Huawei P10 -lippulaivasta valui verkkoon uusia tietoja hinnan kera

Kuten esimerkiksi Samsungin (Galaxy S8), odotetaan myös muun muassa kiinalaisen Huawein tuova markkinoille seuraavan sukupolven lippulaivansa kevään aikana. Kyseessä on Huawei P10. Jos aikaisemmat merkit pitävät paikkaansa nähdään myynnissä laitteesta kolme eri varianttia. Perusversion lisäksi odotettavissa olisi Plus-versio sekä hieman karsitumpi ja edullisempi Lite-varianttia. Olemme jo aikaisemmin julkaisseet kuvia Huawei P10:stä, jotka vaikuttaisivat olevan linjassa nykyisessä kuvassa (löytyy ”lue lisää” -linkin takaa) nähtävien puhelimen kanssa.

Tuoreimmat huhut tuovat uutta valoa Huawei P10- ja Huawei P10 Plus -malleista. Alustavien tietojen mukaan P10 olisi tulossa saataville kolmena eri versiona: 4GB/32GB, 4GB/64GB ja 6GB/128GB. Kannattaa toki muistaa, että esimerkiksi Suomeen kaikki malliversiot eivät välttämättä saavu. Plus-malli pitäisi puolestaan tulla myytiin seuraavina malleina: 4GB/64GB ja 6GB/128GB.

Huawei P10, hinnat

Mielenkiintoista kyllä molemmista malleista pitäisi löytyä viimeisimmän tiedon mukaan 5,5 tuuman näyttö. Joissain huhuissa on tosin väitetty P10:n säilyttävän edeltäjänsä 5,2 tuuman paneelin ja Plus-mallin sisältävän 5,5 tuuman ruudun. Aika näyttää, miten käy. Resoluution uskotaan nousevan 2560 x 1440 pikseliin, ainakin osan malliston osalta. Lisäksi osassa mallistossa odotetaan olevan sivuilta kaareva näyttö, kuten esimerkiksi Mate 9 Prossa. Toistaiseksi kaarevaa näyttöä veikataan Plus-malliin, joka voisi olla perusversion sen suurin erottava tekijä.

Huawei P10:n muihin ominaisuuksiin pitäisi kuulua ainakin Kirin 965-/Kirin 966 -järjestelmäpiiri, Leican kanssa rakennettu 12 megapikselin kaksoiskamera ja kahdeksan megapikselin etukamera.

Viimeisimpien tietojen mukaan Huawei P10 tulisi kustantamaan noin 508 (4GB/32GB), 595 (4GB/64GB) ja 683 (6GB/128GB) dollaria. Plus-mallin hinnat olisivat alustavien tietojen mukaan 726 (4GB/64GB) ja 828 (6GB/128GB) dollaria.

Huawein odotetaan julkistavan P10-mallin/malliston helmikuun lopulla käynnistyvillä Mobile World Congress 2017 -messuilla.