kuuluvat variantista riippuen Gunmetal-harmaa sekä Soft Gold -kulta (ei saatavilla tällä hetkellä).