8-bittiset Mega Man -pelit saapuvat älypuhelimille vuonna 2017

Jatketaan peliuutisilla. Kuluneella viikolla iPhonelle saapunut Super Mario Run -peli saa vuoden 2017 aikana seurakseen kuusi klassikkopeliä, jotka debytoivat aikanaan Nintendon 8-bittisellä NES-pelikonsolilla. Kyseessä on Capcomin legendaarinen Mega Man, joka saapuu Android– ja iOS-pohjaisille mobiililaitteille vuoden 2017 aikana. Ikävä kyllä julkistus koskee toistaiseksi ainoastaan Japania, mutta olisi varsin ihmeellistä, jos pelisarjaa ei tuotaisi saatavilla myös esimerkiksi Euroopassa.

Capcom kertoo, että tulossa on kaikkiaan kuusi Mega Man -peliä. Ne tuleva Japanissa saataville tammikuun 6. päivä, eli heti vuoden 2017 alussa.

Monet muistavat 8-bittiselle NES-konsolille julkaistut Mega Man -pelit sinisestä päähahmosta ja erittäin haastavista kentistään, joiden läpäisemiseen vaadittiin todellista taitoa. Capcomin julkaiseman kuvan perusteella Mega Man -pelit tulevat säilyttämään alkuperäisen visuaalisen ilmeen ja muun muassa 4:3-kuvasuhteen, joka jättää sopivasti tilaa nykyaikaisen älypuhelimen reunoille virtuaalipainikkeita varten.

Phone Arena, All classic 8-bit Mega Man titles are coming to mobile in 2017

Kommentoi artikkelia: