Pebblen tarina tuli päätökseen – Yhtiö lopetti toimintansa

Älykello. Omistatko sellaisen? Jos vastasit kyllä, kuulut selvää vähemmistöön. Jostain syystä älykellot eivät edellenkään ole nousseet merkittävään asemaan markkinoilla. Johtuuko tämä huonosta akkukestosta, hinnoista vai mahdollisesti esimerkiksi siitä, ettei älykelloille ole edelleenkään keksitty sitä ”killer” -ominaisuutta, joka saisi kuluttajat suurissa massoissa ostamaan älylaitteen ranteeseensa.

Hankalasta markkinatilanteesta kertoo ainakin se, että Samsungin, Huawein ja Applen kaltaisen suuryhtiöiden rynniminen älykellomarkkinoille on ajanut älykellojen pioneerin Pebblen lopettamaan toimintansa. Yhtiö kertoi asiasta keskiviikkona todeten, ettei Pebble ole enää kykeneväinen toimimaan itsenäisenä yhtiönä, vaan joutuu lopettamaan toimintansa. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että kaikkien Pebble-laitteiden valmistus lopetetaan ja viimeisimpään Kickstarter-joukkorahoitukseen osallistuneet kuluttajat, jotka eivät ole saaneet valittua tuotettaan saavat rahansa takaisin. Pebble kertoo, että kellot tuleva toimimaan ainakin toistaiseksi täysin normaalisti, eivätkä Pebblen tuotteet muutu suoraan käyttökelvottomiksi.

Pebble Steel ja LG G Watch

Pebble Steel ja LG G Watch

Täysin Pebble ei markkinoilta katoa, sillä osa siitä tulee jatkossa elämään Fitbit-yhtiössä. Merkittävä osa yhtiön tiimistä tulee nimittäin liittymään Fitbittiin ja pitämään näin osan Pebblestä ”elossa”.

Rapakon takana perustettua Pebbleä pidetään pioneerina älykellojen saralla. Se nousi maailmalla kuluttajien tietoisuuteen keväällä 2012, kun se keräsi Kickstarter-joukkorahoituskampanjalla tuolloin ennätykselliset 10,3 miljoonaa dollaria. Ensimmäiset kellot saapuivat myyntiin kesällä 2013. Kaikkiaan Pebble on ehtinyt toimittamaan markkinoille kaksi miljoonaa älykelloa, kertoo yhtiö blogissaan. Tuon jälkeen markkinat ovat kuitenkin muuttuneet paljon, tuotevalikoima kasvanut uusien yhtiöiden lähtiessä mukaan valmistamaan älykelloja ja kilpailu kiristynyt.

Pebble piti markkinoilla loppuun asti kiinni omasta filosofiastaan, johon kuului muun muassa e-paper-näyttö. Kyseessä on erittäin energiatehokas teknologia, joka mahdollista Pebblen kelloihin kilpailijoitaan paremman akkukeston ja näytön, jonka näkyvyys parani auringonpaisteessa perinteisten LCD- ja AMOLED-näyttöjen heikentyessä. Esimerkiksi malliston tuoreimpiin jäseniin kuuluva Pebble 2 -kello tarjoaa viikon akkukeston, kun vaikkapa Apple Watch Series 2:ssa on normaalissa käytössä 18 tunnin akkukesto. Toisin sanoen Applen kellon saa ladata joka yö, kun Pebbleä voi pitää ranteessa yötä päivää kokonaisen työviikon ja jopa pidempään.

Pebble 2

Jatkossa Pebblen palveluiden toimivuudesta pitää huolen siis Fitbit. Kumppaniksi Fitbit sopii Pebblelle hyvin, sillä yhtiöt jakavat paljon samaa ideologiaa: tuen useille eri laitteille ja alustoille, eri hintaluokkaan sijoittuvia laitteita, tuotteiden pitkän akkukeston ja panostuksen muotoiluun.

Pebble kuvailee tilannetta erittäin katkeraksi, mutta yksinkertaisesti pakolliseksi. Yhtiö haluaakin kiittää kaikkia tukijoitaan ja odottaa innolla, mitä kauppoihin saadaan tulevaisuudessa, kun Pebblen tiimi yhdistyy osittain Fitbitin kanssa.

Jäätkö kaipaamaan Pebbleä? Henkilökohtaisesti olen aavistuksen harmistunut siitä, että markkinoilta katosi mielenkiintoinen ja pieni yhtiö, joka erottautui omalla persoonallisella tavallaan kilpailijoistaan. Lisäksi allekirjoittaneen ensimmäinen älykello oli Pebble Steel, joka löytyy kaapista edelleen. Taidan pitää sen alkuperäisen laatikon ohella tallessa myös tulevaisuudessa.

Löytyykö lukijoistamme Pebblen älykellojen omistajia? Jos kyllä, mikä malli ja mikä on yleinen mielipiteesi kellostasi? Toisin sanoen, onko kello vastanut odotuksiasi?

Pebble, Pebble`s Next Step

2 kommenttia

  1. Ranteessa, ollut kuin pari vuotta, perus pebble. Aivan korvaamaton kapine. Näyttää puhelut, viestit ja twiitit sekä muut ilmoitukset. Näyttää mapsin suuntaohjeet sekä suunnan takaisin lähtöpaikkaan. Sisältää kompassin. Säästää puhelimen akkua ja puhelinta, kun ei tarvitse aina kaivaa taskusta. Toimii myös kellona. Todella pitkä toiminta-aika. Toivottavasti löytyy vastaava, kun tästä aika jättää.

  2. Hei! En ole saanut varmaan tietoa, voiko pebble time-sovellus jää Google Play-kaupassa toistaseksi? Pebble Time ohjelma pois Google Play kaupalta ensi vuonna maaliskuun jälkeen? Tarkoitin pebble time ohjelma tarvitsee bluetooth-yhteyden vuoksi..

Kommentointi on suljettu!